Aamulla lähdemme Tartosta kohti Pärnua. Tuttu tie odotti. Ensin suuntaisin Võrtsjärven rantamille, sitten ajaisimme Viljandiin. Kumpikin paikka on jo aikaa tullut nähdyksi, vaan kumpaankaan ei väsy. Ehkä siksi, että meille, alati jotain ahnehtiville, ei ole ollut sen kummemmin aikaa viivähtää. Kunhan on käyty, levätty hetki, nähty ja lähdetty. Järven luona on paikka, jossa kalastukselle pyhitetty…

Lähdimme vielä pienelle matkalle Viroon, koska paljon hyvää olemme siellä usein kokeneet. Pärnun sijasta matka suuntautuisi nyt pelkästään Tarttoon, tuohon entiseen Dorpatiin. Myös hotelli oli samanniminen, muinaisuuteen uskova. Laivassa kaikki sujui lähes kuten aina. Laiva on vanha, mutta sillä on isänmaallinen nimi ja koska se on viimeinen suomlaisomistuksessa oleva matkaamme useimmiten sillä. Kaikki muu teollisuutemme…

YKSI Olla optimisti on hankalampaa kuin pessimistinä kuljeskelu. Nyt juuri luonto kukoistaa, nyt juuri on se aika, jota viime joulusta olemme odottaneet ja rämpineet säiden ja sodan tähden surkean talven ja kevään läpi. Nyt juuri olisi syytä olla onnellinen, kun katsoo vihreän runsautta, luonnon hurjaa ja vastustamatonta voimaa ja vointia. On juhannus. Ja silti mielessä…

ENSIN ELÄMÄN KAUNIS PUOLI Tuomas Anhava kirjoitti lähes 60 vuotta sitten miehestä joka tiesi, että maailmassa on kaikkea: ”pientä, keskikokoa ja suurta.” Mutta kesällä keskikoko jää, suuri ja pieni asettuvat vastatusten, oikeastaan hyvä ja huono. Kumpaakin olen saanut kokea. Hyvää on juuri nyt paljon, paljon kauneutta. Voimme täällä maalla kotona ollenkin katsoa ja ihailla kesää,…

Lauantaina teki mieli lähteä katsomaan merta. Niinpä lähdimme. Yksi paikoista, joissa harvakseltaan mutta uskollisesti käymme on Padva. Ensimmäinen kerta sinne oli tietenkin vaikein. Valitsin Padvan Hangon sijasta, koska ajattelin matkan avointa merta katsomaan olevan lyhyempi, mutta totuus oli toinen. Pieniä mutkaisia teitä riitti ja perillä olimme myöhemmin kuin jos olisimme ajaneet Hankoon. Vaan Padva palkitsi.…

How Green Was My Valley oli walesilaisen kirjailijan, Richard Llewelynin vuonna 1939 ilmestynyt menestysteos, joka käännettiin 1942 jopa suomeksi. Lapsuudenkotini kirjahyllyssä sekin teos oli ja luin sen, joskaan enää en muista siitä muuta kuin nimen: Vihreä oli laaksoni. Aina kun katson kotimme ikkunasta Sitarlan jokilaaksoa, kirja kuitenkin muistuu mieleen. Näinkin kirjallisuus voi vaikuttaa. Viikko sitten…

1. Jokainen matka alkaa päättyäkseen. Jokainen päätös on myös uusi alku. Sama tapahtuu aina ajatuksissa. Jokainen hetki on toistumaton eikä niitä todella sen jälkeen ole. 2. Näin virtaa ja virtaa itse aika. Mutta meri on sitäkin vanhempi, ikuinen se minulle yhä on. Myös meri virtaa kaiken aikaa, liikkuu syvällä hiljaa ja hitaasti, ei pidä siellä…

Koska omin silmin ei turisteille rakennetulta rannikolta löydy juuri mitään vanhempaa, ellei kuuta ja Plutoa oteta lukuun, jotka aamutaivaalla vielä näkyivät, teki mieli lähteä sisämaahan. Oli siksi taas käännyttävä respan puoleen. Nimi Sotira mainittiin pariinkin kertaan. Siellä olisi ainakin vanhoja kirkkoja yhä jäljellä. Ja mikäs, sinne halusimme sitten lähteä. Kuljettajana oli tällä kertaa Jannis, joka…

Eilen oli keskiviikko, matkan neljäs päivä. Jo kauan sitten luin jostain, että juuri neljäs päivä matkalla on se, jolloin oleminen käy uuvuttavaksi ja mikään ei tunnu sujuvan. Ja totta ainakin se, että nämä lähirannat on nyt koluttu ja kävelty jo niin monta kertaa, että yllätyksiä ainakaan silmille ei enää tule. Siltä kyllä tänäänkin eli helatorstaina…

Musiikillinen teema jatkuu. Kyproksella ollaan edelleen ja zorbas soi kaikkialla, siksi musiikin tempoa kutsun. Mutta soikoon. Kirjailija Nikos Kazantzakis eli Zorbaksen luoja {1946) oli aikanaan suuressa huudossa; kuka häntäkään enää muistaa. No, ainakin minä. Zorbaksen Z on minulle vain kreikkaa ja siten positiivinen. Hiljaa kulje, pitemmälle pääset. Olen usein sanonut, että myös turistin elämä on…