Tekijä: Hannu Mäkelä

  • Maailman markkinoilla

    Tämän viisun saa jokainen laulaa ikiomalla sävelmällään:   Maailman markkinoilla   1. Me syömme, juomme ja maksamme maailman markkinoilla. Me kaiken myymme ja ostamme maailman markkinoilla. Mikä kaupan ei ole, se unohdetaan. Mikä irti lähtee, se hinnoitellaan. Maailman markkinoilla!   2. Köyhä myy ja rikas ostaa, maksaa siitä minkä jaksaa. Sielulle ei löydy taksaa maailman […]

  • Tshehovia lukiessa

        Matkalle kuin matkalle minua seuraa aina mukana kirja tai parikin, ihan kirjan fyysinen kappale. Näin myös Lappiin. Uusin tuttavuus italialaisten kirjailijoiden joukossa on vuonna 1950 syntynyt Salvatore Niffoi, josta en aiemmin ollut kuullut mitään. Italian opettajani Rosario Fina hänestä puhui ja niin tilasin internetin kautta suoraan teoksen Ultimo inverno (Viimeinen talvi). Nimi tuntui […]

  • Mitä runous on?

        Tähän kysymykseen törmäsin taas kerran, mutta nyt hieman yllättäen. Ajoimme paraikaa kohti Särkitunturia jonne kapuaminen kuuluu Lappirituaaliemme joukkoon. Sieltä, laajan kallioisen tunturin laelta aukeaa näköala johon mahtuu niin Jerisjärvi Keimiötuntureineen kuin koko Pallas, Olos ja kirkkaammalla säällä Ylläskin. Kansallismaisema numero 2, kuten sitä on jo yleisemminkin alettu nimittää. Koli on yhä se ensimmäinen. […]

  • Ikkuna

      Talossa jo yli 30 vuotta asuttuani palasin yhtenä aamuna taas kerran vanhan aiheen pohdintaan. Entiseen torppaan tai mäkitupaan oli aikanaan sodan jälkeen rakennettu ylimääräinen piiankamari, keittiö ja kuistikin. Kamari oli pimeähkö ja sellaisena pysyi. Siihen olisi hyvä saada yksi ylimääräinen ikkuna. Kamarin ainoa ikkuna katseli nyt apeana länsiluoteeseen eikä valoa tahtonut riittää edes kirkkaimpana […]

  • Maan päällä ja vähän sen allakin

    Usein hakee kaukaa sitä, minkä voi löytää myös läheltä. Kun tuli mahdollisuus lähteä tutustumaan Karkalin luonnonpuistoon, joka jostain syystä oli tähän mennessä jäänyt näkemättä, suostuimme siihen ilolla. Sen kyljessä sijaitsi toinenkin nähtävyys: Torholan luola. Kummastakin olin lukenut ja muutenkin tullut nähtävyyksistä tietoiseksi. Mutta parempi kerran nähdä kuin sata kertaa kuulla, kuten jo vuosikymmenet aiemmin Armeniassa oppimani […]

  • Kello neljä aamulla

    Kello neljä aamulla ja me olemme äkkiä hereillä, kun sinä sitä haluat; kun kädet toisiinsa kietoutuneet ja toisensa taas löytäneet niin pyytävät ja tahtovat. Jos uni karkaa, ei se heti palaa, sanot ja hymyilet. Hämärässäkin näen sen. Kello neljä aamulla ja sinä haet puhelimen, alat seurustella lastesi kanssa jotka varmuudella nukkuvat Mustanmeren rantakylässä. Kello neljä […]

  • Suuria laivoja ja vähän pienempiäkin

      Purjehduksen aakkoset opin 1950-luvulla Kukkia-järvellä jossa äitini Tusculum, pieni Siikasaari sijaitsi. Se oli pieni, toden totta, ja joka kevät vielä pienempi, kun jakaantui kolmeen osaan järven tulvan tähden. Silti sinne koko kesäksi muutettiin. Luodolla asuimme me, takasaaressa minua 15 vuotta vanhempi veljeni Juha. Jostain syystä hän oli innostunut purjehduksesta ja vuonna 1952 teetätti Majaan […]

  • Viimeinen omakuva

    Ei näköjään kulu kesää ilman että kohtaisin jossain kuin sattumalta taas kerran Helene Schjerfbeckin. Kävimme Villa Gyllenbergin näyttelyssä ja vaikka Ane Gyllenberg oli kerännyt myös ulkomaista taidetta (Tizian ja Tintoretto), eivät ne tehneet sen suurempaa vaikutusta. Ehkä siksikin että parempia olin heiltä jo ehtinyt vuosien kuluessa nähdä vaikkapa Venetsiassa, nähdä moneenkin otteeseen. Ja kuten iäkäs […]

  • Keräilijän onni

          On ihmisiä, joille tavaraa vain kertyy. Eikä mitä tahansa tavaraa vaan johonkin erityisalaan kuuluvaa posliinista ikoneihin ja postimerkkeihin. Tällaisten ihmisten intohimona on keräily. Mihin se lopulta perustuu on selvittämättä. Muistaakseni Risto Vilhunen, tuo mahtava maalari ja keräilijä da Vilhu, on tunnustanut sen olevan alkoholismin selvempi muoto. Keräilijöitä varten löytyy wanhaintavarankaupoja ja antiikkiliikkeitten […]

  • Taas tuli käytyä Turussa

    Turku jäi nuorempana vieraaksi. Ihan mukava pikkuinen kaupunki jossa puhuttiin huvittavaa murretta. Ja siinä kaikki. Oikeampaan Turkuun törmäsin ensimmäistä kertaa vasta 1960-luvun loppupuolella, kun luin Jarkko Laineen runon Tulun ja Polin lääni on punainen. Murreruno teki vaikutuksen, niin hauska ja päätön ja sittenkin järkevä se oli. Ja yhä on. En aivan muista kuka opetti minulle […]