Tekijä: Hannu Mäkelä

  • Myös Parosen maailma oli sana

    Toukokuun 23. päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta Samuli Parosen syntymästä. Itsenäisen Suomen toteutumista hän sai odotella puolisen vuotta. Mutta paljon iloa siitä ei koitunut; kaikille ei kaivattu itsenäisyys antanut samanlaisia eväitä. Kansalaissota vei mennessään hänen isänsä, vaikka tämä oli vastustanut kaikkea väkivaltaa. Isä kuoli Tammisaaren vankileirillä elokuussa 1918 ja äiti keuhkotautiin vuosia myöhemmin. Täysorvoksi punkin […]

  • Koti

      Koti on kaunis sana ja niin ovat myös koto tai kota. Koti-sanan etymologiaa en tunne, mutta ehkä sen voi nopeastikin selvittää. Vilkaisu tietolähteisiin kertoo, että kodassa koti on syntynyt, juuri kuten korvani arveli. Koto-muotoa kodista käytti mm. Sakari Pälsi. ”Kotoinen kylyni” on luonteva sanonta monin tavoin. Kuuluihan sauna suomalaisen kotiin jo aikojen alusta. Koto […]

  • Ihme

      Joskus ihmisen elämä tuntuu päättyvän umpikujaan. Vielä äsken moni ovi oli auki ja elettiin kuin kesän kynnyksellä vaikka lumi välillä peittikin maan. Mutta koska valoa riitti, toivoa ja uskoa riitti. Kumpaakin ihminen tarvitsee elääkseen. Jos ei muuta uskoa, niin uskoa ihmisyyteen ja itseensä. Vain se, joka itseensä uskoo, pystyy uskomaan toisiin. Silti eteen saattaa […]

  • Lonkalta

    Herään keskellä yötä. Kuluu kiitävä hetki ennen kuin käsitän missä olen. Sairaalassa. On sekä syvä keskiyö että alkava aamu. Kello löisi kaksi, jos sellainen kello olisi. Sairaalassa valvovat vain muutamat, lähinnä yököt ja jossain tuolla kauempana poliklinikan päivystäjät. Mutta nyt myös minä. Käytäviltä ei kantaudu ääniä, sisäpihan kuilu ei kerro liikenteestä mitään. Sen näköalahissikin on […]

  • Ihmisen toivo

    Kuinka erilaisia ovat yhtä kaikki keväät. Jokainen kevät on omanlaisensa. Tämä kevät jää etenkin mieleen. Kun uuden vuoden aattona maa oli aivan paljas, on maassa nyt vappuaaton kunniaksi ihan kunnollinen lumipeite: jopa muutaman sentin paksuinen. Toisaalta valo on kuitenkin niin suurta, ettei edes lumi vie iloa keväästä. Tuhannet sinivuokot selviävät kyllä, ehkä jopa muutama valovuokkokin […]

  • Antikvariaatin aika

      Uudenmaankadun ja Fredrikinkadun kulmaan ilmestyi aikanaan antikvariaatti. Nimensä mukaisesti se myi vanhoja kirjoja, joita monet olivat jo ennen mahdollista ostajaa lukeneet. Myös sellainen kirja on, eräänlainen Haanpään Yhdeksän miehen saappaat. Ja ehkä useammankin käyttäjän parhaimmillaan. Vuosien ja satojen myötä hyvä kirja kiertää lukijalta toiselle sen enempää kotien vaihdoksesta hälyä pitämättä. Lakimiehiä ei näissä eroissa […]

  • Kuitti

      Huhtikuu on kuukausista julmin, kuten T. S. Eliot totesi. Paitsi sään ja muutoksen, myös verojen tähden. Käyn läpi kuitteja, jotka työhön liittyvät, erottelen turhat niistä, jotka yhä ovat tärkeitä; paljon sellaisia ei valitettavasti nyt ole. Jokainen niistä täytyy silti katsoa lävitse tarkasti. Aikaa kuluu, mutta aikaa yhä on. Kuitti on hauska sana, se on […]

  • ”Henna, lähetä rahaa”

      On päiviä, jolloin televisiota ei aukaise, jos hyvin käy. Ja päiviä, jolloin katsoo ainakin uutiset. Varsinkin nyt kun Ranskassa on vaalit. Gallia. Asterixin maa, ja tänään varsinkin Obelixin. Vanha rakkauteni, josta yhä kaipaan muutamaa maisemaa, ihmistä, kieltä. Bretagne, Normandie, Loiren laakso; ja sitten se Välimeren rannikko joka Montpellierin jälkeen kulkee kohti Espanjaa: Narbonne ja […]

  • Enkeli puhaltaa pasuunaan

    Taide, varsinkin maalaustaide ja grafiikka ovat aina kiinnostaneet minua. Itsekin olen alalla yritellyt jo nuoresta, kuten amatöörin kuuluu. Hetken luulin, että onnistuisin, olinhan murrosiässä ja täynnä epätoivoista toivoa. Mutta aika muutti askelten suunnan. Sadasta siveltimen sutaisusta saattoi vain yksi mennä vahingossa oikein. Ammattilaisella tuo suhde on päinvastainen. Tämä hillitsi kuvaamishaluja ja sai minut yhä tiiviimmin […]

  • Kukkulan kuninkaat

      Ei ole kahta samanlaista kirjailijaa; edes identtisiä kaksosia, uskon.Jokainen on itsensä kaltainen ja kirjoittaa laillaan. Kirjailijoitten arvioiminen ja arvottaminen on siten hankala tehtävä kelle vain. Kysymys on aina makuasioista, kokemuksesta, ymmärryksestä ja ihan selkeästi myös lukutaidosta. ”Kirjoittamisen jälkeen vaikeinta on lukeminen”, kuten Paavo Haavikko totesi. Silti aina on löytynyt ammattikunta, pieni, suppea ja melkoisen […]