Tekijä: Hannu Mäkelä

  • Lauantai on luppopäivä

    Näin voisi ajatella ja näin monella onkin. Vaikka tavallani teen itse töitä joka päivä, tuntuu lauantaissa kuitenkin viikonlopun tuoksua. Herään aikaisin ja kuljen ihan pihalle katsomaan miten päivä sarastaa. Kun olen saanut aamutoimet tehdyksi, vien kaksi A:ta Tallinnan lautalle. Sitten suunnistan takaisin kotiin ja teeskentelen vielä hetken töitä. Aikomuksena on mennä Hankoon seuraamaan senioreiden kansainvälisiä…

  • Hellettä

    Lappi on hyvä paikka viileänä, mutta helteellä arvaamaton. Helle joko polttaa räkän tai lisää sitä. Pahinta taisi olla se, että kämppä kuumeni eikä sitä sitten millään saanut viilenemään yöksi; aurinkoa kun heinäkuussa vielä riitti. Joskus olo oli siis kuin saunassa, jota ei ole toivonut. Mutta aina jokin kohta maisemassa kiinnosti. Kuvat kantavat yhä mukanaan jotain…

  • Lappi – impressioita

    Joka kesä on tehnyt mieli Lappiin, näin vuodesta 1974 alkaen. Ja niin nytkin. Tuttu mökki on tilattu, liput autojunaan ostettu. A. ei ole Lapissa koskaan käynytkään. Mietin miten hän mahtaa siellä viihtyä, mutta arvelen, että kun kamera on mukana, kaikki hoituu. Kuvaajalla pitää olla kuvattavaa. Ja sitä Lapista mielestäni löytyy. Alku ei ole lupaava. Junassa…

  • Tallinna sanoin ja kuvin

    Tuli halu käväistä naapurissa, lähinnä kyllä uuden museon eli Fotografiskan takia. Tämä Tukholman filiaali on nyt avattu ja kaiken näkemisen arvoinen. Laivamatka sujui täpötäydessäkin laivassa, koska olin varannut hytin, mikä tuli tarpeeseen. Ja mitä näköaloja sen pyöreä ikkuna tarjosikaan. Myös kannella kuljimme. Ja taas sain kuvata A:n selkää. Rakasta ja jo niin tuttua selkää. Sen…

  • Sumu saapuu ja koira

    Maanantaiaamu valkenee sumuisena. Yöllä on ollut niin kylmä että sumu on noussut seinäksi kaikkialle. Lähdemme katsomaan löytyisi kuvattavaa, lähinnä kauriita. Niitä ei nyt löydy; kahta vasaa imettänyt emä loikki pakoon edellisenä päivänä eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Mutta toinen ehätti A:n kameran ulottuville ja kuva on nyt minullakin. Taas muistan Carl Sandburgin runon säkeen,…

  • Aamuhetki kullan kallis

    Herään aikaisin kuten aina ja nautin talon hiljaisuudesta. Joka aamu on armo uus. Niin myös tänä aamuna. Kello tulee viisi. Torkun vielä hetken ja katson kuinka A. nukkuu. Sitten nousen varoen ja menen saliin ja mietin mitä muuta voisin tehdä kuin ainaista työtäni. Muistan postilaatikon tien varressa ja sen että A. on tilannut kesän viikonlopuiksi…

  • Ars Fennica ja Amos Rex

    Kolme kertaa olen ollut pyrkimässä Amos Rexin maanalaiseen museoon. Sisäänkäynnin eli muinaisen elokuvateatteri Rexin oven edessä oleva jono on kuitenkin aina lannistanut, varsinkin talvikuukausina, jolloin pakkastakin riitti. Avajaisnäyttely oli ja meni. Ja sitten, juuri nyt eli eilen, oli vuorossa neljäs yritys. Auto parkkiin, vaikka myös kesäinen stadi oli autoja täynnä. Mutta aina on sentään pari…

  • Olipa kerran kesä

    Lapsuudessa kesiä oli ja ne muistaa, mutta nytkin on kesä. Ja tämän kesän tunnen sekä mielessä että sielussa. On hyvä olla niin kuin vain joskus. Sekin on mahdollista tässä maailmassa, joka tuntuu väliin niin ahdistavalta, kun maapallon tapahtumia alkaa seurata. Joskus on vain hyvä keskittyä siihen, mitä itse elämä on, mihin sillä pyrimme. Piti eilen…

  • Kävelyllä luonnossa

    Juhlapyhät ovat ohi, mutta muistoihin ne jäävät monesta syystä. Niin on, eikä mikään sitä voi muuksi muuttaa. Joskus hyvä voi olla vieläkin parempaa ja elämä tuntuu samalta kuin puhtaan ilman hengittäminen. Onneksi ilmaa riittää täällä vielä, kuten myös puhdasta vettä. Yksi huveista maakodissa on tehdä soutumatka joella. Minkä virta vie, sen elämys antaa. Mutta myös…

  • Juhannus on

    Isoveljeni nimi oli Juha ja joka juhannus istuimme Kukkiajärven Siikasaaressa, hänen takasaaressa sijaitsevan mökkinsä kuistilla. Juha soitti kitaraa tai haitaria, me lauloimme yhdessä kaikkea mahdollista Petsamosta Sisar hento valkoiseen. Kaikki laulut olivat suomalaisia, sillä suomalainen mies veljeni oli. Ehkä hieman siinäkin, että hänessä asui hiven alakuloa, jota muutama viinaryyppy oluen tai pilsnerin kanssa lisäsi. Sitten…