Jörn Donner julkaisi vuonna 1961 kirjan, jonka tuolla nimellä suomensi Arvo Salo. Nimi palasi mieleen, kun ajoin kohti Jorvia, jonne olin saanut kutsun. Edessä olisi taas kerran yksi operaatio, muttei lainkaan pahimmasta päästä. Ajoin siis hilpeänä Turun pikatietä ja annoin Lars-Ante Kuhmusen saamenrockin säestää matkaani remuisalla tavallaan, jopa niin, että yritin laulaa mukana, vaikken saamea…

Kesäkuu alkoi ja kesä on. Näin voi ajatella ja moni päivä sen myös todistaa. Omenapuut ovat jo kukkineet, syreenit sinnittelevät vielä. Niityillä, kedoilla ja pihoilla kukat syntyvät ja kuolevat sitä nopeammin mitä lämpimämpää ja valoisampaa on. Niittyleinikkien kelta hohtaa vihreän ruohikon seasta. Miten ihmeellinen on luonto, kun sitä katsoo läheltä. Kurjenpolvi taas tuijottaa kulkijaa suoraan…

Helatorstaina, toukokuun 30. päivänä, oli myös Jeanne d´Arcin kuoleman muistopäivä. Juuri silloin hänet poltettiin Rouenin kaupungin torilla vuonna 1431. Nuori neito (syntynyt 1412) ei vielä ollut täyttänyt kahtakymmentä vuottaan, mutta oli joutunut lopulta vihollisen vangiksi ja vastapuolen katolinen kirkko tuomitsi hänet kuolemaan syytettynä niin monista asioista, että niiden luetteleminen käy työstä. Raskaita olivat nuoren tytön…

Minulla on täällä maalla ollut ystävä, jonka olen tuntenut yli 30 vuotta. Hän on hoitanut Niemelän mäkitupamme lähellä sijaitsevaa tilaa ja meitä on yhdistänyt yhteinen rakkaus kirjoihin. Joka joulu olen antanut hänelle Antti Tuurin Juhani Mannerkoskelle signeeraaman teoksen, Antin kirjoittaman siis. Mutta tulevana jouluna näin ei enää tapahdu. Juhani on ja pysyy poissa tästä maailmasta.…

Pääsimme pelitoverini Anteron kanssa viimein Torpalle, jonka kentät olivatkin hyvässä kunnossa. Punainen massa, sininen taivas, lämpöä jonkin verran yli 20 astetta. Ja tuuli hiljainen kuin huopatossutehtaan henki. Mikä voisi olla parempi päivä ulkokauden aloitukselle. Vuosi vuodelta olen yhä enemmän mieltynyt tennikseen. Ehkä taidotkin ovat jollain lailla kasvaneet tai sanotaan näin, että pallo elää ja palaa…

Toukokuun loppupuolen päivät alkavat valoisina, vihreinä ja lämpiminä. Yhtäkkiä kaikki puut puhkeavat kukkaan tuomien seuraksi, omenapuutkin. Ensin arasti, sitten hullantuneen valkoisina. Morsiamia parhaimmillaan, mutta kyllä ne vielä myös tanssivat kipakasti häitään, kuten Hailuodan kalastaja kauan sitten sutkaisi. Miten kauan siitä tosiaan on, kohta neljäkymmentä vuotta. Mutta aika ei ole joukko vuosia vaan muistoja ja käsitteitä.…

Jo aikaa on sanottu, että naisten päivä on joka päivä. Nyt tekee mieli lisätä siihen, että niin on äitienkin. Hienoa on uskaltaa ryhtyä äidiksi ja varsinaisen palkinnon siitä antaa lapsi. Vain se joka synnyttämisen ja lapsen kasvun kokee, voi käsittää tämän. ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät”, kirjoitti Lauri Viita. Moni ei enää äidiksi halua saati…

Kevät ei koskaan tule heti, vaan talvi hiipii jäljessä kuin jokin stalkkeri ja ottaa välillä orastavan vihreän otteeseensa. Tämä tapahtui pari päivää sitten. Muutamissa puissa oli jo kukkia, hennossa sakurassa ja koristekirsikassa. Kun yöpakkanen saapui, se yllätti kaikki muut paitsi sääprofeetat. Lumihärmä peitti maata ja japaninlyhtyä, kirsikka kukki silti yhä. Kumman lumi oli kauniimpaa? Niitä…

Sinä olet pöljä, hullu, pimeä, hän sanoo ja nauraa. Sinä olet nostalginen romantikko, hän lisää. Ja sitten hän, rakkaani, löytää vielä paljon muita sanoja jotka kyllä hyvin sopivat minuun. Söhlö on niistä vain yksi, ehkä vähäisin kaikista ja sen tunnistan itsekin. Mutta entä hän, millainen hän on? Hän on ihana, ainoa, oma, laisensa; ainutlaatuinen, vertaansa…

Aamu oli kylmä ja laaksossa ja teillä sumua. Aurinko nousi ja sen säteet sääreilivät, kuten ennen sanottiin. Senkin sanan muistan lapsuudesta. Lapsuus on varmuudella avain kaikkeen siihen mitä olemme ja miten ja miksi elämme. Sunnuntai on vanhastaan ollut lepopäivä, mutta täällä se muuttui työpäiväksi. Oli tuotu iso roskalava ja se piti tietenkin täyttää kaikella sillä…