KONRAD MÄGI Vaikka Suomi hehkuu punaisena kartoilla, on yhteiskunta auki. Kaksi rokotusta antaa ainakin henkisen suojan ja liikkuminen tuntuu vapaudessa hyvältä. Joskus jopa ilman maskia, jotta hengittäminen on sitä mitä ennenkin: normaalia. Puolitoista vuotta sai riittää. Jos Suomi nyt taas suljettaisiin, en usko että siitä mitään hyvää enää seuraisi. Ihmisten jaksaminen tuntuu olevan sen suhteen…

Muistan harvoja syntymäpäiviä, mutta yhden erittäin hyvin. Lokakuun 10. päivänä syntyi Aleksis Kivi (1834 – 1872). Juuri äsken oli taas hänen vuosipäivänsä. Syntymähetkestä on tätä kirjoittaessa kulunut 187 vuotta; Seitsemän veljeksen julkaisemisesta taas vuotta yli 150. Se on sekä pitkä aika että lyhyt. Lyhyt siksi, että minulle Kiven kieli yhä avautuu kauniina ja koskettavana. Pitkä…

Paavo Haavikolla on runo joka kuvaa kirjaa vastaansanomattoman hyvin: Kirjat jäävät, kun muutan lintu maailmasta,kirjat, muutossa hankalat,ovat kirjeitä vailla osoitetta, tuuli repiija kun kirja on luettu, sen lehdet ovat lehtiä. Näitä kirjeitä vailla osoitetta kirjoitetaan aina vain, nytkin, kun kirjan asema kulttuurimme yhtenä suurena tukipilarina on – jos ei romahtanut –  niin yhtä kaikki aika…

Ei kaksi kolmannetta, sanotaan. Ja sanotaan näinkin: Kolmas kerta toden sanoo. Eeva Kilven pieniä muistikirjoja on nyt saatavilla kokonaista kolme kappaletta. Edelliset eli Punaisen sekä Sinisen muistikirjan olen ilolla jo aiemmin lukenut ja niistä kirjoittanut. Nyt on Valkoisen vuoro. Kirjan ulkoasu on jo kaunis ja sopii siten tekstien henkeen. Sillä vähintään yhtä kauniisti Eeva Kilpi…

Kun etelästä palaa kotiin, on heti syksy. Valo vaihtuu, pilvet muuttuvat. Se kaikki muokkaa elämää todelliseksi. Kuuma hiekka, polttava aurinko, lämmin meri ovat muistoja vain. Hyviä toki, mutta muistoja. Elämä on taas jotain muuta; tuttua ja silti aina uutta. Siihen kuuluvat syksyn tuoksu, kosteus, tunne, hiljaisuus, odotus. Ja entäs kaikki syksyyn kuuluvat värit. Väritkin unohtuvat…

Nyt syyskuu on jo täydessä vauhdissa ja olemme olleet kohta viikon ensimmäisellä todellisella kaukolomalla puoleentoista vuoteen. Ympärillä yhä sama vanha Italia, Calabrian ja Capo Vaticanon luonto johon alkaa jo tottua: puhdas kirkas meri, kuiva maa, kuihtuneita palmuja, kuivia bambuja, bougainvillen kukinnan viimeisiä hetkiä, rikkaitten taloja, köyhien romahduspisteessä olevia hökkeleitä; jätteitä siellä ja roskakasoja täällä ja…

Kun Calabriassa on oltu muutama päivä, on niiden myötä katkennut myös side kotiin ja Suomeen. Jostain syystä puhelin tosin yhä näyttää Sitarlan lämpötiloja. Näyttäköön. Turistin elämä on hetkeksi asettunut jollekin kohdalle tässä elämän ikuisessa kiertokulussa jatkuakseen taas siellä missä pitääkin. Mutta nyt tämä yli puolitoista vuotta covidin takia myöhästynyt häämatka on saanut viimein luvan toteutua.…

Yö oli levoton, koska läheisessä kylässä juhlittiin. Hiljaisuuden piti tulla kello 12, mutta se myöhästyi tunnilla. Yöllä kajarien pauhu kuuluu kaukaa. Etelän kuuma veri? Musiikki oli kovaa, arabialaisvaikutteista jytää. Ja juhlijat ilmeisen hilpeitä. Onkohan juhlimisen astekin sitten samaa kuin Suomessa, sitä en tiedä. Jostain syystä en harhaillut läheiseen kylään läpi pilkkopimeän vain sanoakseni, että basta.…

Lähellä sydäntäni on aina lopulta koti. On se vain niin. Jotain omaa siinä talossa on, vaikkei ihminen oikeastaan koskaan voi omistaa mitään, hallita hetken vain. Niin on, todellakin. Kun kuollaan, ei mitään täältä saa mukaansa, vastoin kuin hallitsijat ennen luulivat ja tulivat haudatuiksi ikään kuin olisivat yhä elossa ruokineen, astioineen, palvelijoineen; sotilaineenkin kuten Kiinassa. Maanalaisen…

Jo keväällä halusin varata kaksi lippua Mänttään katsomaan Serlachiuksen museon epävirallista Banksy-näyttelyä. Epävirallista siksi, että Banksy maalaa työnsä seiniin ja muureihin – muraaleiksi – eikä oikeastaan kukaan tai sitten vain harva tiedä edes hänen nimeään. Juuri äsken näytettiin kuitenkin video hänestä ja hänen työtavoistaan Englannin rannikkokaupungeissa. Mies, mitä luultavimmin, jos ruumiinrakenteesta ja hupparista sellaista edes…