Pääsimme pelitoverini Anteron kanssa viimein Torpalle, jonka kentät olivatkin hyvässä kunnossa. Punainen massa, sininen taivas, lämpöä jonkin verran yli 20 astetta. Ja tuuli hiljainen kuin huopatossutehtaan henki. Mikä voisi olla parempi päivä ulkokauden aloitukselle. Vuosi vuodelta olen yhä enemmän mieltynyt tennikseen. Ehkä taidotkin ovat jollain lailla kasvaneet tai sanotaan näin, että pallo elää ja palaa…

Toukokuun loppupuolen päivät alkavat valoisina, vihreinä ja lämpiminä. Yhtäkkiä kaikki puut puhkeavat kukkaan tuomien seuraksi, omenapuutkin. Ensin arasti, sitten hullantuneen valkoisina. Morsiamia parhaimmillaan, mutta kyllä ne vielä myös tanssivat kipakasti häitään, kuten Hailuodan kalastaja kauan sitten sutkaisi. Miten kauan siitä tosiaan on, kohta neljäkymmentä vuotta. Mutta aika ei ole joukko vuosia vaan muistoja ja käsitteitä.…

Jo aikaa on sanottu, että naisten päivä on joka päivä. Nyt tekee mieli lisätä siihen, että niin on äitienkin. Hienoa on uskaltaa ryhtyä äidiksi ja varsinaisen palkinnon siitä antaa lapsi. Vain se joka synnyttämisen ja lapsen kasvun kokee, voi käsittää tämän. ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät”, kirjoitti Lauri Viita. Moni ei enää äidiksi halua saati…

Kevät ei koskaan tule heti, vaan talvi hiipii jäljessä kuin jokin stalkkeri ja ottaa välillä orastavan vihreän otteeseensa. Tämä tapahtui pari päivää sitten. Muutamissa puissa oli jo kukkia, hennossa sakurassa ja koristekirsikassa. Kun yöpakkanen saapui, se yllätti kaikki muut paitsi sääprofeetat. Lumihärmä peitti maata ja japaninlyhtyä, kirsikka kukki silti yhä. Kumman lumi oli kauniimpaa? Niitä…

Sinä olet pöljä, hullu, pimeä, hän sanoo ja nauraa. Sinä olet nostalginen romantikko, hän lisää. Ja sitten hän, rakkaani, löytää vielä paljon muita sanoja jotka kyllä hyvin sopivat minuun. Söhlö on niistä vain yksi, ehkä vähäisin kaikista ja sen tunnistan itsekin. Mutta entä hän, millainen hän on? Hän on ihana, ainoa, oma, laisensa; ainutlaatuinen, vertaansa…

Aamu oli kylmä ja laaksossa ja teillä sumua. Aurinko nousi ja sen säteet sääreilivät, kuten ennen sanottiin. Senkin sanan muistan lapsuudesta. Lapsuus on varmuudella avain kaikkeen siihen mitä olemme ja miten ja miksi elämme. Sunnuntai on vanhastaan ollut lepopäivä, mutta täällä se muuttui työpäiväksi. Oli tuotu iso roskalava ja se piti tietenkin täyttää kaikella sillä…

Tulee päivä joka on satua. Tuuli moinaa, lämpötila on kahdenkymmenen korvilla vaikka eletään vasta huhtikuun loppua. Lähdemme soutamaan jokea ylös Musterpyyn järvelle. Virta on osin vielä voimakas, mutta saan vanhan paatin etenemään Sitarlanjokea ja sitten joen niskan yli järvelle. Matkaa sinne tulee puolisentoista kilometriä. Hanhiparvia lentää pään yli, niitä riittää nyt. Ne suuntaavat kulkunsa pohjoiseen,…

Katsoimme illalla Jacues Tatin (1907 – 1982) nerokkaan elokuvan Mon oncle  – Enoni on toista maata (1958). Olen nähnyt sen vähintään parikymmentä kertaa ja edelleen siitä voi löytää jotain uutta. Niinkin filmi täyttää Italo Calvinon kehittämän klassikkoteoksen määritelmän. Huono katoaa, hyvä säilyy aina jotenkin, vaikka sitä hetken pitäisi yllä vain yksi katsoja tai lukija. Suomennos…

Pitkäperjantai on takana, kiirastorstai jo sitä ennen, nyt on lauantaiaamu. Lankalauantaiksi tätä päivää ennen kutsuttiin. Aamu on aikainen, kello vähän yli neljän. Toissa aamuna näin haloilmiön, nyt se tuskin ilmestyy. Ulkona on vielä hämärää, kuu on lähes täysi mutta hohtaa paksun pilviverhon takaa. Olen herännyt aikaisin, joskus vain käy niin. Menen kuistille ja istun hetken…

”Ognuno sta solo sul cuor della terra, trafitto da un raggio di sole: ed è subito sera.” ”Jokainen yksinään maan sydämellä auringonsäteen lävistämänä: ja äkkiä on ilta.” (Salvatore Quasimodo 1901 – 1968) Aikanaan Quoasimodo sai Nobel-palkinnonkin. Tuo pieni runo, yksinäisyyden apoteoosi eli ylistyslaulu, on kuin palkinnon muistomerkki, sillä nimenomaan tästä runosta hänet tunnetaan. Synnymme, elämme,…