1.

Syyskuu painuu hiljalleen kohti loppuaan. Kovin kesäisiä ovat  olleet nämä päivät hetkittäin; lämpöä jopa parikymmentä astetta. Ja silti syyspäiväntasaus on jo ohitettu ja pimeys ottaa hitaasti ja varmasti vallan. Mutta yhä nousee myös aurinko.

Ja sen kanssa luonto sinnittelee. Alapellon vierellä kukkivat edelleen malvat ikään kuin niillä ei olisi mitään aavistusta lähestyvästä kuolemastaan.

Sumut ovat kauniita, pehmeitä, unenomaisia. Ja niitä riittää. Elämä jatkuu väliin kuin satu.

Joskus aurinko hukkuu jokeenkin niin kuin muinainen runoilija Li Po, joka tavoitteli veteen uponnutta kuuta.

Li Po oli toki juonut viiniä silloin. Selvin päin ei tämmöisen suomalaisen tee kuitenkaan mieli mennä jokeen. Onhan vesi aivan liian kylmää muutenkin. Vene on jo vedetty ja aika omituiset talvitelat tein äsken. Kohta veneen talvisäilytys on saatu hoidetuksi, kun paikalle saapuu (saapui jo) Arvi ja auttaa (auttoi jo) veneen nostamisessa pukeille. Taas on talveksi ja varsinkin kevääksi odotettavissa tulvaa joka voi nousta korkeallekin. Mutta täällä olemme valmiina myös siihen.

2.

Kaikkea olemme taas menneen viikon päivinä puuhanneet. Helsingissä kävimme pariinkin otteeseen, jopa tennistä pelaamassa (!) ja sitten teimme retken ensin Laterna Magicaan ja sen jälkeen Hvitträskiin. Toisesta etsimme valokuvausta käsitteleviä kirjoja ja toisesta kauniita näkymiä. Kumpiakin saimme.

Laterna on edelleen tutulla paikallaan Kruunuhaassa Rauhankadulla. Uusi omistaja on laittanut vauhtia liikkeeseen, joka vaikuttaa jo kirjojensa määrällä.

Kellaritiloista löytyi Leena Juvosen keramiikkateosten näyttely. Puu-uunissa poltettuja töitä katsoi mielellään, himmeitä värejä, joiden sävyä ei koskaan voi todella tarkasti etukäteen määrätä.

3.

Suuntasin auton merenrantaan ja sieltä Jorvaksentielle ja viimein siltä Kauklahtea ja Lapinkylää kohti. Kehä kolmosen jälkeen piti kuitenkin lähes heti kääntyä  vasemmalle ja Luomaan, jossa Hvitträsk sijaitsee.

Tämä Eliel Saarisen luomus on edelleen yhtä viehättävä kuin aina. Ensimmäisen kerran osuin paikalle 1970-luvulla, kun se vaihtoi omistajaa ja tavaroita huutokaupattiin. Suuri osa pelastettiin. Näyttää, että kaikki on rakennuksen sisälläkin niin kuin pitää.

Mistä huoneesta pidin eniten, sitä on vaikea sanoa. Jugendin jylhä tuntu on ehkä parhaimmillaan alakerran isossa huoneessa.

Elielin ja Lojan makuuhuoneessa taas tuntui rauha – draamoista riippumatta.

Koristeet olivat kauniita kaikkialla. Jugend on kokonaisuuden taidetta ihan pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Löytyi poikkeuksiakin. Tapetti vallitsee kaikkia sävyjä Pipsanin ruusukamarissa.

Kun A. kuvasi sivurakennusta, sain vihdoin tilaisuuden kuvata häntä.

Kiitos mahdollisuudesta. Ja sitten kun vielä olimme käyneet saunalla ja katselleet kirkasvetistä tyyntä järveä oli tullut aika palata kotiin.

4.

Niin kuluivat nämäkin päivät. Eivät paukahtaen, eivät edes kitisten toisin kuin T. S. Eliot kirjoittaa. Taas kuljin kameran kanssa pitkin poikin näitä tuttuja maisemia.

Se missä ihminen on, on hänen maailmansa keskipiste. Niin on käynyt ainakin minulle. Elämä jatkuu meistä piittaamatta. Se kipuaa kuin villiviini joka on karannut talon seinustalta metsään ja käyttää siellä jo surutta puita kiipeilytikkainaan.

5.

Perjantaina posti toi uusimman kirjani tekijänkappaleet, joskin puolet kirjasta ellei ylikin on Kirsi Pihan kirjoittamaa. Myös Pimeän yli kirjan idea oli hänen. Mutta on siinä kyllä omaakin tekstiäni.

Tulimme aloittaneeksi kirjeenvaihdon lähes vuosi sitten ja päättäneeksi sen kesän alkupuolella. Pidin tästä projektista paljon, yllättävää kyllä. Yleensä pidän siitä että teen työt yksin.

Intensiivinen aika, jota pandemia sävytti yhä enemmän. Covid 19 hiipi kuin huomaamatta kaikkialle ja jäi, jos ei muuta niin ihmisten mieleen. Pelko on kaikkein pahin vihollinen, tulin miettineeksi.

Pimeä aika oli kesällä hetken todella ohi, mutta korona piti taustalla edelleen pintansa. Ja pitää yhä, se tuntuu taas kasvavan kohisten. Silti tämänkin taudin on joskus aika kadota. Ehkä jo uusi kevät antaa meille taas rauhan ja mahdollisuudet normaaliin elämään näiden kaikkien taloudellisten katastrofien jälkeen. Siihen pitää nyt vain luottaa. Mitään muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

(26.9.2020)