Myös korona-aikana vietetään äitienpäivää, joka on tällä hetkellä päässyt etenemään iltapäivään. Ruusu lienee tänäkin vuonna äidin kukka? Mutta kait kelpaavat myös ne, jotka ulkona jo kukkivat. Pihapiiristä ja sen ympäriltä löytyy vaikka minkälaisia kukkivia kasveja, puita, pensaitakin. Ojennan ne kaikki A:lle, symbolisesti. Miksi mennä kauppaan, kun luonnosta saman kauneuden saa kaiken lisäksi usein aivan ilmaiseksi.

Kello on  tasan 14. Mutta päivä on jo ollut yllättävän pitkä. Tämä siksi, että heräsimme jo vähän jälkeen neljän, koska aamu kerta kaikkiaan on valoisa ja yöuniakin saatu tarpeeksi. Päiväämme on siis jo mahtunut vaikka mitä.

Aamiaisen teko sujui toisin kuin yleensä, koska sankari eli A. tahtoikin muuta kuin sitä mitä aina tahtoo. Mutta improvisaatiolla selvittiin ja onnellakin, koska kirsikkahilloa oli Arvi tuonut viikkoa aiemmin lahjaksi purkillisen. Se oli tehty Arvin omista kirsikoista. Niinpä minun ei tarvinnut tuskailla sen kanssa, mistä sitä hilloa lähtisin hakemaan. Varsinkin kun kaupat aukeavat sunnuntaisin pääsääntöisesti vasta kello 10.

Hain sen sijaan lehden postilaatikosta. Ja kävin myöhemmin ihan kaupassa. Suomen valitsemat rajoituslinjaukset alkavat mitä ilmeisimmin tympiä yhä laajempaa joukkoa. Kun katselin ympärilleni Lempolassa, näin ihmisiä ja autoja aina vain enemmän. Lehdistä luin että näin on ollut muuallakin. Kirsikankukkajuhla hanami oli oiva esimerkki tästä (1000 kävijää ahtaassa Roihuvuoren puistikossa). Niemelän mäkitorpan tantereilla voimme onneksi katsoa kaikessa rauhassa omaa nuorta sakurapuutamme. Sen ja sakuran edessä juuri kukkaan auennneen luumupuun näkeminen saa hyvälle mielelle.

Luonto onneksi auttaa, kun vapautta ei ole. Mikään ei tuhoa ihmistä paremmin kuin eristäminen; vankiloita ei ole turhaan keksitty. Näyttää, että hallituksen ääritoimet ovat sittenkin olleet vastoin perustuslakia, vaikka asiaa miten vääntäisi. Korona ei ole sota, vaan virus. Kaiken lisäksi rajat vuotavat ja tulevat aina vuotamaan. Veikkaanpa että Tornionjokea ylitetään muutenkin kuin siltaa pitkin. Eikä ylittäjä sitä taida rikoksena edes pitää.

Virhehän tämä hallituksen tunteenomainen toiminta ja kaiken jähmettäminen on ollut alusta pitäen. Mitä siitä maksamme ja montako kuollutta valittu linja vielä aiheuttaa, jää tietysti laskematta, koska hallitus on totta kai ollut oikeassa omissa päätöksissään. Meitä on suojeltu. Kuka suojelee vuoden kahden päästä, kun ruumiskasat ovat alkaneet toisella tavalla todella kasvaa? Ruotsia on yhä moitittu ja haukuttu vailla tolkkua, kunnes aika näyttää mikä on totuus. Löytyykö vastuunkantajia silloin ja jos niin mistä? Eduskunnasta tuskin. Jotenkin en edes usko että joku Marinin kaltainen osaisi pyytää anteeksi mitään tekemäänsä.

Maailmassa on aina hyvää ja huonoa vierekkäin. Luin Ilta-Sanomien viikkolehdestä sen ylivoimaisesti parhaimman artikkelin joka kertoi että virukset ovat miljardeja vuosia vanhempia kuin ihmiset. Niiden on siis ollut maailma ja tulee olemaan. Ja ehkä torakoiden. Me olemme täällä sittenkin vain käymässä.

Olen aikanaan ymmärtänyt että elämä on maapallolla alkanut jotensakin vahingossa ja silloin yksi tänne ehkä meteoriitin mukana lennähtänyt solu on alkanut jakautua. Se on alkuaan kaiketi ollut luonteeltaan hyvä. Mikä siis on saanut aikaan pahan, kuten viruksen joka selvästi haluaa tuhota elämää, lopulta myös senhetkisen omansa. Etsiikö elämä aina kuolemaa, maailmankaikkeus sittenkin tasapainoa, vaikka edelleen kiidämme käsittämätöntä vauhtia päin tuntematonta tyhjyyttä tuon kuuluisan alkuräjähdyksen jäljiltä.

Mietteitä riittää näköjään, alkusynnyn pohtimista jälleen kerran. Minun aikanani ei arvoituksia ratkaista ja myöhemmistä ajoista en tiedä. A:n takia olen kuitenkin päättänyt syntyä uudelleen, nimenomaan ollakseni silloinkin hänen kanssaan niin kauan kuin voin. Ruokahalu kasvaa syödessä, muttei suinkaan kaikista ruuista. Vaikka en ole gourmandi lainkaan, niin tässä suhteessa alan näköjään olla.

Ruoka sikseen, tunteet turpeeseen (hetkeksi), mutta taimet ja siemenet heti multaan! Ja kun istutukset on jo saatu alulle, ehdimme tehdä vielä pienen retken. En koskaan ole käynyt Porlassa, jossa ennen viljeltiin kaloja aivan Lohjanjärven rannalla ja kaupungin kupeessa, mutta sinne A. halusi opastaa minut nyt.

On aina kiintoisaa nähdä uusia maisemia. Toiminta Porlassa on loppunut, isohko kaunis alue tyhjillään. Lammikoita riittää edelleen, mutta mihin niitä voisi käyttää? Givernyn puutarha, jossa Monet maalasi tulee kaikesta mieleen. Lumpeita siis voisi istuttaa?

Miksipä ei näin ilman taloudellisia hyötynäkymiä. Hotellia tällaiseen idylliin on turha pykätä. 

Hiljaista paikalla oli, jokunen lenkkeilijä siellä täällä menossa tai tulossa. Yksi nokikana bongattiin sentään. Kuulemma ennen paikka oli lintuja täynnä, mutta silloin lammikoissa varmaankin riitti myös kalaa. Ruuan perässä myös yksinäinen eläin vaeltaa.

Aivan lammikon reunalla kukki rentukka. ”Rentukoita kulleroita, kevään kultavasaroita” runoili Hellaakoski. Rehevässä maaperässä ne näkyvät todella viihtyvän.

Otin kuvan rentukasta, josta aina muistan Esko Raennon, hienon kirjailijan. Ja sitten otin kuvaan taas kerran myös A:sta joka tahtoi katsoa maailmaa kuinkas muuten kuin kameran putken läpi.

Äitien päivä, isien ilta? Äiditkin ovat ihmisiä vain. Kaikki me olemme, ainakin vielä. Tällaisia mietin ja annan sanojen soljua näppäimistölle. Istun koneen äärellä ja vähitellen minua alkaa väsyttää. Kello lähenee jo kolmea. Aika kuluu kuin huomaamatta ja ihminen sen mukana. Kukaan ei ole ikuinen täällä.

Mutta me emme anna vielä myöten. Emme, vaikka ulkona tuuli on kova, länsirannikolla myrskyää ja siellä satelee jo vettäkin. Tänne me saamme sateen vasta maanantaina. Kylläpä sitäkin jo kaipaan, niin kuiva on maa, johon kaikkea on jo kylvetty. Jopa tomaatintaimia ja yksi sellainenkin, jossa minitomaatit ovat jo syötävässä kunnossa. Se löytyi tosin kauppapuutarhasta, joten siitä en voi ottaa kunniaa. Rehellisyys maan perii. Tai peri ennen.

Valo, lämpö ja vesi ovat joka tapauksessa yhteyttämisen edellytykset, muistan jo lapsena lukeneeni. Jos yksi puuttuu, ei elämää ole. Samat elementit sopivat ihmislapsellekin. Vaikka maailma miten muuttuisi, on täällä luonnossa myös paljon paljon hyvää. Parasta pitää siitä edelleen kiinni.

Pian tulee taas ilta ja silloin tuuli moinaa. Ja kun joki on tyyni, myös mieli tyyntyy. Siitäkin tahdon kiittää.

(10.5.2020)