Nyt on jo toukokuun kolmas päivä ja vasta huomenna alkaa arki. Vappu oli siten pitkä, mutta nopeasti se sujahti ohi, ja kaikki meni hyvin, itse asiassa täysin huomaamatta. Vappuajelu näytti että raitit olivat tyhjiä ja ihmiset jossain piiloissaan. Näin kaksi ilmapalloa, en yhtään kauppiasta, enkä Lohjan ABC-kolossissakaan muuta kuin pari hassua ihmistä ja kahvilasalin tyhjyyden.

Uusi normaali? Ehkä ei sentään.

Ihana toukokuu on siis alkanut. Samanniminen tv-sarja, joka perustui H. E, Batesin kirjaan, kertoi Larkinien perheestä, joka eli yhteiskunnassa sen laeista piittaamatta. Muistan sarjan ja katselin sitä, kunnes loppujaksot alkoivat jo olla pinnistettyä hauskuutta, mikä usein tapahtuu menestyssarjoille. Menestys pakottaa jatkamaan, raha siis, mutta laatua ei enää saada samaksi, kun tuoreus ja aitous häviävät. Alkujaksot olivat joka tapauksessa miellyttäviä ja niinpä tämä Darling buds of May on jäänyt mieleeni paitsi kuvina myös nimenä. Olkoon tämäkin toukokuu ihana ja sellaiseksi sitä toivon tässä piiritystilanteessakin. Hitlerin bunkkerissa emme sentään ole.

Eristys kuitenkin jatkuu. Jos ihmisten kanssa on yleensäkään sattunut juttusille (etäisyys, käsidesi, intiaanitervehdys Ugh), niin on käsittänyt miten paljon tämä eristäminen on jo koskenut ihmisiin, heidän vapauden tunteeseensa. Alun kiitollisuus ns. suojelusta, joka on kerännyt kannatusprosentteja johtaville hallituspuolueille, on näköjään vähitellen vaihtumassa pakotetuksi hymyksi, joka lopulta muuttunee irvistykseksi. Jos purkuhomiin ei ryhdytä, ja tänään hallitus joistain lievennyksistä kai ilmoittaa, uusi yllätys odottaa jälleen oven takana. Varmaa on joka tapauksessa se, että puretaanpa saartorengasta tai ei, Covid 19 ei poistu täältä noin vain. Tuo Kiinan lahja maailman kansoille on tullut pitkäaikaiseksi vieraaksi, joka lähtee vasta kun sen on pakko eli aivan kuten ihminenkin: kuollessaan.

”Verde que te quiero verde” Se Lorcan runosäe on vahvimmin jäänyt mieleeni. ”Verde que te quiero verde/ verde viento verdes ramas/ el barco sobre la mar/ el caballo en la montaña.// Verde, que yo te quiero verde.

– Vihreä, kuinka rakastankaan sinua vihreä/ vihreä tuuli vihreät oksat/ laiva merellä ja ratsu vuoristossa. Vihreä, kuinka rakastankaan sinua vihreä.”

Vihreää on toden teolla äkkiä kaikkialla. Arkaa, mutta eilisen sateen jälkeen jo selvästikin pirteämpää, ikään kuin pysyvää. Yhä useampi kukka alkaa kukkia, käenrieskakin.

Pensaissa on jo lehtiä ja kukkanuppuja ja tuomet puhkeavat lauluunsa ensi viikonloppuna, jos sää vähänkin sallii. Kielot kohoavat nekin maasta ensin kapeina torvina mutta paikoin jo aueten aina vain isommiksi maljoiksi. Myös seinustan clematis alpina, joka talvella muistuttaa umpikuollutta raatoa on äkkiä vihreänvihreä. Vihreä onkin juuri nyt lempivärini, ja onhan se sitä osin aina. Kunhan ei omiin vaatteisiini ilmesty. A:lle se taas sopii.

Kämpin vanha seinäkoristekin näyttää heränneen eloon. Se pelastettiin aikanaan roskalavalta Kämpin remontissa. Tämä leijonapatsas on nähnyt Leinon. Minun äitinikin näki hänet. Minä taas näin äitini. Ja patsaan näen yhä vain.

Hyönteishotelli ja perhosten sateensuoja saivat nyt eteensä kukkaniityn, tai ainakin unelman siitä, kun hieman uurastin viimein. A. oli tehnyt samaa jo parisen viikkoa. Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Nyt pitää vain odottaa, että vastakylvettyt siemenet joskus todella muuttuvat kukiksi. Kimalaisia on liikkeellä jo sankoin joukoin ja ne kantavat pölytyspusseja mukanaan. Siitepölyn levittäjinä ne ovat armoitettuja ahkeroitsijoita. Pitäkäämme niistä todella huolta kuten uutisia ennen lähetetyissä mainosiskuissa kehoitetaan.

Hyönteishotellia on täydennetty ihmisille tarkoitetulla penkillä. Kukapa muu siinä istuukaan kameran kanssa kuin A. Saan kuvata häntä kun hän kuvaa minua.

Niin kuluu tämäkin päivä, sunnuntai, sunday. Kulukoon. Huomenna puurretaan taas. Aurinko sun ilmestyy tosin vain hetkittäin, mutta Huu-san eli alter egoni ihastelee pientä kirsikkapuuta, jonka vierellä japaninlyhty sammaloituu.

Japani, tuo vanha unelma, on sittenkin täällä ja pysyy; ei tarvitse kuin tarttua Kawabatan kirjaan Tuhat kurkea. Täältäkin kurkia löytyy nyt, lähes jokaisella peltoaukealla liikkuu pari. Ja ainakin kirsikkamme lienee aito sakura. Kyllä sen täytyy riittää meille.

(3.5.2020)