Sinä olet pöljä, hullu, pimeä,
hän sanoo ja nauraa.
Sinä olet nostalginen romantikko, hän lisää.
Ja sitten hän, rakkaani,
löytää vielä paljon muita sanoja
jotka kyllä hyvin sopivat minuun.
Söhlö on niistä vain yksi,
ehkä vähäisin kaikista
ja sen tunnistan itsekin.
Mutta entä hän, millainen hän on?
Hän on ihana, ainoa, oma, laisensa;
ainutlaatuinen, vertaansa vailla;
paras, täysin omaa luokkaansa,
väliin arvaamaton ja yllättävä
niin ettei itsekään sitä tiedä,
mutta kaiken lisäksi myös
hauska, huumorintajuinen,
älykäs, viisas ja viehättävä.
Hän on nainen, jollaisesta koko ikäni
olen unelmoinut ja jota olen etsinyt.
Ja nyt hän istuu tuossa, on ja katsoo,
nauraa taas; ja ah,
hänhän nauraa minulle.
Miksi?