On päiviä, jolloin televisiota ei aukaise, jos hyvin käy. Ja päiviä, jolloin katsoo ainakin uutiset. Varsinkin nyt kun Ranskassa on vaalit.

Gallia. Asterixin maa, ja tänään varsinkin Obelixin. Vanha rakkauteni, josta yhä kaipaan muutamaa maisemaa, ihmistä, kieltä. Bretagne, Normandie, Loiren laakso; ja sitten se Välimeren rannikko joka Montpellierin jälkeen kulkee kohti Espanjaa: Narbonne ja kaikki Pyreneitten vuoret mitkä sieltä löytyvät. – Pariisista puhumattakaan.

Minun Pariisini on kuitenkin jo osin mennyt, vaan aina se siellä silti on. Kuten Helsingissä Kalliokin. Rakennukset säilyvät, ihmiset tulevat, mutta varsinkin menevät. Muiston pysyvyys on sitten itsestä kiinni.

Emme vielä tiedä kuka Ranskan presidentinvalit voittaa, emme tiedä mitä siitä seuraa. Paitsi että pörssi reagoi. Tiedämme sen että juuri nyt vaihtoehtoja on neljä ja jokainen jollain lailla vaikea. Ja huomenna vaihtoehtoja on enää kaksi. Ja kun jäljellä on yksi, tiedämme enemmän. Kuka elää, se näkee. Vai: kuka näkee, se elää?

Euroopan unioni luotiin alunperin siksi, ettei Euroopassa enää sodittaisi, mutta taloudellisista sodista ei puhuttu mitään. Niiden voittaja on ollut selvillä jo aikaa: Saksa. Lähes kaikilla muilla on ollut sen hännillä vaikeaa. Uuden presidentin pitää saada talous kuntoon ja paljon muutakin maassa jossa eripura on suurempaa kuin aikoihin. Voittajaa on turha kadehtia. Hän on häviäjä jo silloin kun saa kruunun päähänsä.

Televisio jäi päälle koska vuoroon tuli sää ja sitten myös urheilu-uutiset. En ole jääkiekon ystävä, mutta outoa kyllä katson aina silti miten leijonat menestyvät. Finaaliin pääsivät nyt pikkuleijonat. Se saavutus oli suuri, mutta vielä enemmän minua kiinnosti katsomo ja siellä heiluvat Suomen liput. Joku oli myös nostanut pahvitaulun johon oli kirjoittanut kaiketi sydänverellään: ”Henna, lähetä rahaa.”

En voinut olla nauramatta, kyltti pelasti säätä myöten niin synkähköt uutiset. Teksti vilahti ruudussa ehkä sekunnin murto-osan, mutta viesti tuli perille ainakin tähän torppaan. En usko että Henna näki kylttiä, mutta luulen että hän on saanut pyynnön myös puhelimitse. Tai sitten kyltin tehtaillut onneton tunari (Kekkoskielellä) on paitsi sekoillut ja juonut rahansa myös hukannut puhelimen aidon kisaturistin lailla.

Krapulaa ei rahaton paikkaa, ruokaakin kai olisi tarve. Mutta kisaliput sentään lienevät tallella, jos kerran katsomossa istutaan. Jostain päin Suomea löytynee Hennakin. Heltyykö hän on jo toinen tarina. Sen kirjoittajaksi ei minua tarvita, jokainen pariskunta tekee elämänsä itse.

(23.4.2017)