Maanantaina herään pakkasaamuun. Kylmää on kertynyt seitsemän miinusastetta. Taivas on kirkas, pienenevä kuu näkyy enää haaleanvaaleana. Auton ikkunat ovat umpijäässä ja auringon noustessa laakso huurteinen kuin olut joskus ennen.

Teen ensin työt ja luen sitten vasta nettilehdet. Yhdessä niistä riemuitaan Helsingin kirjamessujen kävijäennätyksestä (noin 1500 uutta kävijää). Nuori diktaattori on heti onnistunut uudistuksissaan! Vaan onkohan niin. Ensinnä ilmaisia lippuja jaettiin minullekin joka ainoasta mahdollisesta tuutista. Pitäisi kaiketi kysyä montako lippunsa itse maksanutta asiakasta messuille todella tuli. Ja toisekseen uusi kävijäjoukko ei tarkoita sitä että lukutaito siitä kehittyisi, jos räppääjiä raahataan paikalle. Muutaman vaatimattoman lauseen toistaminen ei ikävä kyllä ole edes kirjallisuutta.

Sirkus on tosin vallannut kulttuurimme muutenkin. Mutta en nyt puhu siitä. Lukemisen pulmat ja vaikeudet alkavat jo muualta: tarhoista ja kouluista. Miten innostaa lapset ja varsinkin nuoriso todella lukemaan eikä vain selailemaan ja ymmärtämään parin lauseen mittaisia twiittejä ja hymiöitä. Harry Potter on viimeinen kirjasarja joka sai jopa pojat ahmimaan, hahmottamaan ja käsittämään suurempia kokonaisuuksia. Ilman sitä kykyä ei maailmastakaan ymmärrä lopulta mitään.

Mistä löytyisi edes uusi Potter? Lukutaidon harjoittamisen pitäisi kouluissa olla kohta kaiken opetuksen perustaa joka tunnilla. Opettajat ja opetussunnitelmat ovat avainasemassa. Monet kodit kun ovat jo luopuneet tällaisista tehtävistään. Mikään näyttöpääte ei korvaa kirjaa, se alistaa käyttäjän, varsinkin jos  jää ainoaksi tavaksi ns. lukea eli usein lähinnä selata. Mitä lyhemmäksi lausekokonaisuudet ja niiden käsittäminen jäävät, sitä huonommin ihmiskunnalla menee. Mutta turha tästäkään on kaiketi mutista. Tuleva maailmamme lienee robottien ja ihmisrobottien maailmaa.

(29.10.2018)