Koko yön kirjoitin runoa.

Heräsin ja havahduin, torkahdin,

havahduin, kirjoitin taas ja nukuin

ja koko yön muistin silti yhä runon,

sen jokaisen säkeen ja pituuden.

Jopa sen, että jostain syystä runon keskelle

kirjoitin punaisella värillä lauseen

jonka Antille 70-luvun alussa lähetin:

”Kirjailijalla on vain kaksi tehtävää,

kirjoittaa kirjoja ja pysyä hengissä.”

Nyt kun viimein todella olen hereillä,

kun olen ajanut parran ja pessyt tukan

ja voisin kirjoittaa runon puhtaaksi,

muistan enää vain nuo lauseet.

Kaikki muu: jokainen hyvä, oikea,

rehellinen, itseäni miellyttänyt oivallus

on poissa. Säkeet ovat kadonneet,

eivät ehkä palaa enää koskaan.

Proosa kirjoitetaan, runo annetaan,

olen myös sanonut. Siihen lisään nyt:

annetaan silloinkin vain sille,

joka sattuu todella olemaan valveilla.

(16.10.2018)