1.

Lauantain otin vapaapäiväksi ja annoin siten myös sukulaisilleni vapaata. Mitä tekee vapaa mies Kööpenhaminassa? Lähtee umpimähkää kävelylle, kuten aikanaan 55 vuotta sitten kun tänne ensimmäisen kerran tulin. Aamu on hiljainen, liikennettä ei liikaa, isonkin tien jalkakäytävää voi kulkea. Pyöräilijöitä on myös liikkeellä ja aina enemmän kuin autoja.

Huomaan kävellessä ja liikkeiden nimiä ja niiden tarkoituksia katsellessa, että Puistoallé on ehtinyt muuttua Eteläiseksi Fasaanikaduksi. Miten se tuon on voinut noin yhtäkkiä tehdä? Mystiikkaa.

Oikealla on iso puistonnäköinen, vanhoja puita niin ettei taivasta näy. Tavaan taulusta sen nimeä: Søndermarken. Näen kauniin kujan ja pienen talon sen päässä. Sinne!

Ja sinne sitten menen ja istun penkille, otan kiven kengästä ja hengähdän. Mustarastas laulaa, mutta täällä se ei enää tee mitään vaikutusta. Niitä on satoja ellei tuhansia ja joka puolella kaupunkia ne laulavat, laulavat ja laulavat. Onneksi minulla on kotona vain se yksi…

2.

Kävelyä on vasta kestänyt parisenkymmentä minuuttia, tähän en mitenkään voi vielä jäädä. Jatkan matkaa. Olin miettinyt kenkien ostoa, Eccot ovat tanskalaisia, mutta kun kivi on poissa, kulku sujuu taas. Halvempaa! Katu nousee ja laskee vai onko tämä sittenkin vej eli tie. Kyllä. Oikealla on taas puistoa ja siinä rakennustyömaa jossa pandan kuva. Tännekin niitä onnettomia näköjään myös rahdataan? Tavaan tekstiä ja käsitän että pandoille siihen todella kohotetaan Zoohon suurta asumusta a la Ähtäri. Mitä rahanhukkaa. Olen kerrran Pariisissa nähnyt kaksi pandaa eläintarhassa. Lähinnä ne nukkuivat. Niin viehättäviä kuvissa ja kirjoissa, niin vangittuja ja tylsistyneitä eläintarhassa. Eivät ne edes vapainakaan kirmaile.

3.

Taas on edessä portti ja portin takana puisto ja uusi taulu: Fredriksbergs have. Mikä ettei. Have voisi olla meri, mutta mitä merta täältä muka löytyisi, valtavia vanhoja puita vain. Mutta kun tavaan tanskaa tajuan ruotsin kielen kautta että kyseessä on vanhan kuinkaanlinnan maita. Löytyy temppeli, pagodi ja linnakin. Kaikki on kuningas Frederik VI ansiota, ymmärrän, kun näen patsaan pääportin luona.

Puistoon on aikanaan kaivamalla tehty isohko lampi, joka kiertelee sitten jokena pienen saaren ympäri. Ehkä se on meri, kun asiaa kuninkaallisen satumaailman kautta ajattelee. Ellei kyse ole vain käännösvirheestäni.

4.

Avaralla ruohokentällä on joukko miehiä ja krikettihila. Muutamalla on mailakin käsissä. Näyttävät intialaisilta tai pakistanilaisilta; kumpaankin maahan englantilaiset veivät kriketin ja jättivät sen kansallispelinä jälkeensä. Englantia kentällä puhutaan. Sekin tuntuu vain hyvältä.

Ehkä kyse on siirtolaisista jotka ovat jo juurtuneet maahan mutta pitävät silti kiinni vanhoista traditioistaan ja maita edelleen yhdistävästä yleiskielestään. En näe siinä mitään pahaa, päinvastoin. Eikö juuri tuollainen lisää kulttuurien rikkautta?

5.

Mieleni tekee juoda jotain ja etsin kahvilaa, jollaista Fredriksbergin kyltti on luvannut. Pitää kulkea aivan puiston toiseen päähän ja mennä ulos portista, jotta se löytyy sivummalta. Ohitan linnan, kauniita puukujia, paikan jossa soutuveneitä ja pursiseuramaisesti pukeutuneita vanhoja herroja kapteeninhattuja muistuttavat lippalakit päässä… Onko niillä täällä ihan soutuklubi? Nauraisin, jos kehtaisin. Jatkan matkaa ja löydän lopulta kahvilan. Saan cappuccinon niin kuin nykyään missä tahansa maailmankolkassa ja pienen jäätelötikun. Niine hyvineni istun puitten varjostamalle pihalle ja nautin. Yksinkertaisia ovat parhaat huvit.

6.

Muuan ystävä on lukenut blogia jossa haikailen metsämansikoista heinässä ja lähettää minulle kuvan sellaisesta. Liikutun. Yksinkertainen on myös kaunista.

Ahomansikat ovat siis kypsiä myös Suomessa. Näin varhain. Onpa aikoihin eletty. Ilmasto muuttuu, mutta toisaalta se on muuttunut aina. Hukkuuko maailma kuumuuteen ja veteen vai kylmyyteen ja jäähän, sitä ei vieläkään osaa kukaan täysin ennustaa. Molemmat ennustukset ovat edelleen voimassa. Kuten aina suuria uhkia manataan tulevien sukupolvien iloksi.

7.

Palaan hitaasti kierrellen takaisin lähtöporttia kohti ja näen yllättäen eläintarhan, joka kaiteen takaa avautuu. Norsuja. Miten mahdoton näky on iso eläin aitaukseen teljettynä.

Ei Free Willy vaan Vapauta Elefantti, efelantti, Norsu, ronsu… Juuri nuo tuolla pitäisi palauttaa viidakkoon, jos niitäkään kohta enää missään on. Päätän poiketa vielä eläintarhaan ja kun olen aikani kulkenut ja kääntynyt vasempaan, huomaan seuraavani lapsiperheitä jotka kulkevat kaikki yhteen suuntaan. Toki hekin ovat Zoohon menossa.

Eläintarhassa olo muuttuu aina vain surullisemmaksi. Jostain syystä jopa vangitut flamingot saavat aikaan saman vaikutuksen, ne kaikki seisovat yhdellä jalalla liikkumattomina kuin patsaat. Muistan niistä puiston harmaahaikaran joka vapaasti sai siirtyä paikasta toiseen.

Tiikeri nukkuu. Jääkarhu nostaa päätään ja katsoo minua. Ilme on apea. Tässä helteessä sen olo ei voi olla hyvä.

Mutta perheet ovat iloisia, lapset riemuissaan. Jäätelökojuja riittää, ateriaksi voisi ostaa vaikkapa kirahvinkielen, noin puolen metrin pituisen hotdogin. Lapsia kuljetetaan sinne tänne mitä erilaisimmilla kärryillä. Kaikkialla on perheitä piknikillä.  Päädyn lopulta pienimpään mahdolliseen hotdogiin ja juon vettä kyytipojaksi. Ja jälkiruuaksi ekologisen kahvin. Niin olen minäkin ravittu tämän tarhan kaikkien eläinten ja ihmisten tapaan.

8.

Illalla pidetään viimein se juhla jota varten Tanskaan itse asiassa tulin. Olen toden totta oikea onkel, ja Pinja ja Joona, kaksoset ovat sisareni lapsenlapsia. He saavat nyt viisitoistavuotiaina initiaatiomenonsa, astuvat ensi askeleita siihen aikuisuuteen, jossa moni ei koskaan pääse alkua pitemmälle.

Juhlat pidetään Albatros-matkatoimiston tiloissa ullakolla. Isä Jesper on firmassa töissä. Tilava hyvä paikka, vieraita kuutisenkymmentä, niin aikuisia kuin Joonan ja Pinjan kavereita. Albatrosin omistajakin on paikalla. Kaikki on hoidettu ihan viimeisen päälle, ruokaa tuodaan ja tarjoillaan kevätrullista thai-kookoskanaan.

Otan kuvia. Ensin suvun naisista Pinjasta, Pirkosta ja Siljasta, sitten Joonasta. Sukua on jo pitkin maailmaa Pietarista Pariisiin, Tanskasta Englantiin. Kerran oli yhteys Peruunkin, mutta sen avioero katkaisi.

Myöhemmin jäätelöjonossa voin puhua jopa suomenruotsia naisen kanssa jolla puolestaan on sukua Barösundin lähellä. Siellä hän on viettänyt monia kesiä. Suomi on paratiisi, hän sanoo. Yllätyn lauseen positiivisuudesta niin että olen vähällä halata häntä. Mutta enhän minä halaa tuntemattomia kun en aina tuttujakaan.

Jokainen halukas voi käydä oluthanalla täyttämässä lasinsa. Ihmettelen sitäkin. Sellaisia saa ilmeisesti vuokrata. Suomessa tämä tuskin on mahdollista.

Onneksi löydän vastaavan vesiautomaatin. Oluthana aukeaa yhä tiiviimmin kun  MM-otelussa Peru ensin ampuu rangaistuspotkun ohi ja sitten Tanska tekee maalin. Meneeköhän tämä kaupunki nyt sekaisin? Jalkapallo on yhtä kaikki Tanskan kansallisurheilu numero yksi.

9.

Paljon puheita, paljon leikkejä, sellaisiakin joihin ihmiset voivat osallistua älypuhelimillaan. Katson ja ihmettelen. Digitaalisiksi roboteiksiko meitä tehdään? Tanskalaiset nauravat paljon. Mietin onko räjähtävä remahdus todella aina aitoa. Minäkin saan johonkin väliin puhun pari sanaa, koska pidän näistä kaksosista paljon. Lyhyestä virsi kaunis. Lähinnä muistutan heitä jo satoja vuosia Kristusta aiemmin eläneen Platonin lauseesta: ”Kun tekee toiset onnellisiksi, löytää oman onnensa.”

Ehkä tuo ohjenuora, jonka pietarilaisen myyntikojun kyljestä äskettäin löysin, sopii jokaiselle ihmiselle. Pian kaksoset taas tulevat Suomeen ja me näemme. Ja niin elämä jatkuu. Kello tulee kymmenen. Se on minulle paljon kun olen noussut jo viideltä. Hyvästelen varsinkin Jesperin ja Siljan, Pinjan ja Joonan isän ja äidin, sitten juhlakalut itse ja lopuksi siskoni Pirkon.

Nyt kohti kotia, hotellia siis. Palle haluaa ajaa minut; ystävällisiä ovat täällä ihmiset. Kadulla melutaan jo, arvattavasti kaikkialla juhlitaan Tanskan jalkapallovoittoa koko yö. Mutta kun työnnän korviini tulpat, ei mikään sittenkään voine häiritä näin viattoman miehen unta. Nukun kuin ruukku puiston siimeksessä.

(17.6.2018)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Fredrisbergs have/kuninkaanlinna  ///Fredrik VII

 

Have – vettä. Pursiseura? Ravintola. Temppeli.

Haikara.

Intialaiset pelaamassa ruohikolla krikettiä

miten voi opeutua yhteiskuntaan menettämättä omia tapojaan

 

Kahvi ja jäätelö ulkona hiljaisuudessa. Pari tyttöä kiipeää puuhun vanhempien avustuksella.

 

Zoo, vangitut eläimet Norsut/jääkarhu – pandatalo rakenteille/ähtäri

 

Söndermarken/ puistoa sekin