YKSI

Aurinko on nyt tullut esiin. Mitä se tarkoittaa? Ainakin sitä että hotellin allasalue on jo täynnä auringonottajia. Veteen uskaltautuu kuitenkin vain muutama. Muut makoilevat.

Emme ole sinne ehättäneet ja tuskin ehdimmekään. Fokus on edelleen muualla, ihmisissä, elämässä. Kävimme esimerkiksi Kasvitieteellisessä puutarhassa. Hieno paikka. Lauantai ja lapsia ja paikallisia. Iloa, riemua, kukkia ja rauhaa.

Olemme jälleen täyttäneet päivämme kävellen, hortoillen ja katsellen. Nähneet jopa vanhan majakan.

Ja vielä vanhemman puun ja ankan, vanha kai sekin.

Siinäpä kontrasti silti.

KAKSI

Paljon olemme kulkeneet, paljon taas nähneet. Erityisen mieltynyt olen ollut Rethymnon oviin.

Jokainen ovi on arvoitus. Jokaisen oven taakse kätkeytyy yhden kahden tai monenkin ihmisen elämä. Niitä kuvasin vanhassakaupoungissa, ja niitä nyt mietin.

Lähdetään liikkeelle tästä. Ensimmäiseksi ruskea kulahtanut ovi, olkaa hyvä.

Numero on, mutta tuntuu ettei oven takana silti asu enää kukaan. Pienen pieni lappunen oven peitetyssä ikkunassa on kuin viimeinen viesti jollekin, mutta siitäkin ovat kirjaimet kuluneet. Onko sisällä joku kuollut, kätkeytyykö siihen tragedia. Kaikkea voi vain arvailla. Ehkä sisällä onkin vain remonttia odottava asunto, johon remontiin ryhdytään kun saadaan rahaa. Tartun tähän mahdollisuuteen ja jätän asian pohdinnan siihen.

KOLME

Tämä ovi on jo auki ja jollain lailla kutsuva. Vähän lapsellinen, liikuttavakin, vihreää, sinistä ja valkoista, hyvinkin kreetalaista, ehkä.

Jos sen takana asuukin normaali tavallinen perhe, joka on niin onnellinen kuin voi olla omissa olosuhteissaan. Tätä ainakin toivon.

NELJÄ

Heti tulee mieleen, että tällaisen oven takana asuu hyvinkin virallinen ihminen.

Mutta kun tutkii pientä lappua oven pielessä, käsittää, että kyseessä onkin vain vuokralle tarjottavia asuntoja turisteille: ”Luxury suites”. Ja siihen ajatukseni pysähtyy. Mikä pettymys. Ei tuonne, vaikka ovi on kutsuva, vaikka takana pihalla on valoisaa, en halua astua sisään. Mieluummin jatkan matkaa.

VIISI

Ovi jäi kuvaamatta, koska sen edessä seisoi vanha nainen.

Mutta eikö hänen ikkunansa ja kasvinsa jo kerro tarinaa, jonka heti ymmärrämme. Vanha pelargonia, se laulukin tulee jostain, vaikka maa on toinen ja tyyli täysin toinen. Katulaulajaakaan ei ole. Minä vain joka kirjoitan tätä hotellihuoneessa, johon aurinkokin pyrkii. Mutta ei siitä nyt. Palaan takaisin ikkunaan, joka on jäänyt myös mieleen, niin sen kukat kuin hopeinen tähtikin. Toivoako sekin haluaa meille antaa?

KUUSI

Sininen on yleensä aina myönteinen väri ja Kreikassa sinistä on paljon, muuallakin kuin lipussa. Uskon että sininen oli myös Elpis, Toivo taas.

Paitsi toivoa, jotain hyvinkin romanttista voi olla tämän oven takana. Kun katsoo kuvaa tarkasti, näkee aivan ylhäällä kukat ja hirven tai kauriin, taikakauriin, tekee mieli sanoa. Haaveita ja unelmia, siisteyttä ja järjestystäkin. Tuskin miehen luoma kokonaisuus, mutta kuka tietää.

Pieni arvoitus toki tämäkin.

SEITSEMÄN

Kaikki tämänkin oven takana lienee siistiä. Ehkä liiankin?

Ainakin kaiken takana taitaa olla hyvin systemaattinen, hyvin huolehtiva käsipari, jopa mies, vaikkei violettiin vivahtava värimaailma viitaakaan mieheen. Ja entä tuo pieni ripaus muuta, takoraudasta roikkuva narunpätkä, kuin amuletti tai onnentuoja? Kristilliseksi symboliksi en osaa sitä mieltää. Silti violetti on liturginen väri, kuten A. mainitsi.

KAHDEKSAN

Olisiko tämän portin takana jopa ripaus porvarillista elämää, keskiluokan tyyneyttä. Portissa on vuosiluku 1907. Asuntoja voi olla kahdessakin kerroksessa. Ja seinässä on kreikankielinen tekstilaatta, josta en saa selvää.

Sana Rethymno kuitenkin toistuu. Miltään virastolta alin asunto ei näytä. Kulunut ovi, verhot tai paperit teksteineen, jotka nekin viittaavat menneisyyteen. Kuka ja ken, kumpi, kumpainen. Mutta silti tuosta maailmasta voi halukas yrittää saada otteen. Oikein tai väärin, onko sillä niin väliä.

Pääasia että jokin tarina saa ovesta taas alkunsa.

YHDEKSÄN

Tämä ovi ainakin on jo valmiiksi pönäkkä, vähän torjuvakin, massiivinen. Sitä ei noin vain murreta saati avata. Ehkä sen takana ei asukaan lopulta kukaan.

Ehkä ovi siis onkin pelkkä ovi vain ja suljettu meiltä muilta. Mutta jollain on kuitenkin avain lukkoon. Koska hän tulee ja miltä näyttää, sitä en mitenkään osaa kuvitella. Yöllä pimeän turvin joku saapuu vain; saapuu salaa ja lähtee myös aamulla ennen kuin muu maailma herää, lähtee ja menee vaiti kuin aave. Aivan toisenlaisena kuin mitä ovi yrittää kertoa.

KYMMENEN

Ovia löytyy toki satoja, kuvaamisen arvoisia, mutta nyt viimeiseksi laitan tähän jo tiilillä suljetun matalan oviaukon, johon on maalattu tämän kehykseksi jääneen talon rungon viiimeinen vartija. Ei ankara, ei hymyileväkään. Moderni Odysseus. Sillä on meille sanoma. Jotain sen yläpuolelle on mustalla raapusteltu, tekstiä josta ei saa selvää, en minä ainakaan.

Mikä mahtaa olla talon rungon tulevaisuus, vai jääkö se tuohon vain odottamaan asukkaiksi kyyhkyjä ja kissoja, kunnes paikalle saapuu uusi toivorikas rakentaja ja alkaa tehdä omista unelmistaan totta. Runko katoaa, vartija poistuu.

Mutta se kuuluu tähän elämän kiertoon, että joku alkaa taas alusta. Vaikka maailma olisi millaisessa myllerryksessä tahansa, on meillä yhä onneksemme ihmisiä, jotka silti uskovat tulevaisuuteen. Eihän elämästä muuten mitään enää tulisikaan.

(18.4. 2026)