ALKU

Marraskuun loppupuoli saa aikaan vaikka mitä, myös outoja mietteitä. Kuten tällaisia:

Jokaista alkua seuraa joskus loppu, mutta seuraako loppua sitten taas uusi alku? Siinä myös kysymys, jota usein mietin. Vastauksiakin saan, useimmiten itseltäni.

Ja saman tien sanat jatkavat kulkuaan:

Elämän kierto kertoo kyllä siitä, että aina on myös uusia alkuja, sillä elämä toistuu ja toistuu ja on käsittämättömän monimuotoista ja runsasta kaikkialla maapallollamme kasveista eläimiin ja hyönteisiin. Ihmisen elämä, yhden yksilön siis, kyllä päättyy aina kuolemaan eikä kukaan meistä siitä tilasta tänne enää samanlaisena palaa. Me elämme ehkä vielä niin kauan kuin joku meidät muistaa. Mutta sekin loppuu. Vaan entä sitten. Kuolleet eivät ole sitä täällä enää murehtimassa.

   

Se vain on näin, tulee mieleen sanoa, vaikka uskonnot muuta kertovat. Ymmärrän kyllä uskontojen tarkoituksen, etenkin sen miksi ne ovat syntyneet. Kun elämän syntyä ei ymmärretty, oli pakko ajatella, että sen on tehnyt korkeampi voima. Ja kun elämä oli kurjaa maan päällä, tahdottiin lohdutukseksi luoda taivas, ihana paratiisi, jossa sitten saamme noin vain kaiken sen mitä täällä emme. Se on yhä karamelli viattomalle lapselle meissä.

   Kun jumalaan ja taivaan olemassaoloon uskoo, surkeakin elämä voi hieman helpottua. Toisaalta se saa myös terroristit toimiinsa, he odottavat palkkaa siitä, että ovat oman uskon nimissä muita eli heidän näkökulmastaan vääräuskoisia tuhonneet. Palkkana on se, että oman kuolemansa jälkeen juuri he pääsevät sitten paratiisiin, ikuisen onnen tyyssijaan.

    Jos tuo pitäisi paikkansa, kannattaisi kuolla siis. Nuo onnettomat murhaajat ja uskonsoturit mitä luultavimmin kuitenkin pettyvät, vaikka eivät tule sitäkään itse koskaan tietämään. Jos kuolema jotain on, niin loputonta pimeyttä vailla tietoisuutta, leikkaussalin nukutuksen kaltaista; mitään ei enää tapahdu eikä valoa ole. No, paratiisillista rauhaahan sekin on tavallaan, huomauttaa täältä muuan epäuskoinen.

METSÄKALMISTO

Maailmamme ja ihmisen itse luomista uskonnoista ehkäpä järkeenkäyvin lienee jokin buddhismin kaltainen, jossa ihminen voi syntyä seuraavassa elämässä vaikkapa korpiksi, koiraksi tai perhoseksi. Näinkään tuskin käy, mutta se kertoo ajattelusta, joka ymmärtää, että kuolemasta syntyy aina myös elämää. Se vain ei koskaan ole enää samanlaista.

    Mekin maadumme lopulta, vaikka arkku tai uurna millainen alkuun olisi. Tuhkasta ja maasta kasvaa aina uutta. Jo pelkkä nurmikko syö keväällä ahneesti kaikki siihen pudonneet lehdet ja vanhat ruohonsa. Ehkä se kertoo jatkuvuudesta parhaiten, ainakin nopeimmin. Joka vuosi olen voinut itse tuon prosessin kulun täällä maalla omin silmin nähdä ja todentaa.

   

Myös vanha ikimetsä on saman jatkuvuuden oiva opettaja. Puu kaatuu ja lahoaa paikalleen ja antaa sen tehdessään entiset voimansa muille, uusille tulokkaille. Miten kaunista ja lohdullista tuollaisen metsän katselu ja siellä kulkeminen onkaan. Se jos mikä on eestiläinen metsakalmistu; metsäkalmisto eli metsähautausmaa siis.  Puutkin kertovat elämän jatkuvuudesta ja kaiken lisäksi humisevat tuulessa kuin kaanonia laulaen.

MARRASTA TÄYNNÄ ON KUU 

Marraskuun alkupuolella satoi vettä satamasta päästyä, jokilaakson tulva alkoi nousta. Mutta sitten venda tuli ja talvi suorastaan juoksi tänne. Yöllä lämpötila oli etelässäkin laskenut jo nollaan ja alle, ja tästedes myös päivälämpötilat lähenevät samaa lukemaa. Sekin kertoo termisen talven tulosta, vieläpä rynnäköllä. Eikä meillä koskaan ole asettaa sille mitään puolustuslinjojen tapaista estettä.

 

Tuli kiire. Vene oli yhä tuolla joen rannalla, tosin kumossa, joten se ei ollut sentään vedestä täyttynyt. Onneksi se ehdittiin kiskoa vesijätöltä kauas kuivalle maalle. Apuna ja primus motorina oli tohtoriksi pian väittelevä Joni. Tulva auttoi meitä, oikeastaan häntä, koska minä vain työnsin venettä perästä. Joka tapauksessa vene liukui polulla jo olevan veden pinnalla kevyemmin kuin jos sitä olisi raahattu vanhaa lumen täyttämää polkua pitkin kuten vuotta aiemmin. Saappaat oli nyt laitettava, kahlattavakin, jäätä oli aivan alussa veden pinnalla, mutta vielä se oli ohuenohutta.

  

Nyt vene on kyljellään kuivalla maalla ja odottaa kevättä. Juuri kuten minä. Kyllä se kevätkin saapuu taas aikanaan.

LAPPI

Lapissa lunta satoi jo rajusti, näin kerrotaan ja näytetäänkin. Lappi talvella ja Lappi kesällä ovat kaksi täysin eri asiaa. Talvinen Lappi on turismin eli hotellien, laskettelun, taksien, yöklubien, revontulien ja koíravaljakkojen läpitunkema, kesäinen onneksi ainakin vielä väljempi ja vapaampi. Valoa ja rauhaa täynnä.

    Tuota väljää Lappia kaipaan ja pyrin sinne niin usein kuin voin tai voimme, kerran kesässä siis. Turismi kyllä leviää kaiken aikaa valossakin ja vähitellen alkaa toivoa, että tuo kehitys pysähtyisi, tai ainakin pysyisi jo ennestään turismin jo täyttämillä seuduilla (Levi, Ruka ym.). Vaan kuinka käynee. Luin juuri uutisista, että nyt Aavasaksankin laelle, Struven ketjun yhteen pisteeseen, joka on Unescon maailmanperintökohde, on rakennettu turistikylä. Se muodostuu rivistöstä saamelaistyylisiä turvemajoja, eli itse asiassa ihan luksusmökkejä, jotka vain naamioidaan luontoon siten, että katoille levitetään Kainuun metsistä haalittua kunttaa.

    Kuntta on paksu kerros rauhassa kasvanutta maata, jossa kaikki matala kasvillisuus on jo valmiina. Kun se otetaan eli kaivetaan paksuina levyinä luonnosta, jää Kainuun kankaille jäljelle vain tyhjiä kuoppia, jotka vasta vuosien tai ehkä vuosikymmenten jälkeen palaavat niin pohjoisessa ennalleen, jos palaavat.    

    Kunttaa käytetään valitettavasti myös etelämmässä modernien uushuviloitten pihoille, jotta kaikki olisi heti valmiina ostajaa varten. Sekin on villin luonnon turmelemista, silkkaa riistoa, joka tehdään vain rahan vuoksi luonnosta tai sen hyvinvoinnista lainkaan piittaamatta. Kyllä multakaton tai pihan saisi luonnonmukaisesti kauniiksi kylvämälläkin; se vain ei ole yhtä nopeaa.

    Pahinta on se, että kun luonto kostaa, se ei kosta sitä riistäjilleen, vaan kaikille kulkijoille. Taas kerran on kyseessä raha. ”Paha raha.”  Siinä lyhin mahdollinen todenmukainen säe mihin tahansa riimirunoon. Tosin vanha säkeeni ja lyhin jo julkaistu runoni ”Tie vie”, on sitäkin kahta kirjainta lyhyempi (tekijän kaino huomautus). Ja sitten olisi tarjolla tämmöinenkin, vielä yhtä kirjainta lyhyempi: ”Yö syö”. Julkaistu nyt. ”Työ syö”, sopisi toki myös.

LOTTO JA TOIVO

Katson ulos ja näen, että taivas on puhdas. Yöllä on siksi ollut jo miinusasteita, koska auton ikkunat ovat jäässä. On sadellut piskuista lunta. Se on joko valkea kuolema tai hentoinen häävaippa. Ensimmäisen lumisateen laadun jokainen voi mieltää laillaan. Lumi tukehduttaa elämää, mutta myös suojelee sitä. Ja ennen kaikkea juuri lumi, jonka puhtaudesta voimme vielä täällä maalla ylpeillä, kantaa mukanaan valoa. Näin keskellä pahinta pimeää tuo aina alkuun niin odottamaton ilmiö on siksi enemmän kuin tervetullut.

  

Vielä päivällä pitäisi olla muutama aste plussaa, mutta kiire tulee minulle kuten aina. Talvi ei yllätä vain autoilijaa, vaan myös kaltaiseni vanhassa talossa asujan. Onneksi tänään ei ole menoa sen kummemmin mihinkään. Työtä riittää, mutta aikaakin on. Hitaasti hyvä tulee, sanoo sananlasku. Ja sen sanon nyt minäkin. Ainakin niin toivon.

  Toivo on käsite, josta myös mielelläni puhun. Toivoa on, sillä ilman sitä, ei ole oikeastaan enää mitään, elämän ankarat lait vain. Ymmärrän kaikkia niitä, jota laittavat pienet liikarahansa (jos sellaisia edes on) lottoon, jotta toivoa olisi.

     Suomi ja Italia taitavat olla tämän urheilulajin kansoista aivan kärkipäässä ja täällä meillä ei osata pelata edes jalkapalloa. Juuri äsken Italiakin tosin hävisi Norjalle.

   Se tuntui vitsiltä, mutta oli totta. Totta on myös se, että USA:ssa joku juuri voitti lotossa lähes miljardin. Sellaista tapahtuu, mutta vain joskus ja vain jollekin. Maailmassamme on jo yli kahdeksan miljardia ihmistä. Mutta tuollaista ihmismäärää ei lototessa mieti. Ihmisen toivoon liittyy myös usko; usko siihen että kyllä tässä vielä hyvin käy. Niinpä loton ja toivon avulla katastrofista toiseen kulkeminen ja siirtyminen on jotenkin vaivattomampaa. Matkan todellisuutta ei ehkä silloin aina kunnollan huomaa.

DYSTOPIA

Askaroin yhä paitsi pimeän myös tietenkin kuoleman kanssa, vaikka en vieläkään usko edes ihmiskunnan ikuiseen elämään. Taas palaan tässäkin uskontoihin, joiden perusväittämä eli ikuinen elämä olisi kuolleelle ihmiselle mahdollinen.

    Miten lienee, kysyn yhä viattoman lapsen tavoin. Onhan juuri ihminen ainakin toistaiseksi ainoa olento, joka ymmärtää ajan ja on tehnyt siitä jopa käsitteen kelloineen kaikkineen.

   Ilman ihmistä ei aikaakaan olisi. Ja niin vain käy, että kun ihminen katoaa ja ihmiskunta katoaa, aikakin pysähtyy eikä kukaan enää tiedä milloin tämä oma maailmamme tarkkaan ottaen itsekin häviää auringon nielaistessa Telluksen. Kun se tapahtuu, kyllä nykyihmisen tuntema ja ajattelema ikuisuus viimeistään silloin loppuu siihen. Tämä dystopia on ainakin varmaa. Muu eli sitä aikaisempi on sitten jo kohtaloa tai sattumaa, ehkä meteorin tai ihmisen itsensä aikaansaamaa.

SANA

Nopeastipa pääsin talvesta ihmiskunnan, ikuisuuden ja maapallon tuhoon. Niin suureen nopeuteen pystyy vain sana, kuten olen monta kertaa jo tainnut vaivihkaa huomauttaa.

  Sana on minusta ihmiskunnan viisain ja parhain keksintö. Kun se on nyt äkkiä rappion ja tuhon partaalla tai sanotaanko että näyttää olevan, olemme pulassa kuin omat työmme, jotka uusinkin ahnehtija, jo musiikin riistäjänä tunnettu Spotify äkkiä haluaa nielaista äänikirjojen areenalla.

    Diili on kuin Trumpin tekemä. Spotify muiden täällä olevien kaltaistensa tavoin ottaa kaiken jo tehdyn työn ja antaa siitä korvaukseksi pennejä ja hilkkuja, jotka ovat lesken ropoakin pienempiä. Spotify on siten mahtava varas aivan kuten tekoälykin, joka tosin ei maksa varkauksistaan edes latin latia.

    Kun kiinalainen vanha aforismi totesi, että suuret varkaat varastavat valtakuntia (totta yhä sekin), voi todeta että nuo kaksi mainittuja ovat aivan samanveroisia, ja ylikin. Ne kun haluavat varastaa koko maailman, kaiken tiedon ja vuosituhansia luodun taiteenkin tavalla tai toisella. Voihan sitä sanoin vastustaa, vaan sama on kohtalo. Nuokin sanat käytetään netissä julkaisemisen jälkeen ilmaiseksi johonkin, tietenkin taas kerran lupaa kysymättä vaikkapa tekoälyn koulutukseen.

  Kumpikin uusi tulokas keksintöjen markkinoilla on sitten kyllä myös parhain todiste siitä, miten ihmiskunnan älyllinen taso vain laskee ja ihminen itse tyhmistyy ja muuttuu koneen osaksi kuin Chaplinin Nykyajassa. M.O.T. (Joka ohjelma sekin pian loppunee. Sillä kuka enää oikeaa tietoa haluaa lopultakaan kuulla?)

BBC

Oikea tieto? Luen aina aamuisin lehtiä internetistä, mistäpä enää muualtakaan. Uutiset kertovat senkin, että jopa minun mielessäni niin nuhteeton ja puolueeton BBC tekee uutisia, jotka ovatkin olleet enemmän tai vähemmän vääristeltyä, oikeastaan halua näyttää, että joku kuten Trump on pahis, englantilainen toimittaja taas oikeuden soturi.

    Joopa joo, sanoi soopan kokki. Trumpin pöljyyden ja laadun näkee jokainen jolla on aivot päässä, ei siihen tarvita sen kummempaa kieroilua. Mutta hyvä on se, että toimittajien oma laatu tulee nyt myös näkyviin. Uskovaisia hekin ovat laillaan ja huom! – uskovainen on ajatuksiltaan aivan jokainen, olkoonpa oikealla tai vasemmalla. Kukaan ei ole puolueeton saati neutraali. Oikea tieto saadaan vain silloin kun lähteitä on satoja ja niiden taustatkin on tutkittu.

     Mutta mutta. Kun tutkimus on ehkä jokseenkin puolueettomasti edes yritetty tehdä ja sitten lopulta julkistettu, on tieto jo niin vanhaa, ettei sillä ole enää nykymaailmalle ja sen politiikalle suurtakaan merkitystä. Juna on silloin mennyt. Kuten James Baldwinille aikanaan sanottiin, että hänen on turha junan lähtöä sen lähdettyä enää kysellä. Kas, tällainen kun oli hänen kirjansa nimi: ”Tell Me How Long the Train´s Been Gone (1968).

Toki jäljelle jää historia. Se kertoo aina meille mitä todella tapahtui. Ehkä siksi se ei suinkaan ole opiskelun kohteista suosituin. Ja historiaakin osataan, voidaan ja halutaan tulkita niin monin eri tavoin ja sanoin.

PAHUUS

On kyllä olemassa asioita, joihin ei oikein löydy edes sanoja. Pahuus on niistä yksi. Piru vieköön pahuuden ja pahat ihmiset. Toivottavasti teidät perii hukka.

    Ja heti tuonkin sanominen kaduttaa. Ei pahaa pahuudella kukisteta. Ah, kuinka sinä vanha mies parka jälleen mutiset. Olet jo ikäloppu ja siten täysin syrjäytynyt nykymaailmasta. Voi sinua, vaikka ehkä sittenkin onnekasta. Syrjästä kun näkee ehkä näyttämön ja kulissien taakse paremmin. Pitää myös muistaa, mitä Lucius Seneca kaksituhatta vuotta sitten jo sanoi: ”Kaikki julmuus kumpuaa heikkoudesta.”

SYDÄMEN ÄÄNI

On yhä pimeä, kello ei ole vielä kuuttakaan. Poltan salin uunissa puita ja kuulen tulen äänen.

    Siinä on jotain lohduttavaa, tuo vaihteleva humina on kuin äidin sydänääni vauvalle. Ja onhan iso uuni talomme sydän, talvella varsinkin.  

     

Pitkät ajat eli kevät-, kesä- ja syyskaudet se seisoo tyynenä paikallaan ja odottaa vain tietäen kyllä, että sitä taas tarvitaan. Uuni on oma itsensä aina; se kyllä tajuaa aikansa ja paikkansa, ja sitten tärkeytensä varsinkin silloin, kun kylmyys saapuu. Viritän tässä kuin huomaamatta oodin uunille ja palavan puun laululle, jossa, kuten P. Mustapään yhdessä runossa, ei ole sanoja ollenkaan.

Ja sitten lopussa on enää piste.

LAULU PALAUTTAA ALKUUN

Niinpä. Tulen huminan myötä olemme kuitenkin taas alussa, jollemme siitä vähän pitemmälläkin. Uskon yhä kyllä tähänkin, että vaikka maailmaamme kohtaisi suuri tuho jo nyt, jokin pieni heimo selviäisi katastrofeista jossain. Onko tämä toivoa, vai lapsuuteni kirjasta Tulen löytäjät (Charles Roberts)? Siinä heimo löysi ja keksi tulen merkityksen eli tajusi paitsi sen tuhovoiman, myös sen suuret hyödyt.

    Niinpä kuvitelmissani käy jälleen, että joku uusvanha ihminen kyyhöttää vapaudesta ja paremmasta tulevaisuudesta uneksien piskuisen nuotionsa äärellä jotain loitsua veisaten ja mumisten ja yrittää raapustaa sen sanoja tuohenpalalle uusilla kirjaimillaan.

   Mitä lie miesparka tai jalo nainen luomassa? Runoa, elämänohjeita, testamenttia vai satua lapselleen? En näe sitä sen tarkemmin. Mutta jotain vastaavaa, toivon.

   Luotan näköjään yhä siihen, että kyllä kehitys taas alkaisi josssain ja jotenkin, jos ei muuten niin aina lähes alusta, sillä pyöreä on ympyrä ja ympyrä äkkiä pyörä. Ja sitten voimmekin laittaa elämäämme mallilleen eli saattaa sitä taas vähitellen menoksi ja meiningiksi pyörien avulla. Kunnes tulee uusi stoppi. Juuri kuten aina ennenkin.

(22.11.2025)