YKSI

Piinaviikko eli pääsiäisviikko on nyt ehtinyt aina lankalauntaihin saakka. Viikko alkoi palmusunnuntaista, jolloin myyttinen Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin ja kansa joka oli alkanut pitää häntä profeettana, tervehti häntä palmunlehvin ja riemuhuudoin. Meno oli kaiketi samantyyppistä kuin nyt, kun konserttilavalle ilmestyisi sellainen poptähti, jota nykyiset sukupolvet todella palvovat. Kuka lie, sitä en itse lainkaan tiedä. Mikään ei saisi minua paikalle menemään.

Kansan reaktio  ja riemu ei tuolloin eli 2000 vuotta sitten Rooman valtakunnan äärilaidalla kaikkia miellyttänyt. Kapinaa, ajattelivat silloin ylväät papit ja hallitsevat herrat, sellainen pitää lopettaa alkuunsa. Ja niinpä lankalauantaina Jeesus oli jo petetty. Pettäjä oli opetuslapsista yksi eli Juudas, joka sai petoksestaan kokonaista kolmekymmentä hopearahaa.

Jeesus tosin jo tiesi sen, kun Pyhää ehtoollista eli viimeistä illallista yhdessä opetuslasten kanssa nautittiin. Siitä Leonardo da Vinci maalasi taulun jonka yhä voi nähdä Milanossa. Myytistä tuli totta niinkin.

Sitten koitti hetki jolloin Jeesus tuomittiin  maaherra Pontius Pilatuksen toimesta ja saman tien hänet vietiin ja ripustettiin Golgatalla ristille, jossa hän kärsi koko pitkäperjantain ja kuoli kidutukseen ja verenhukkaan. Ja pian hänet oli myös jo haudattu Joosef Arimatialaisen salaa lahjoittamaan hautaan, jonka oviaukon eteen vieritettiin suuri kivi, jotta ruumis siellä varmasti pysyisi. 

Näin Jeesuksen taivasmatka oli tuolloin jo aluillaan. Kivi oli kyllä vielä haudan oven edessä ja pysyi, niin raskas se oli. Pääsiäissunnuntaina se oli kuitenkin jo vieritetty pois ja kun Magdalan Maria ja Martta, tuo Jeesuksen seuranaisista hyveellisempi, saapuivat paikalle, enkeli oli siellä enää tyhjää luolaa vartioimassa ja kertomassa surijoille ilosanomaa Jeesuksen uudesta elämästä.

Legenda jatkui siitäkin. Jeesus pysyi vielä maan päällä aina helatorstaihin saakka, jolloin sitten nousi taivaisiin, jossa, kuten teksti sanoo, hän yhä katekismuksen mukaan vain on ja  ”istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan  oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan sekä eläviä että kuolleita.” – Istuu siis niille, jotka siihen uskovat. (Helluntai on sitten jo kirkon perustamisen ja Pyhän Hengen vuodattamisen juhla).

Koska Suomessa ei palmuja ollut, mutta pääsiäisaikaan Suomessamme pajuihin oli jo ilmestynyt pulleita silmuja, niitä kerättiin ja niillä palmusunnuntaina myös virvottiin ihmisten tulevaisuuden ja terveyden edistämiseksi. Toki myös virpojan palkitseminen oli tärkeää (”Vitsat siul, palkka miul”). Kyseessä on siis ikivanha traditio, josta nykyvirpojat tuskin lainkaan ovat selvillä. Tämä traditio on siten enää vain yhdenlainen karkki ja kepponen, jota toteutetaan keväisin.

KAKSI

Vuonna 2014 sain painosta ison opuksen jolla oli juhlallinen nimi Raamatun runous ja viisaus. Kustantajana oli Paasilinna, se oli Petteri Paasilinnan, Arton pojan perustama. Kiitos siitä. Jo kolmekymmentä vuotta aiemmin olin tehnyt Antti Tuurin Fenlit Oy:n kautta yrityksen aloittaa vastaavaa teosta, mutta päässyt silloin vasta läpi Raamatun alun: Mooseksen kirjan. Koko teos oli tullut taas luetuksi ja sen parhaat osat pääsivät mukaan uuteen antologiaan. Onhan Raamattu itsekin antologia, jossa Vanha ja Uusi testamentti muodostavat parin, niillä on kuitenkin vain vähän tai ei mitään tekemistä toistensa kanssa.

Sain lähinnä kuulla paheksuntaa että tein antologiasta antologian ja ikään kuin runollisella säejaolla. Paasilinnalle taas aiheutin taloudellista tappiota. Pahoillani etenkin siitä.

Paheksujat eivät ehkä tulleet ajatelkeeksi, että koko nykyinen Biblia, tuo Raamattumme on vain valikoima paljon laajemmista teksteistä, joita eri kirkolliskokoukset ovat hyväksyneet ja hyljänneet vuoron perään vuosisatojen ja tuhannenkin aikana. Tulkinta ja valikoima on siten nykyinenkin.

Luin kaiken ottamani tekstin vuosien 1932-38 käännöksestä ja sellaisina ne myös siteerasin. Uusin viimevuosisadan lopun käännös kun pilasi paljon hyvää sanontaa ja tutuksi tullutta suomen kieltä. Samaahan on tehty virsillekin. Ajatuksena on kaiketi ollut pysyä nykykielen kehityksessä mukana ja yrittää saada vanhaa tekstiä nuorille ja uusille lukijoille selkeytyksi. Turhaa touhua, sanoisi Shakespeare.

Uusin käännös olisi siten jo osin englannin sotkua ja meemeja ynnä kaikenlaisia kuvia Youtube-videoineen. Siinäpä vasta seuraava puhdetyö nykykirkon mahdollisille uudistajille. Jos sellaiseen joskus ryhdytään, maailma on vielä hullumpi paikka kuin miltä se jo nyt tuntuu.

KOLME

Minulle Raamattu on siis pelkkä kirjallinen ja todella kiinnostava antologia vuosituhanten takaa. Kukaan ei ole sen aivan erilaisista kirjoittajista päässyt sen tarkemmin selville. Vanha testamentti on myös suureksi osaksi pitkästyttävää jorinaa, jos kohta alun luomiskertomus tiivistää viikkoon parin miljardin vuoden kehityksen. Senkö vuoksi jotkut yhä uskovat että maailma luotiin 6000 vuotta sitten? Darwin on siis sittenkin ollut väärässä. Ja kaikki menneisyyden jäännökset (minulla on esimerkiksi liuskakivi jossa saniaisia lähes miljoonan vuoden takaa) ovat pelkkää valhetta vainen.

Mutta kyllä Vanhasta testamentistakin löytyy myös paljon hyvää aina ajattoman Kymmenen käskyn lisäksi. Hyvää edistävät etenkin Saarnaaja, Psalmit ja Korkea veisu, jotka ovat yhä koskettavaa ajattelua ja runoutta. Ja mitä  Sananlaskuihin tulee on niistä syytä muista ainakin tämä kohta:

”Näitä kuutta Herra vihaa ja seitsemää hänen sielunsa kauhistuu: ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta, sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan, väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken.

NELJÄ

Jeesus on varmuudella elänyt; mutta vasta kuoltuaan häntä alettiin nimittää Kristukseksi. Jo ennen tätä Jeesusta oli tosin olemassa toinen Jeesuksen kaltainen, lähes vastaava saarnaaja ja profeetta, jolla oli seurakuntansakin, mutta hänen opetuksistaan ei ole paljoa jäänyt jäljelle. Ja lähellä oli, että myös tämän, suureksi kasvaneen, joskin nyt jo jakautuneen kirkkokunnan maapallolle muodostaneen Kiesuksen historia ja opetukset olisivat kadonneet. Vasta satakunta vuotta kuoleman jälkeen alettiin häntä koskevia kertomuksia ja legendoja tallentaa kirjalliseen muotoon.

Evankelistoja on nykyään neljä: Markus, Matteus, Luukas ja Johannes. Monet heidän nimiinsä laitetut kohdat tuntuvan viittaavaan jo kadonneeseen evankeliumiin, jota nimitetään q-evankeliumiksi. Yrityksiä muistaa Jeesuksen elämää on siten monella ollut. Jäljelle jääneet kirkon ja kirkkokokousten hyväksymät evankelistat muistuttavat Elias Lönnrotia, joka juoksi suullisen muinaisrunoutemme kiinni, tallensi sitä, loi Kalevalan ja pelasti monin muinkin tavoin kansanperinteemme parhaimman osan unohdukselta.

Raamatun kirjoittajiksi nimetyt ovat kaikki erilaisia skribenttejä, kiinnostavimmat ovat Matteuksen ja Johanneksen tekstit. Vuorisaarna on opetuksista keskeisin, yhä ajankohtaista tekstiä; Johanneksen hurjat apopalyptiset näyt taas kuin sienitrippi menneisyydessä. Olen Patmos-saarella nähnyt luolan jossa niiden väitetään syntyneen. Siinä luolan perällä oli maanjäristyksen aiheuttamana halkeama katossa. Yhtä lailla pitävä on ajatus siitä, että Betlehemissä on kirkko (Kanisat al-Mahd) juuri sillä kohdalla jossa Jeesus tallissa syntyi tai että hänen äitinsä olisi ollut neitsyt ja lapsi Jumalan siittämä, vaikka aviomies kulki vierellä. Uskokoon ken tahtoo. Ei usko koskaan ole pahasta, se auttaa monia, mutta ehkä on aina hyvä muistaa myös varsinkin tänä someaikana, että tietoa usko ei koskaan sittenkään ole.

Uudesta testamentista löytyy myös muuta hyvää, vaikkapa Paavalin kirjeitä matkoiltaan. Toisessa kirjeessä Timoteukselle kerrotaan tyynesti mitä tuleman pitää. Lauseet tuntuvat yhä paikkansa pitäviltä, kun nykymenoa katselee. Apokalypsiaa toden tuntuisesti

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja,  hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.”

VIISI

Piinaviikko ei täällä maalla ole niinkään uskontoa täynnä, jos kohta sielua ja mieltä on aina hyvä puhdistaa. Se on taas merkinnyt itselleni kaikkea muuta kuin kärsimystä ja  piinaa. On ollut ilo elää ja nähdä miten kevät tulee. Kuluneet päivät ovat vaihtuneet sen edistyksen katselemisessa ja kuuntelemisessa. Jo palmusunnuntaina kävimme Matildedahlissa syömässä Matildan kartanossa ja sitten katsomassa veden virtaamista mereen. Kuviahan siitäkin retkestä jäi.

Pääosaan minun pääsiäisviikollani kohosi luonto, kuinkapa muutenkin. Se ei ole lainkaan samanlainen kuin Via Crucis, kärsimystie ristille. Joutsenet kailottavat yhtä, kurjet huutavat, töyhtöhyypät naukuvat ja musrastas laulaa. Kuten laulurastaskin. Kohta puuttuu enää vain satakieli joka aina on tullut alalehdon tiheikköön. Ja tullee nytkin. Näin ainakin toivon. Kun kuulen sen ensi säkeiden näppäilyn tyyliin plink plink plink, tiedän että meillä on viimein taas ihkaoikea kesä edessämme.

Västäräkki, tuo vähäinen, käy joka päivä moneen kertaa koputtamassa salin ikkunaa; se nähnee siinä oman kuvansa ja esiintyy sille pöyhkeästi. Näin joka vuosi! Koska sen elinaika ei ole pitkä, oppivatko muutkin räkit täällä heti samoille tavoille? Yhtä lailla räkki käyttää autoni sivupeilejä vessanaan. Mutta sama se. Iloitkoon kun voi.

Outoa mutta totta on, että västäräkkien tavat toistuvat joka ikinen vuosi. Maagista sekin, että yhtenä yönä kuulin huuhkajan mahtavaa huhuilua laakson perältä. Laaksomme toimii kuin kaiutin tai rumpu ja sitten sen alla vesijätöltä kantautui orkesterina viitasammakoiden pulputtavaa tuhatäänistä mutinaa. Elämää on ja elämä jatkuu silloinkin jos tai kun ihmisiä ei enää ole. Elämä itse on se jumala johon uskon: kaikkinainen luonto. Mutta toki olisi hienoa, jos mekin ihmislajina olisimme täällä yhä sen kauneutta ja monimuotoisuutta katsomassa ja jopa kirjaamassa.

KUUSI

Piinaviikko on nyt lopuillaan. Se alkoi palmusunnuntaista, siirtyi malkamaanantaihin, siitä tikkutiistaihin ja kellokeskiviikkoon ja sitten nimeltä tunnetumpiin päiviin eli kiirastorstaihin ja pitkäperjantaihin.

Nyt lankalauantaina odotamme enää pääsiäissunnuntain huomista saapumista. Monille uskovalle se on suuri  tai suurin mahdollinen juhla. Minullekin, mutta kuten jo sanoin, ehkä hieman eri tavalla kuin niille, jotka kaikkea totena pitävät ja siihen uskovat. Symbolisesti kuolleena ollut elämä yhtä kaikki juuri nyt herää – kevät herättää sen. Pääsiäismunan sisällä piilee uusi elämä. Se pitää vain hautoa valmiiksi.

SEITSEMÄN

Taas herää luontomme täyteen elämään.  Olen sitä nyt paljon yrittävät kuvata. Jo mustaviinimarjapensaiden lehdet ovat väkevää tuoksua täynnä, huumetta sielulle ja sydämelle.

Yhtä lailla hienoa on ollut nähdä raparperin voima jolla se puskee läpi kuivan ja kuolleelta näyttävän maan.

Eilen näin senkin ihmeen, että täällä kukkii yhtä aikaa nyt jo kolme vuokkolajia. Ensin kukintansa aloitti kuten aina sinivuokko, niiden tuhatpäinen lauma.

Sinivuokkoja seurasi pari päivää sitten kokonaisten valkovuokkorypästen herkkyys.

Ja eilen huomasin, että myös harvinainen keltavuokko on alkanut jo kukintansa. Kas tässä. Iloa silmille ja sydämelle.

Ehkä kaikkein ihmeellisiin tai sanotaan nyt että eksoottisin on sittenkin juuri avautuva japaninkirsikka, sakura. Myös se päätti, että pitää äkkiä puhjeta kukkaan. Saanemme odottaa vielä muutaman päivän, että sen koko komeus nähdään, mutta hyvä näinkin.

Vähästä paljon tulevi, kipinästä tuli syttyvi. Ja syttyköön kukkaroihu! Juuri tätä kaikkea olemme koko talven taas kerran odottaneet. Kevääntulon ajankohdat ja tavat muuttuvat ja vaihtelevat, mutta se on sallittua toki. Jos elämä joskus pettääkin, niin luonto ei. Vihreä on minulle elämän syvin ja lohtua tuovin väri. Lorcan säe jääköön siteeraamatta. Mutta Lorcaa kannattaa kyllä edelleen lukea. Luonto ja runous ovat aina samaa mielen ja sielun maisemaa. Ja totta kirjallisuus on taas näinkin: vihertävä alkaa jälleen olla laaksomme.

(19.4.2025)