1.

Aamutoimien jälkeen laitoin roskapussin ulos kuistille odottamaan kuljetusta päämääräänsä. Kuljettaja olen kyllä silloinkin ihan vain minä itse. Kello oli kuusi. Ja jo kolmantena aamuna peräkkäin mustarastas lauloi. Harjoittelusta ei enää ollut kyse. Kaikki sävyt ja nyanssit löytyivät esityksestä.

Pakko uskoa että on kevät, itse asiassa ensimmäisen kevätkuukauden viimeinen päivä. Huomenna on huhtikuun ensimmäinen eli aprillipäivä ja huhtikuun toisena taas Casanovan syntymäpäivä. Mies syntyi vuonna 1725 Venetsiassa. Pian siitäkin tulee kuluneeksi 300 vuotta.

2.

Aprillipiloista pitävät suuret valtiot huolen. Ne pilat voivat valitettavasti olla täyttä totta. Niinpä en aio lukea uutisia huomenna sen tarkemmin, mutta ei uutisilta voi välttyäkään. Joskus olen seurannut pelkästään Italian uutisia televisiosta, satelliitin välittämiä kanavia, ihan kielen oppimisen takia. Pääasiassa ne uutiset keskittyvät kotimaahan, jota italialainen selvästi sekä vihaa että silti rakastaa. Mutta kyllä muitakin valtioita Rain uutisissa edes hieman huomioidaan. Suomessa taas alan olla aina vain mieltyneempi saamenkielisiin uutisiin. Niin kuin muu maailma olisi täysin lakannut olemasta.

Nyt yritän päästä takaisin Ranskaan ja ranskaan, jota nuorempana opettelin. Satelliitti löytää nekin kanavat helposti. Alussa en ymmärtänyt nopeasti puheesta juuri mitään, mutta vähitellen sen kuunteleminen alkaa sujua.

Syytä olisi. Siintäähän vappuna matka Pariisiin, jonne vien Oljan, Svetan nuoremman tyttären. Olja on lukenut koulussa ranskaa viisi vuotta eikä koskaan ole maassa ollut.  Aikanaan kävin Pariisissa aina kun voin, mutta viimeisestä matkasta Svetan kanssa tulee kuluneeksi jo kuusi vuotta. Vuosi oli siis 2012. Seurasin L. Onervan ja Leevi Madetojan jälkiä jotka olivat siellä tasan sata vuotta aiemmin asuneet.

Silloin oli huhtikuu ja kirsikat kukkivat ja muutkin puut. Sveta niistä piti. Hän istui kukkalumeen ja nautti olostaan. Ehkä näemme samoja kukkia nytkin, ajattelen toiveikkaasti. Onhan kevät kaikkialla Euroopassa myöhässä.

3.

Valoa on jo paljon, kello puoli seitsemän. Yritän saada uusimman kirjani käsikirjoitusta painokuntoon, olen luvannut lähettää sen heti pääsiäisen jälkeen. Ja kun se työ on saavuttanut loppupisteensä tänä päivänä, alan valmistautua hautajaisiin.

Pirkko Nummi on kuollut korkeassa 97 vuoden iässä, juuri hänet haudataan tänään. Alati ystävällinen Pirkko. Avoin, vilpitön ja hyvä ihminen sanan tosimmassa merkityksessä. Kun vuonna 1967 menin Otavaan töihin, tutustuin ensin hänen mieheensä eli Lassiin, ihan tämän runojen kautta. Asuin myös silloin samassa talokompleksissa Nummien kanssa Munkkivuoren Ulvitantiellä. Minut ja vaimoni Maikki kutsuttiin muutaman kerran Nummien kotiin jossa oli vieraina aina kiinnostavia vanhempia ihmisiä, lähinnä kirjailijoita.

Sieltä saakka on jäänyt mieleen Pirkon jokaista huomioiva hymy, Lassin maaliaan hakeva ja aina lopulta päämääränsä löytävä puhe, ja kurkkukeitto, jota usein tarjottiin. Siinä oli sekaisin tuoretta kurkkua ja suolakurkkua kananliemessä, ynnä vihreää ja smetanaa päällä. Opettelin keiton teon itsekin, ja nyt olen lisännyt siihen hapankaalia ja sipulia. Uusinta uutta on, että sitten kun soppa on valmis, juuri kiehuneeseen keitokseen laitan päälle hautumaan tuoretta kalaa. Sopasta on siis tullut ikään kuin omani. Mutta tunnustan kyllä alkulähteen. Tämä soppa pysyy aina Pirkon hallussa.

4.

Myös Olja matkustaa tänään Suomeen ja tulee asemalle paria minuttia ennen kolmea iltapäivällä. Ehdin kirkosta juuri ja juuri häntä vastaan ja sitten menemme yhdessä muistotilaisuuteen. Olja on nuori, matka lyhyt, tuskin hän sen aikana uupuu. Joka vuosi hän on matkustanut Volkonkaan ja takaisin junalla  ja siihen matkaan kuluu Pietarista kaksi päivää. Kolme ja puoli tuntia junassa ei ole pitkä aika – jo Vaasasta Helsinkiin kestää kauemmin.

Pääsiäispäivänä ajattelemme käydä niin monessa museossa kuin on hänelle tarpeen, kaikki museot eivät tosin ole auki. Ensin kuitenkin Design-museossa, jossa Timo Sarpanevan näyttely. Opiskeleehan Olja juuri designia Pietarin Polyteknisessä instituutissa, yliopistossa siis. Hän käyttää siitä hauskaa lyhennesanaa univer. Versiteetti tuo nimitys voisi olla suomessa. Onkohan joskus ollutkin.

(Kuva: Marketta Eräsaari)

Minulle Sarpaneva on myös hahmo Lauttasaaresta, jossa hän piti majaa hyvin lähellä silloisen elämäntoverini rivitalonpäätyä. Aina joskus tutunnäköinen parrakas mies puuhaili jotain talonsa liepeillä. Mieleeni on jäänyt sen sisäpiha ja puu siellä, joka oli jo silloin laatikkomaista taloa korkeampi. Mahtaako puu yhä olla olemassa.

5.

Tuli puhelee taas uunissa. Lämmityksestä ei ole vieläkään voinut luopua. Kuusien takaa tuleva valo alkaa saada punervaa väriä. The Sun Also Rises. Hemingway syntyi 1899. Viittä vaille Kekkonen. Ensi vuonna syntymästä tulee kuluneeksi 120 vuotta.

Taitaa olla niin, että vertaan kaikkea elämässäni aina kirjallisuuteen, kirjoihin ja kirjailijoihin. Ilman kirjoja en olisi olemassa. Yksinkertainen lause, silti niin tosi. Lukeminen on kuitenkin nyt jäänyt vähiin monen eri työn ja niiden aikataulujen tähden. Mutta kohta siihen on taas aikaa. Pinossa odottavat varsin Olli Jalosen Saint Helenalla tapahtuva romaani Taivaanpallo sekä myös Ville Sutisen Hobon elämän mysteerit. Jos kaikki pitää paikkansa ja onnikin on myötä voin ruveta lukemaan niitä rauhassa jo ensi viikolla. Siinäpä seuraava päämäärä saavutettavaksi.

(31.3.2018)