1.

Eilinen päivä puhdisti, mikä lienee kiirastorstain tarkoituskin. Tähytys Meilahden Hiltonissa onnistui vaikka en itse halunnutkaan katsoa ruudulta miten kamerasondi eteni sisälläni ja näytti mitä sieltä mahdollisesti löytyisi. Ainakin mielenrauha. Sillä kaiken jälkeen olo on tuntunut yhä hyvältä.

Uusi leikkauspäivä saatiin saman tien sovituksi, mutta operaatio ei kirurgin mukaan ole enää iso. Kesäkuun alku on myös vielä kaukana. Ja silloin on ehkä ihan oikea kesä. Talo pysyy paikallaan lämmittämättäkin ja putket tuskin enää jäätyvät. Kyllä kesään ja sen tuloon pitää voida luottaa. Tosin mieleeni aina palaa kertomus 1800-luvun nälkävuosilta: juhannuksena saatoi reellä vielä ajaa järven jäällä. Niin pitkälle tämä polaaripyörre tuskin yltää.

2.

Sain nukutuksi kunnon yön ja heräsin vasta viideltä, mikä on ollut aloitusaika työlle jo vuosia. Kahvin ja aamupalan myötä olen siis koneen äärellä. Takassa palaa tuli, sen puhelu kulostaa ystävän ääneltä. Sanoista en saa selvää, mutta tarkoituksesta kyllä. Kun puhe lakkaa, on lisättävä puita toinen satsi. Niiden myötä iso uuni pitää lämmön hyvin talossa taas seuraavaan aamuun.

3.

Pitkäperjantain pituudesta en vielä tiedä. Sen kyllä että haen tänne siskoni ja syötän hänelle navariini Printanier´n. Sitä olen tehnyt jo kohta viitisenkymmentä vuotta Carl Butlerin ensimmäisen suomeksi julkaistun keittokirjan ohjeen mukaan. Lammas on a ja o, sitten lanttu ja porkkanat, pikkusipulit, herneet, valkosipuli, buljonki, rosmariini, laakerinlehdet. Operaatio ei ole iso, vain haudunta-aika uunissa pitkä. Ja kun navariini on valmis, lammas on niin pehmeää että sulaa suussa. Se muuttuu kasvikseksi itsekin, onhan lammas ruohonsyöjä. Paksuja pihvejä en kykene nielemään, mutta tästä lampaasta sisäinen vegaaninikin nauttii.

Lampaan sain ostetuksi Fiskarsin maalismarkkinoilta. Kuparipajassa oli tarjolla kaikenlaista lähiruokaa. Ilokseni löysin sieltä Bovikin lampurin eli Sebun, joka yleensä Ülle-vaimonsa kanssa myy Lohjan joulumarkkinoilla taiten valmistettua lammasta. Nyt sitä sai myös tuoreena, kunnon luista lapaa. Luu antaa makua, se on tärkeä tässä padassa. Ja kun pata on kypsä, luupalaset voi noukkia pois. Kaikki liha on niistä jo irronnut.

4.

Eilen luin myös ennen tutkimuksia pitkästä aikaa Helsingin Sanomia. Tapanani on lähes aina istua aamukahvilla lohjalaisessa Saint Honoréssa, palkita sillä jo tehty työ. Pöydällä lehti odottaa. Peräti yhden kunnon artikkelin löysin: siinä puhuttiin maailmankaikkeuden iästä (jotain tyyliin 10 potensiin 47, tarkasti sitä en enää muista)  ja siitä että kaikkeutemme on tosin saattanut jo alkaa luhistumisensa joka etenee valon nopeudella. Toisen maailmankaikkeuden mahdollisuudesta ei tässä artikkelissa kuitenkaan puhuttu mitään.

Tiede- ja avaruususkovaisemme Kari Enqvist ei tähän tunnetun tieteen täysin muuttavaan luhistumiseen usko, näin artikkeli häntä siteeraa. Tulevatko uskon rajat vastaan? Tiedekö voisi sittenkin muuttua, laittaa kaiken tunnetun päälaelleen. Ei toki. Joka tapauksessa maailmankaikkeus pysynee pystyssä vielä aika monen ihmiskunnan nousun ja tuhon verran. Kyllä minulle maapallon elämä auringon kupeella edelleen riittäisi. Miksi mennä avaruuteen, kun täällä voisi edelleen olla aivan hyvä asua. Jos auringon reaktori tuottaa valoa ja lämpöä vielä viitisen miljardia vuotta ennen kuin muuttuu valkeaksi kääpiöksi, tuntuu se aika pitkältä ajalta. Miljoona vuottakin jo riittäisi. Evoluutio näkyy onnistuvan lyhemmässäkin ajassa. Tosin kyllä vielä varmemmalta näyttää taantuminen juuri nyt.

5.

Stephen Hawking kuoli, haudattiin ja jäi elämään. Pyhitystä odotellaan. Lahjakas tiedemies joka kuitenkin halusi että ihmiskunta jo pika pikaa valmistaisi avaruuslaivan, eräänlaisen Nooan arkin ja veisi ihmiskunnan toiselle planeetalle. Sellaista ei vielä ole edes löydetty. Jälleen kerran tulee kysyneeksi miksi. Valtavia voimavaroja käytettäisi siihen missä ei ole lopulta pienintäkään järkeä. Ei ainakaan vielä, ei tämän ihmiskunnan kehityksen vaiheessa.

Näin videon jossa Hawking sai kokea painottomuuden. Ehkä se kiinnosti häntä ja ihan syystä. Hänen kuihtunut ruumiinsa oli hengen vankila. Ja sillä hetkellä se vapautui. Mutta mutta mutta. Miten monta muttaa ja mutkaa onkaan joka matkalla. Jotenkin luulen, että juuri tämä yksinkertainen elämys myös johdatti hänen ajatuksiaan avaruuteen siirymisestä.

Mitä avaruudessa sitä paitsi muuta voisi olla sen lisäksi mitä Tellukselta jo löytyy: täydelliset edellytykset elämälle. Miksi ihmiskunta toden totta ei voisi elää rauhassa, hitaasti suostua yhteisyyteen, väkiluvun normaalia ja rauhanomaista kautta tapahtuvaan vähenemiseen ja maapallon liikakansoituksesta aiheutuneiden ongelmien ratkaisemiseen. Luulisi että tähän järkeä ja kykyjä yhä löytyisi. Halu näkyy kyllä puuttuvan.

Kaiken lisäksi avaruuteen lennähtäisi täältä joka tapauksessa vain murto-osan murto-osa ihmisistä. Eiväthän maapallon voimavarat ole rajattomia. Entä muut, mitäs heille tapahtuisi? Valittu ja pelastettu kansa tuo mieleen uskonnot ja myös Hitlerin ja fasismin. Vain parhaat pelastetaan, muut eli rupusakki nääntyköön Intian paarioiden tavoin.

6.

Kysymykseen siitä mikä sana kuvaisi suomalaisuutta parhaiten, yhtyi nyt myös Saara Kesävuori. Hän ehdotti sanaa vaatimattomuus ja lisäsi sen eteen vielä epiteetin omanarvontuntoinen. Jotain tästä jää heti mieleen soimaan, jotain positiivista. Sana tyhmyys jota itse ehdotin on toki liian jyrkkä.

Voisiko näitä kolmea eli myös Antti Tuurin ehdottamaa naivutta vielä hetken keittää samassa padassa ja katsoa millainen keitos siitä syntyisi. Hiljaisella tulella kaikessa rauhassa muhinut soppa on yleensä aina hyvää. Lisää ehdotuksia suomalaisuuden mausteeksi otetaan edelleen vastaan. Kiirettä ei ole.

7.

Hyvää pääsiäistä. Pian on lankalauantai, sitten jo sunnuntai. Muistan eilisen mustarastaan, kun näen että ikkuna alkaa kuuden maissa  jo valostua. Menen ulos. Kyllä, mustarastas jatkaa mäen haavikossa lauluaan, korkealla latvassa. Miten vähästä voi ihmislapsi yhä ilahtua.

Pakko tämä on taas todeta: niin kauan kuin on luontoa, on toivoa.

(30.3.2018)