On koittanut se hetki, jolloin siirrymme kesäaikaan, tosin ilman kesää. Näin pitkällä on kuitenkin kevät, maaliskuun viimeinen päivä. Kun kello tulee kolme, se onkin jo neljä. Vielä meiltä ei ole varastettu tuntia, koska kello on vasta 1.37. Heräsimme juuri.

On syvä yö, keskiyön jälkeinen aika. Hiljainen yö, ainakaan tänne sisälle eivät lintujen huudot juuri nyt kuulu. Kurjet, joutsenet ja hanhet ovat vaiti, sorsat myös, tai ne ovat kaikki unessa tuolla joen tulvajärvellä. Jos kohta kevät ei todellakaan ole unen aikaa niille.

Pääsiäispäivän aamu koittaa ja edessä on ylösnousemus. Nopeasti tämäkin pääsiäinen on sujunut.  Getsemanesta Golgatalle, Golgatalta hautaan, haudasta sitten pois, heräämään tänään kuolleista, kun kivi onkin vieritetty luolan ovelta. Niin alkoi Jeesuksen hengen vaellus vielä maan päälläkin, kunnes tasan 40 päivän kuluttua koittaa helatorstai (Kristi himmelsfärdsdag), jolloin ruotsin sanoin Kristukseksi muuntunut Jeesus siirtyy lopullisesti taivasmatkalle ja päätyy siten maanylisiin, kuten kuvaavasti sanotaan. – Kuva taas on Giovanni Bellinin (1430 – 1516). Yksi lempimaalareistani, joskaan ei hänen parhaita teoksiaan.

Näin tapahtui, jos uskoo Raamattuun ja kristinuskoon yleensä. Kun aikanaan tein kokoomateosta Raamatun runous ja viisaus (Paasilinna, 2014) , ymmärsin, että ensimmäiset kirjoitukset Jeesuksesta tallennettiin vasta 80 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Se on minun ikäni nyt. Paljonkohan tuossakin  ajassa ehti unohtua ja muuttua, puhumatta siitä miten monet kirkolliskokoukset itse raamattua sitten muuntelivat mieleisekseen vähän samalla tavalla kuin mitä Lönnrot teki muinaiselle kansanrunoudellemme. Toisaalta ilman Lönnrotia meillä ei olisi tarinaa (Kalevala) ja ilman tarinaa ei vanhaa mytologiaamme. Niinkin se toki menee.

Paljon on maailmassa maallistuttu, mutta uskojia riittää. Kirkoista erotaan täällä, mutta usein uskonnollisuus itse ei katoa minnekään. Monet sinänsä hyvät ja oikeatkin aatteet ja ajatukset saavat kirkollisia piirteitä kuten vaikkapa vihreys ja feminismi. Niiden rinnalle tulvii sitten myös ajatuksellista uskomusta ja huuhaata, joita edustavat esimerkiksi salaliittoteoriat, avaruus, toinen elämä siellä, sci-fi, scientologia, kyborgit, jne jne. Sille tielle voi lähteä ja paluuta ei ole. Marsiin emme siirtokuntia kuitenkaan rakenna, koska varsinkaan Mars ei ihmiskuntaa pelasta, eivätkä eksoplaneetatkaan, suru sanoa. Onhan täällä Telluksella väkeä jo 8 miljardin verran. No, muurahaisia on vielä paljon paljon enemmän, kuulemma myös jopa massaltaan.

Mikä oli ihmisen omaa fantasiaa, muuttuu silti kuin todeksi, kun etsitään jotain selitystä sille miksi me täällä olemme. Sitä selitystä ei kuitenkaan löydy, ellei siitä käytä nimitystä sattuma. Niin pitkällä tieteessä ei ihmiskunta vielä suinkaan ole että ymmärtäisimme kaiken synnyn, pikemminkin majailemme kohdassa jossa kehityksemme taantuminen on jo alkanut. Näin myös jos kulttuurin alasajoa katselee. Viihde rules, ok?

Uskonnoksi muuntuu myös tekoäly. Kun olemme katsoneet joitain BritBoxin sarjoja, ne on käännetty jatkuvasti tavalla, jossa välillä ei ole mitään järkeä. Ihminen pääsee tai päästää itsensä helpolla tekoälyn avulla ja siihen maailma tukehtuu. Jo kuusi vuotta sitten kuollut Stephen Hawking varoitti tästä lähes viime sanoikseen.

Paljon hänkin ehti nähdä ja miettiä. Voi vain kuvitella mitä nyt sanoisi, kun tekoäly on jo päästetty riehumaan lähes valtoimenaan. Se on kuin viina: hyvä renki, mutta huono isäntä. Joskin tällä haavaa voitokas, kuten huumeet ja hulluus jenkkilässä. Vaikea ennustaa mitä tapahtuu, mutta aina Suomessakin on matkittu kaikkea mikä valtameren takaa tulee. Menotie alas on liukas, kapuaminen vuorelle hankalaa. Ja sinne ihmisen kait pitäisi kavuta, jos mieli yhä kantaa nimeä homo sapiens.

Kello tulee kohta jo puoli kolme ja puolen tunnin päästä tietokone itse siirtää aikaa tunnilla eteenpäin. Saman tekee puhelin ja televisiokin. Vain mekaaninen kelloni ja vanhan autoni kello täytyy laittaa uuteen valheaikaan omin voimin ja toimin. Helpoksi on muuten tehty aikasiirtymä. Koskahan silti todella pääsisimme tästäkin typeryydestä viimein eroon. EU askartelee mielellään kaiken muun kuten vaikkapa pullonkorkkien kanssa, mutta tämä jo päätetty suunnitelma uinuu yhä vain – hautaansako saakka ilman ylösnousemusta?

Luonto herää hitaasti, mutta herää se. Ja lumenkin alta paljastuu kaikenlaista vihreää. Jossain on jo hieman vihertävää ruohoa, saunan edessä taas on koko talven vihertänyt kallioimarre aina kun lumi on sulanut. Miten elinvoimainen se on! Kun luen siitä, saan tietää, että sitä on sanottu mesijuureksi ja että imarretta on voitu käyttää makeuttamiseenkin. Talouskasvi siis. Enpä ole sitäkään tiennyt.

Miten mustaviinimarjan (mustaherukan) silmut jo tuoksuvat. Se on huumaava huume ilman sivuvaikutuksia. Myös rhododendroneissa on suuret nuput. Niiden puhkeamista saamme toki odottaa vielä pitkään. Olen ennustanut että tänä pääsiäisenä näemme ensimmäisen sinivuokon, mutta kuinka käynee. Jos tänään on aurinkoista ja lämmintä, voi tuolta etelärinteeltä ehkä löytää muutaman alun. Vaimoni näki jo kaksi leskenlehteä ojanreunalla. Minä en tietenkään ole nähnyt edes niitä. Kuvassa siksi vain rhodojen lupaavasti viheriöivää uljuutta.

Kevät edistyy, joskin Pekka Pouta tavoilleen ja roolilleen uskollisena lupaa taas takapakkia. Tuntuu, ettei tuota sääprofeettaa koskaan miellytä muu kuin se, että säästä pääsee sanomaan jotain poikkipuolista ihan oman kuvan kanssa. Julkkiksen kohtalo lienee tuollainen; pitää olla mukana joka tavalla tai joutuu ihanasta julkisuudesta pois. Mutta jos tulisikin taas lunta tupaan, valon kasvulle ei kukaan silti voi mitään. Se tapahtuu, vaikka ihmiskuntaa ei enää olisikaan. Kevään voima on myös siinä, että se on toiveikas. Toivo taas on rakkauden ohella se tunne, josta itse haluan yhä vain pitää kiinni.

Nyt sunnuntaina syömme traditionaalisen aterian, jonka todella kauan sitten opin valmistamaan. Kyse on ruokalajista nimeltä lammasnavariini Printanier.  Se löytyi aikanaan 1970-luvulla Carl Butlerin ensimmäisestä keittokirjasta, mutta suomennetun kirjan olen jo onnistuneesti hävittänyt. Netissä ohje kuitenkin kulkee ja löytyy yhä sieltä på svenska.

Tässä kuva itse kirjasta. Se ilmestyi Ruotsissa 1974. Samannäköinen oli vuotta myöhemmin ilmestynyt suomennos.

Lähes joka pääsiäinen on navariini tehty, mutta viimeiset vuodet lammas on saanut siirtyä syrjään ja sen korvaa kasvisperäinen proteiini, vaikkapa härkissuikale. Outoa kyllä maussa ei juuri ole tapahtunut mitään sen kummempaa. Pääasia että löytyy porkkanaa, lanttua, sipulia, ketsuppia, kasvisliemikuutioita ja vettä, rosmariinia, laakerinlehtiä ja valkosipuliakin hieman.  Ja vihreitä pakasteherneitä ihan viimeiseksi kun kaikki on jo kypsää, sinne vain päälle sulamaan ja hetkeksi muhimaan. Pippurin jätän pois, se lienee sopiva lampaanlihalle, muttei härkikselle.

Ei muuta kuin ainekset pataan ja pata uuniin, jossa pitkä hauduttaminen tekee tehtävänsä. Läpitunkeva tuoksu täyttää keittiön ja vähitellen koko talon. Mutta sekin on kestettävä vain. Padan lisäksi (kirjoitin ensin isäksi) voi tarjota riisiä jossa sahramia; keltainen väri kuulunee pääsiäiseen kuten myös palmut eli maallisemmat korvikkeemme pajunkissat. Sen lähemmäksi vanhaa pyhyyttä me tässä perheessä emme taida enää päästä.

Katson kelloa nyt, se on 2.48. Kahdentoista minuutin kuluttua menetämme siis tunnin. Kiintoisaa. Harvoin olen hereillä juuri tähän aikaan, mutta nyt olemme. Vaimo lukee, minä kirjoitan ja odotan että aikasiirtymä tapahtuu. Ja sitten, sitten ei mitään, uskon. Sitten silmät kiinni ja tulkoon taas uni näille väsyneille silmille, kuten runoilija on sanonut. Enää yhdeksän minuuttia h-hetkeen, huomaan. Kun korjaan jo kirjoitettua tekstiä, tietokoneen kello sanoo, että enää kuusi minuuttia. Ei auta muu kuin odottaa.

Enää kaksi minuuttia. Lähtölaskentaa kuin joskus Cape Canaveralissa. Enää minuutti: 2.59. Ja miten kohta? Ja hupsis vain, nyt kello onkin jo 4.00. Tunti katosi sekunnissa, me emme. Taas kerran ihmiskunta on onnistunut huijaamaan itseään. ”Yötyöläiset kiittävät”, vaimoni tosin sanoo. Alkaako myös hänestä kuoriutua lievä optimisti, sittenkin?

P.S.

Tulihan se uni ja kello on nyt jo lähes seitsemän tuota väärää aikaa. Maailma ulkona supistui eilisestä todella. Sumua kuin unta, lunta onneksi ei. Vieläkin linnut ovat vaiti, mutta kaipa nekin heräävät jos kerran me. ”Viel uusi päivä kaikki muuttaa voi” (Vänrikki Stool); ja päivä muuttaa. Jos ennusteeseen on uskominen, kipuaa lämpötila nollasta taas lähelle kymmentä. Se elää, joka näkee.

(31.3.2024)