YKSI

Pimeys on ohi, sen syvyys on mitattu ja koettu, nousu kohti uutta elämää alkanut. Tänään päivä lienee jo lähes minuutin pitempi kuin eilen. Eikö siinä ole hyvä uutinen ja syytä juhlaan? Minulle talvipäivän seisaus on jouluakin tärkeämpi. Nyt ollaan lusimisen puolivälissä ja uutta nousua kohti kevään vapautta ei mikään tunnettu asia voine taaskaan estää.

KAKSI

Kaikki nykyiset juhlamme on kristinusko sijoittanut vanhojen pakanallisten juhlien paikoille.  Juhannus oli valon juhla, seksuaalissävytteinen, Johannes Kastaja astui remmiin vasta kristinuskon päätöksellä. Tarkovskin elokuva Andrei Rublev sisältää juhannuksen vanhasta pakanallisesta vietosta mieliinpainuvan kohtauksen. Tietenkin uususkoisten kristillisten piti kansan ilo miekalla silloin taltuttaa. Nykymaailma todistaa että kaikki on yhä lähes samalla tolalla.

Joulu taas on aina ollut aikaa jolloin valo talvipäivän seisauksena sittenkin voittaa pimeyden. Siksi siihen oli hyvä ajoittaa juhla Jeesuksen syntymän kunniaksi. Niin ei tullut vaikeuksia kansan, tavallisten ihmisten kanssa joiden sydän yhä sykki pakanaperinteiden mukaisesti.

Frans G. Bengtssonin fiktiivisessä mutta todenperäisessä kirjassa Orm Punainen on luku, jonka nimenä on Kuinka joulua juotiin kuningas Harald Sinihampaan hovissa.

Harald Sinihammas oli Tanskan ensimmäinen kristitty kuningas, hän hallitsi vuosina 958 –  986. Silti joulua vietettiin edelleen juuri kuten ennenkin pakanaperinteiden mukaisesti. Verimakkaraa, läskiä, ylensyömistä ja juomista. Ja niin joulua useissa perheissä yhä (valitettavasti) vietetään. Sika, lauloi Juice Leskinen. Laulu tuntuu aina vain ajankohtaiselta.

Onko se sitten hyvä uutinen, en tahdo tai tohdi sanoa. Mutta hyvää on nykyjoulussa edes se, että yhden kiitävän aattoiltapäivän ja -illan ajan kansakunta (ehkä) rauhoittuu. Kunnes joulupäivänä ja viimeistään tapanina alkavat alennusmyyntien hulinat ja markkinamaailma otttaa taas sen vallan, jolle se nykysysteemissä todella kuuluu. ”Money, money” laulaa Abbakin.

Onneksi maailmassa on tai ainakin voisi olla myös muuta. Pitää vain etsiä ja katsoa.

KOLME

Tänne maaseudun kotiimme joulumieli on hiipinyt hissukseen. Se on tarkoittanut lähinnä menneen vuoden miettimistä ja samalla uuden vuoden tutkailua. Sillä kohtahan vuosikin vaihtuu.

Mitään sen parempaa ei vielä liene luvassa, kun koko maailmaa katsoo. Käynnissä on jo kaksi sotaa, molemmissa tarkoituksena tuhota täysin sodan vastapuoli. Historia osoittaa ettei se koskaan onnistu, ja senkin, miten valtaisa viha kaikesta aina jää kytemään vuosikymmeniksi, sadoiksikin. Mutta sodat alkavat vain, vaikka niiden järjettömyydestä ja jopa hyödyttömyydestä on todisteita kyllin.

Aina uuden sodan myötä kiinnostus vanhempaan laantuu. Kuka enää muistaa Afganistanin ja sen millainen ihmisoikeustilanne siellä nykyään vallitsee? Entä Iranissa? Saati Kiinassa. Tuntuu, että me katsomme nykyään vain Kiinan uusia luksussähköautoja, joita Eurooppaan tungetaan yhä kiihtyvällä tahdilla akkutehtaiden myötä. Kappas, hienoja ovat, tuumimme. Hinnoissaankin. Osaavat ne, juupelit.

Suomen talous rämpii toisaalta mudassa, ja syynä on monien vuosien holtiton velanotto sekä osin myös koronasulut kaikkine liioitteluineen. Jokainen uusi hallitus saa edellisen synnit kannettavakseen ja oppositioon jääneet alkavat heti syyttää uutta hallitusta omista virheistään.

Tämä toistuu aina, olipa vastuussa mikä koalitio tahansa. Demokratia, kansanvalta on toki totta, jos kohta usein vain vaalivälin eli neljä vuotta kerrallaan. Näemme sitten aina näytelmän joka ei muutu vaikka käsikirjoittajia kuinka vaihdettaisiin. Suomi on sellainen maa, mutta samanlaisia taitavat olla muutkin paitsi diktatuurit, joissa kansalta ei kysytä enää mitään. Jos pääset äänestämään, lopputulos tiedetään silti. Eihän diktaattorin valtaa voi/saa kumota.

NELJÄ

”Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa”, laulettiin virressä ennen  ja kaipa sitä lauletaan joskus yhä. Näinhän on, vaikka Hän on nykykäsityksen mukaan koko ihmiskunta ja sen tapa elää, syyllinen säihinkin siis.

Niitä tapoja sitten yritetään juuri nyt suitsia, kuka milläkin tavalla.

Varmaa on vain se, että nopeaa muutosta nykytilaan ei ole tiedossa. Sään ääri-ilmiöitä kyllä. Emme me säille voi edelleenkään mitään sen kummempaa; on otettava vastaan se, mitä annetaan. Lämmin oli kesä, lämmin syksy aina marraskuulle jolloin alkoikin äkkiä kylmä talvi. Ja talvi jatkuu nyt yhä vain – tosin monimielisemmin, oikukkaammin ja tavalla, jota ainakaan minun on mahdoton ennustaa. Siksi joka päivä on katsottava, mitä säätiedotus netissä lupaa.

Säiden ennustaminen on aikanaan ollut hataraa poppamiehen hommaa, nyttemmin lähes aina paikkansapitävää, sen saavat tietotekniikan mallit ja satelliitit aikaan. Ei edistyksessä kaikki ole pahaa, hyvääkin löytyy. Jos kohta jokainen keksintö voidaan vääntää myös vastoin sen alkuperäistä tarkoitusta.

Kun eiliseksi luvattiin huonoa ajokeliä, saimme sellaisen. Kovin nopeasti ei täällä maallakaan teitä aurailtu, mutta ojaan suistumatta pääsimme Lohjalle ja takaisin ja nyt tiet ainakin seudullamme ovat jälleen hyvässä kunnossa ihan kylätietä myöten. Helsingin kaaos kaikkineen on myös jälleen tullut tutuksi. Mutta kohtahan sinne ei enää ole lainkaan asiaa polttomoottoriautolla, eikä nytkään, kun ei tahdo löytää paikkaa minne auton saa parkkiin. Käypä sitten siellä ostoksilla. Hyvä uutinen siltä osin, että säästyypä siinä aikaa ja rahaakin. Kai.

Pihaa täytyi uutterasti kolata kuten joka talvi ja jälleen olen saanut auton mäelle. Lumen tulo pitää fysiikkaa kunnossa, kun joutuu lähes pakon edessä kolaamaan. Hyvä uutinen sekin jos mikä. Luin juuri että syöpää torjutaan parhaiten terveellisillä elintavoilla (yllätys!), mikä tarkoittaa liikuntaa, hyvää kuntoa sekä monipuolista täysjyvä- ja  kasvispainotteista ruokavaliota. Tällä ihmisryhmällä on syöpiä muita vähemmän.

Kun tätä tavallisella ihmisjärjellä ymmärettävää asiaa on tutkittu taas kerran ihan tieteellisesti, olisi meidän kaiketi uskominen siihen. Ja silti Suomenkin kelpo kansa lihoo ja laiskistuu silminnähden. Toki kehopositiivisesti.

VIISI

Mutinaa mutinaa mutinaa. Mutta minkä itselleni voin. Tässä maassa ja maailmassa on elettävä, muita maailmoita ei minullakaan ole. Eletään siis ja pysytään kuitenkin hyvien uutisten puolella. Maailmassa on aina enemmän hyvää kuin pahaa, mutta kuten jo moneen kertaan olen tänäkin vuonna todennut, paha on uutinen; hyvä ei. Kiitos median siitäkin.

Itse asiassa nyt näille mutinoille tulee stoppi. Hyvä uutinen! On silti sanottava enää loppuhenkonen. On lauantaiaamu, kello kuusi; riisipuuro on hautunut uunissa, kohta herätän vaimoni sitä syömään. Ja sitten, sitten hiljennymme tänä aatonaattona jo vähitellen joulun viettoon, mikä tarkoittanee rauhaa ja kiireitä karttavaa olotilaa, jos se suinkin on mahdollista.

Olisi se ja on se, toivon. Enää hieman siivousta, hieman vain, enää ikikuusen minimaalista koristelua, enää eli huomenna hieman jouluruokien tekoa, sillä onhan suurin osa tehty jo. Vielä kaiken lisäksi ja parhaaksi mausteeksi vanhaa hyvää klassista musiikkia, joka edelleen kaikuu puutalossamme kuin Englannin holvikirkoissa ikään.

Mieleen palaa siitä näkijä, runoilija ja taiteilija William Blaken Jerusalem, jonka Hubert Parry 1916 niin hienosti soinnutti. Ja juuri tuolla sävellyksellä myös Blake viimein kohosi taas siihen kunniaan, joka häneltä – hulluksi leimatulta – elinaikanaan täysin vietiin. Hyvä taide voittaa lopulta aina huonon, ja siinä vielä yksi hyvä uutinen, joskin hyvän voitto näkyy vievän aikaa. Kuinka kauan, sitä ei koskaan kukaan voi ennustaa.

Joka tapauksessa on jo jouluaaton aatto, aamu aikainen. Hyvää joulua kaikille jotka näitä mutinoita lukevat ja myös kaikille niille jotka eivät lue. Ihmisiä olemme ja ihmisinä pysykäämme. Se voisi tarkoittaa sitä, että autamme toisiamme siinä määrin kuin pystymme. Ei kuulosta paljolta, mutta on sitä kyllä. Jokainen teko, pienikin, on silti jo askel kohti sitä ihmisyyttä, jota varsinkin edes näin jouluna voisimme hieman edistää. Jos sitä ei ole, mitään ei ole.

(23.12.2023)