KIRJA JOTA EI UNOHDA

Olen lentokoneessa matkalla vielä kuumalta tuntuvaan kesään, Kreetan Rethymnoon, ja ostin mukaan lentoaseman Suomalaisesta kirjan, jonka olen monta kertaa lukenut, joskin aina vain italiaksi. Sommarboken alkukielellä, Kesäkirja suomeksi, Libro del estate italiaksi. Se on ollut mainio teos kieliopinnoille, mutta viimein luin sen nyt suomeksi.

Se kannatti. Suomennos on hyvä, varmaankin Tove Janssonin ruotsin veroinen, vaikka luulen että hänen finessinsä ovat kenties vielä hienompia. Sen vaikutelman saa sekä italiasta että nyt suomesta. Moni yksinkertaiselta näyttävä lause kätkee sisäänsä universumin. Pieni ihminen on hetkittäin suuri ja viisas, mutta vanha – vaikka jo hauraampi  – vielä viisaampi.

Näemme kaksi maailmaa, jotka Sophian ja isoäidin kautta tuodaan esille. Tulevan ja meneen ja niiden kohtaamisen, viestin välittymisen seuraaville polville. Tunnelmien ja dialogien, saariston luonnon taustalla on monta koskettavaa hetkeä, jotka jäävät mieleen kuin olisivat siellä aina olleet.

Aloitin kirjan lentoasemalla ja luin loppuun koneessa, matka hujahti vain. Hyvää kannattaa aina lukea; kun kirja vie mukanaan siinä on se lukemiseen pakottava näkemys, hahmo, jonka saaminen on usein niin hankalaa kenelle vain.

Kirja on isoäidin ja pienen Sophian varassa. Isä ja kalastaja ja rikas johtaja ovat sivuhenkilöitä sittenkin, taustaa vain. Äidin kuolema mainitaan lauseella; Sophialla on nyt oma sänky. Voiko tuota kukaan paremmin ja koskettavammin todeta.

Kesäkirja täyttää joka tavalla Italo Calvinon klassikon määritelmän: jokaisella lukukerralla siitä löytää uutta ja toisaalta jokainen kerta on tavallaan kuin ensimmäinen. Olen aina pitänyt Tove Janssonin aikuiskirjoista muumeja enemmän ja etenkin tätä pidän hänen hienoimpana saavutuksenaan. Tällä en väheksy muumeja. Ilman Kesäkirjaa nostaisin esiin heti Muumipappa ja meri -teoksen. Mutta nyt Kesäkirja on se, jolle nostan hattua. Osaisipa kuten hän.

RETHYMNO(N)

Kaupunki ei ole iso, jos ei pienikään. Mitä lie Lohjan suuruusluokkaa, mutta tiheämmin rakennettu. Jo yksi aamukävely riitti ottamaan osan kaupunkia, erityisesti sitä vanhaa, edes hieman haltuun. Siitä on aikaa, kun on lampsinut pitkin poikin pieniä todellisia kujia, läpi basaarimaisten holvien ja ravintoloiden täyttämien katujen. Turisteja on yhä, mutta kreikkalaisia ehken sittenkin enemmän. Jo tämä saa paikan tuntumaan inhimillisemmältä. Olemme keskellä elämää ja näemme muutakin kuin vain meille turisteille suunnitellut kohteet ja ravintolat kuten Kyproksella pahimmillaan oli. Tosin tuntuu, että ilman turismia olisi Kreikkakin kyllä pulassa.

Tänään maanantaina tuulee ja tuuli tulee suoraan rantaan, nostaa aallot jotka syövät hiekkaa ja tekevät uimisen mahdottomaksi voimallaan. Mutta eipä se mitään. Tulee toisiakin päiviä, jos ne ovat tullakseen. Jo pienellä kuuden kilometrin lenkillä saimme nähdyksi jotain ja törmätyksi kaikenlaiseen.

Kaupungin varhaishistoria juontaa Kreikan pronssikauteen; minolaiseen kulttuuriin. Venetsia oli pitkään vallanpitäjä ja kaupungissa on siitä jälkiä.

Vanha kaupunki on vanha; ostospaikka turisteille myös. Mutta mitään päällekäyvää ei tyrkyttäminen ole ja kun ostin sandaalit, minulle kokeiltiin kymmentä paria ihan omistajan toimesta. Siihen hintaan palvelu tuntui aika ylelliseltä. Talsin niillä läpysköillä nyt.

Kaikkea mahdollista ja mahdotonta osui jo silmiin. Tässä muutama kuva. Palmu joka roikottaa hedelmiään kuin ainakin taakankantaja. Usein lie synnyttäminen raskasta?

Ovi, jonka kauneus, vanhan värin hiipuminen, sai ja saa edelleen ajattelemaan maalaustaidetta.

Kissa, josta emme saaneet kuvaa. Kuvaa siis ei ole.

Kirjakauppa, jossa toki Niko Kazantsakista myös englanniksi. Ah, tuo muinainen Zorbas, miten mahtaisi enää kestää lukemista.

Meri kaikessa myrskyssään. Mikään kuva ei anna siitä kuvaa. Ääni jää mielen, aallon pauhu, jyminä, humu. Se kuului yöllä uneenkin ja rauhoitti.

Hotelli jonka aivan ylimmäisellä huipulla satumme juuri nyt olemaan.

Oudoin näky täällä, rantakadun talon seinässä Munchin Huuto muraalina!

Sitten typötyhjä kirkko, joka oli auki jopa turistien tulla shortseissa ja naisten ilman pääliinaa.

Ihme hiekassa, kasvi joka oli täynnä liljan näköistä kukkaa. Erämaa kukkii?

Yksi kohteista oli jo Kara Musa Pashan 1600-luvulla pystyttämä moskeija. Rauniot siis. Mitään kunnostustötä moskeijalle ei ole tehty, ympäröity aidalla vain. EU:n rahoilla, jos oikein ymmärsin.

Kissa oli sielläkin, mutta lintujahdissa, vaikka ruokaa oli laitettu kulhoon. Hm. Kissa on kissa.

LOPULTA ON AINA PERILLÄ JOSSAIN

Vanha ajatus matkailusta on ollut, että eksyminen kannattaa. Täällä voi eksyäkin, sillä rantakaupungissa on aina helpompi suunnistaa, koska meri on kiintopiste ja hotellimme rantabulevardin laidalla. Aina voi palata merelle ja silloin tietää mihin suuntaan mennä. Lopulta on perillä jossain. Usein siellä missä pitää.

Näin teimme vielä kerran. Kuljimme, ihmettelimme, katselimme ja istahdimme jopa salaattibaariin, joka löytyi sattumalta. Ja katso, kun päivä on vasta asettumassa uomiinsa, on takana jo yli 15 kilometriä ihan silkaa talsimista. Se jos mikä rassaa hieman, mutta tekee myös todella hyvää.

Hyvää, niin. Jo kävelylle lähtemistä ennen kävimme uimassa. Mereen ei ollut asiaa. Hotellin allas on pieni ja hauskalla tavalla hassu, aivan trottuaarin varrella, josta ihmiset voivat aidan yli kurkkia uijaa. Vaan kurkkikoot.

Kun meri myllertää, oli altaassa hyvä olla, vesi sopivan lämmintä ja tilaa löytyi kahdelle, kolmellekin sitten kun vanha hiljainen saksalaisrouva tuli uimaan.

Enempiä pyrkijöitä ei ollut; ihan kuin yksityistilaisuus siis. Rannan aurinkotuoleissa makoili osa hotlan asukeista, ehkä se auringonotto pilvisäälläkin tuntuu tärkeältä, kun lomalle on tultu. Ehkä. Ja ehkä mekin yritämme. Ehkä jonakin päivänä, jos tyrskyt tyvenevät, voimme jopa pulahtaa Välimereen ja huudella Thalatta Thalattaamme Aleksanteri Suuren sotilaiden innolla. Tämä tapahtui kun idän valloitusretkellä henkiinjääneet palasivat kohti kotimaata Kreikkaa.

Meri, meri. Kirjoitetaan myös Thalassa, Thalassa! – Ravintoloiden nimi nykyään.

Meri on silti edelleen meri, meressä oli kaiken elämän alku. Kunhan ei vielä sen loppua.

(11.9. 2023)