Kun television ohjelmia ja mainoksia katsoo, niin joulun rauha on enemmänkin hömpän ja rahan rauhaa. Jos joulukuu oli kaupalle ennenkin tärkeä myyntipiikki, sen merkitys tuntuu vain kasvaneen. Vielä aattona tunteisiin vetoavat joulumainokset näkyivät tavan takaa niiltä kanavilta joilla mainoksia saa olla. Siis kaikilta, paria lukuunottamatta.

Itse asiassa joulu ei paljon kaupoissakäyntiä vaatisi, koska joulun alkuperäinen merkitys oli toinen jo ennen Jeesuksen tuloa ja Kristukseksi muuttumistakin. Roomalaisilla oli bakkanaalinsa. Viikingit juhlivat joulua juoden, EnglanninYoultide tuntuu periytyvän Jultidistä noin vain (etymologiaa en tosin tunne vaan arvailen Veijo Meren lailla). Sanat kulkevat ja käsitteen myös, sitten muuntuen. Päivä milloin ennen laulettiin hartaita säveliä kaikuu nyt kaikkialla ikivihreiden viisujen täyttämällä kulkusten kilinällä.

Koska vanha perinne juhli sitä, että pimeyden vallan selkää alettiin taas murentaa päivän pituuden hitaasti kasvaessa, sijoitettiin Jeesuksen syntymä juuri samalle paikalle. Jeesukselle toivat lahjoja Itämaan kolme tietäjää, nyt me annamme lahjoja toisillemme. Kristinusko syrjäytti pakanuuden, mutta istahti samaan muottiin. Myös juhannus, entinen pisimmän päivän karnevaali ja seksuaalisenkin vapauden juhla muuntui Johannes Kastajan muistomerkiksi, joissa kokko, kotka siis, nousi tulilintuna taivaisiin.

Näistä vuoden kohokohdista voivat myös tulevaisuuden uususkonnot pitää kiinni, jos niillä on halua valtaan ja ymmärrystä siihen mitä perinteet tarkoittavat. Uudet nimet ja riitit eivät peitä vanhojen olemassoloa, hämäävät vain. Kuinka nykyajan muodikas vihreys tulee vähitellen näkymään jouluna ja juhannuksena, se on kiintoisa kysymys, jolle vastausta en ole vielä voinut nähdä; aavistan vain. Kuusia myydään jo ruukuissa, jotta ne voi istuttaa takaisin metsään, vaan minne ja miten kun maa on jäässä… Hieman kekseliäisyyttä se siis vaatii, mutta onnistunee. Vai mitä, hyvät kaupunkilaisrouvat ja herrat.

Muistan ajan 60-luvulla, jolloin kasvavat megalopolikset eli suurkaupungit olivat ihmiskunnan syöpäpesäkkeitä ja sellaisina tuomittavia. Nyt sitten ne ovatkin edistyksen keskuksia ja luonnon vartijoita ja suojelijoita. Totuuden tietävät vain ne, jotka osaavat laskea, mutta kuten tiedän jo, laskea voi tuhannella eri tavalla, tarkoitusperien mukaisesti. Sähköauto esimerkiksi on hieno uutuus, joka ei saastuta luontoa, vain sen tekeminen ja varsinkin akut saastuttavat. Plus sitten vielä sähkön valmistus. Tuuli- ja aurinkoenergiakaan ei ole mikään vastaus näin suuren ihmispopulaation pulmiin, koska niiden saanti on epätasaista ja luonnonvoimista kiinni. Lapsikin sen ymmärtää. Vai ymmärtääkö?

Mitä joulu sitten tarkoittaa itselleni? Ehkä hetken hiljaisuutta, unta ja mietteitä, rauhaa, vihdan tuoksua saunassa, eläinten jälkiä puhtaalla lumella. Ulkona, tuolla seinien takana on luonto, tämän planeetan oikea valtias. Se vain ei osaa käyttää valtaansa ihmisen lailla. Vaikka kuka sen kostosta lopulta tietää.

Mutta minä haluan rauhaa, niin sydämeen ja tähän pirttiin pienoiseen kuin koko maailman ja maamme päälle. Sitä saan kun suljen uutiset ja mietin mikä on oleellisinta juuri nyt. Joskus on hyvä pysyttäytyä pelkissä perusasioissa, niissä, jotka elämän hentoa liekkiä aivan arjessamme suojelevat.

Kylminä pakkaspäivinä sellainen on esimerkiksi lämpö. Puut palavat uunissa, savun tuoksu tuntuu paitsi ulkona, myös sisällä kun peltejä raottaa. Päivä on vielä lyhyt, mutta taas jo pari minuuttia pitempi kuin eilen. Ja huomenna se kasvaa jälleen saman verran. Näin aina juhannukseen, siihen oikeaan saakka.

Sinne mennään ja jo se ilahduttaa mieltä. Matkaa varjostavat varmasti uudet covidin virusmuunnokset; vaikkapa pii, kappa, lambda ja myy, jos kreikan aakkosista myös jatkossa pidetään kiinni. Niitä vastustetaan kuten nytkin rokotuksilla; ehkä jo kesän alussa saamme varmaan jo neljännet. Otan senkin vastaan, miksen ottaisi, ja tämä päätös on omani. Mitä rokotuksien vastustajiin tulee, maatkoot arkuissaan. En ymmärrä, miksi juuri heitä pitää nytkin passiasiassa suojella. Antakaa vapaus niille, jotka sen ansaitsevat.

Näin kuitenkin mennään ja mennään sitten, koska muutakaan ei voi. Kukonaskeleen päässä on joka tapauksessa uusi vuosi 2022. Pian alkaa tammikuu, kohta näyttäytyy helmikuu ja viimein kaikkialla kohisee tuo niin kauan jo kaivattu kevät. Samaa tahtia kulkee myös tämä elämä, se askeltaa hetken ja toisenkin ja jos katsoo eteenpäin, tuntuu kuin edessä olisi vielä vaikka mitä; ties kuinka monta ehken jopa hyvää hetkeä, päivää, kuukautta; vuottakin. Aika on käsite, joka täyttyy elämällä, mutta aika on myös ovela. Juuri kun kirjoitan siitä tähän, se katoaa saman tien, jää taakseni kirjain kirjaimelta. Muuta jälkeä siitä ei jää kuin tämä, minkä sanoillani ja kuvilla todennan.

(25.12.2021)