Niin on.  Jos viime vuonna talvea ei oikeastaan lainkaan ollut ja ensimmäiset sinivuokot ilmestyivät jo helmikuun lopulla, juuri nyt ei tunnu käyvän niin. Muutama suojasään jakso on muisto vain; kevät pysyttelee piilossa, jos kohta valosta sen voi jo aavistaa. Silti todellinen talvi on täällä ja toistaiseksi se näyttää hyvinkin vielä pitävän pintansa.

En valita, ellen sitten jos pakkanen kiristyy lähelle kolmeakymmentä ja kuten joskus, ylikin sen. Toki täällä on kestetty sellaisetkin pakkaset, saatu jopa auto käyntiin vaikka vaihteitten kanssa on ollut tovi vaikeaa, kun ne eivät millään ole tahtoneet enää liikkua. Ja hatara talomme on myös hytissyt, niin kuin minäkin sen sisällä.

Mutta se on onneksi muisto vain. Juuri nyt on huikean kaunista. Koska lumi satoi osin märkänä, sitä jäi paksulti puitten oksille ja sai mäen ja  laaksomme muistuttamaan hieman Lapin maisemaa. No, hieman vain.

Kesäisen viinityttömme patsaskin on täysin lumen kuorruttama. Aika ja säät ovat kyllä muutenkin alkaneet syödä sen kauneutta; kipsi lohkeilee. Mutta niinhän meille ihmisillekin vuosien myötä käy. Ei se ulkokuori, vaan silmien ja sielun kauneus!

Hyvä on olla ja eleä, jos talossa on iso uuni. Olen sitä paljon jo ruokkinut klapeilla joita onnekseni sain hankituksi syksyn lopulla. Nytkin, tänä sunnuntaiaamuna kello 7.32 uuni rätisee ja puhelee, kun kuiva, arvatenkin kuusiklapi roihuaa. Joukossa on myös leppää ja koivua, mutta juuri kuusi ja mäntykin ovat puheliaimpia. Pihka saa aikaan piskuiset räjähdykset, jotka itse asiassa vain hivelevät korvia. Palavan puun ohuen ohut, hyvä ja hieno tuoksu leviää salista tännekin.

Miten hyvä on nuuhkia sitä, olla ja kuunnella. Miten hyvä on olla vain. Olkoon talvi täällä, jatkukoon vielä hetken; kevään valtaa se ei voi estää. Kevättä jo odotan ja molemmat odotamme sitä täällä, niin A. kuin minä itsekin. Ja kun kevät on tullut, vaikka keikkuen, saapuu suvi. Se saapuu ”suuta vääristellen” tuon sananlaskun jatkon mukaan. Selityksen antaa karjan käyttäytyminen ennen; uupuneet ja nälkiintyneet lehmät päästettiin viimein navetasta tuoreille laitumille.

Viikot ovat juosseet vilisten. Välillä lumi on alkanut sulaa ja maisema peittynyt pehmeään sumuun ja usvaa.

Ja sitten taas on satanut lunta kuten Toini-myrskyssä taannoin. Säämiehet ja -naiset ovat laatineet ennusteita ja Pekka Pouta tietenkin rakastamiaan hirmukuvia. Onneksi mikään ei koskaan mene aivan ennustusten mukaan ja sään näemme vasta kun se on yllämme. Niin nytkin. Siperian paukkupakkaset ja Pietarin lumitykki ovat hauskoja käsitteitä. Mutta kampoihin taitavat niille panna myös Atlantin matalat ja Afrikan kuumuus.

Siitä seuraa sekasoppa, jonka kiltisti syömme. Pääasia, että olemme varautuneet kaikkeen. Tulkoon vain lunta tupaan. Kunhan se ei vie aivan kaikkea tuhkaa pesästä. Siinäpä fraasien nippu!

Elämämme on mennyt töitä tehden. A. on ottanut kuvia, henkilökuvia aivan viimeiseksi. Pidän niitä hyvinä ja hienoina, vaikka muutama on itsestänikin otettu. Mutta kuten  jo Gogol kirjoitti, ei sovi syyttää peiliä jos naama on vino.

Entä hänen itsensä ottama omakuva. Omaani parempi tietty. Tätä en tietenkään saa A:n mielestä sanoa. Puhukoon kuva siis puolestaan.

Naapurimme Arvi täytti jo 86 vuotta ja on tehnyt tälle talolle jo nyt kaiken mahdollisen. Mutta yhä hän tekee mitä mieleensä juolahtaa. ”Me Sitarlassa tehdään mitä me tahdotaan” on yksi hänen ikimuistoisista lauseistaan ja sen hän osoitti istumalla tyynesti A:n mallina. Näin me täällä tosiaankin elämme!

Paljon olemme tehneet lumitöitä. Maalla on hyvä asua senkin vuoksi, että aina riittää tekemistä. Korona-aikana se on suuri siunaus. Olkoot kuntosalit kiinni, täällä on sali käytössä joka päivä; ei keinotekoinen vaan oikea, todellinen elämä. Juoksumattona on tie, puntteja nostan, kun haen vaikkapa kaksi isoa korillista klapeja liiteristä kuten joka päivä nyt. Muusta nyt puhumattakaan. Työtä riittää ja näin vanhassa talossa sitä on enemmän kuin uskoisi. Fyysinen uurastus hoitaa paitsi ruumiin myös sielun ja mielen kuntoa. Eikä metsään tai laaksoon tarvitse pitää etäisyyttä saati hinkata käsidesiä tukehduttavista kasvomaskeista puhumattakaan. Kyllä juuri nyt maaseutu näyttää kaikki parhaat puolensa.

Miten mies joka on syntynyt Helsingissä Kallion kundina voi puhua näin? Pitäisikö ihan hävetä?

Helposti tuo kävi, on pakko vastata. En minä kaupunkia vihaa, hauska on stadissa edelleen käydä ja voi olla että jos sellainen vanhuus koittaa, on kaupunkiin joskus pakko palata ihan asumaan. Mutta juuri nyt se ei tunnu edes vaihtoehdolta. Covid rules. Ei ole mikään ihme, että maaseudun lähes hylättyjen talojen ja kesäasuntojen kysyntä on äkkiä noussut uusiin sfääreihin. Elämä opettaa lappalaisenkin ampumaan, tapasi äitini hokea.

Elämä on pitkä tie, jos onnea on. Hankalakin tie toki hetkittäin, vaan läpi harmaan kiven on joskus ollut pakko ponnistaa. Kivi, se lauseen kirjoittaja, on tiennyt mitä kirjoitti, kokemustensa kautta. Ja jotain olen alkanut aavistaa minäkin.

Paljon on ollut elämässä hyvääkin jos sitten kohtuumäärin myös pahaa. Juuri nyt elämme sittenkin täällä hyvän puolella. Vaakakupit ovat kuitenkin jatkuvassa liikkeessä. Vaikka tulevaisuus on kuin sää ja sen ennustaminen, on pakko ajatella positiivisesti. Mikään surkuttelu ei auta. ”Ken vaivojansa vaikertaa, On vaivojensa vanki”, kirjoitti aikanaan Kaarlo Kramsu. Ja runo jatkui: ”Ei oikeutta maassa saa, Ken itse sit´ ei hanki.” Tuo loppu ei ehkä enää aivan pidä paikkaansa. Kyllä me Suomessa useimmiten voimme sentään luottaa oikeuslaitokseemme.

Huomenna alkaa siis helmikuu. Kaksi talvikuukautta on jo saatu tieltä pois, viimeinen ja lyhin on edessä. Nyt ei bromssata, Onerva, huuteli Leino aina ja samaa hoen minä täällä. Helmikuu on jo nimenäkin kaunis, jääpuikkoja hohtelee talon räystäillä. Ne ovat paitsi helmien tavoin kuultavan kauniita, myös merkkejä huonosta lämpöeristyksestä.

Vaan viis siitä. Olemme matkalla kohti uutta. Rokotuksia tai ei, tulkoon kevät. Kyllä me koronastakin selviämme. Sota-aikaan verrattuna tämä kaikki on sittenkin vain ”se toinen luokka ja liikutus”, kuten Joel Lehtosen Putkinotkon antisankari Juutas Käkriäinen useasti tuossa mainiossa kirjassa toteaa. Elämää on myös edessäpäin. Ja kevät on edessämme. Ehkä piankin istumme taas penkillä ja katsomme kuinka hyönteishotellin asukkaat ovat talvesta selvinneet?

(31.1.2021)