Aamu – perjantai 13.3.

Tässä sitä sitten ollaan: Uutiset kertovat, että apteekit tyhjenevät käsidesistä ja kauppojen hyllyt vessapaperista ja säilyvästä muonasta. Kruunupäinen hirviö Covid-19 on tullut myös tänne ja mellastaa kuin meri pahimmillaan. Jopa vakaa Suomen kansa menee hamstraamiseen mukaan, koska niin on muuallakin maailmassa tehty. Kyllä tavara silloin loppuu. Joskin meillä vain hetkeksi, näin ainakin toistaiseksi.

Miten kirjoittikaan nuori Haavikko runossaan:

”Hysteria on se sairaus, joka ei koskaan parane.

 Hysteerikko on voittaja, ei anna koskaan myöten.”

On totta, että korona tappaa hieman varmemmin kuin normaali kausi-influenssa. Flunssaan sairastuneista ei toisaalta pidetä kirjaa saati että sen aiheuttamia kuolemia laskettaisiin, on totuttu että suuri osa kansaa saa sen ja että osa menehtyy, ikään kuin luonnollisesti. Koska ihmisiä on maapallollamme liikaa ja on ollut jo vuosikymmenet (Georg Borgström: Riittääkö maapallo, Otava, 1970), myös taudit yrittävät ehkä kertoa sen meille näinkin. Kun yhdestä vitsauksesta selvitään, uusi tulee. Ja vähitellen ihmiset vaeltavat täällä avaruusajan asusteissa kummajaisina kuin ensimmäiset astronautit Kuussa. ”Korona on laskeutunut.” Hyvä on muistaa, että minkä tahansa vastaavan taudin seuraava lentoa on jo syytä odottaa. Ja luulen, että virukset alkavat aina vain paheta. Rutosta ei kuitenkaan sentään vielä ole kysymys. Mutta kai senkin aika tulee.

Mahdetaanko Afrikassa kirjoittaa koronasta mitään. Voi jo olla, koska uutiset, median hysteria leviää kaikkialle maailmassa. Mutta maanosassa jota koetellaan heinäsirkkojen, malarian, kuivuuden, nälänhädän, aidsin ja ebolan avulla jokin korona on aika pieni kärpänen paljon ahneempien paarmojen parvessa.

Mannereuroopassa kummastellaan Boris Johnsonin tämänhetkistä päätöstä, jolla Englannissa eletään kuten ennenkin koronasta riippumatta. Elämä siis jatkuu ikään kuin normaalina. Vasta tulevaisuus näyttää kumpi tapa on ollut viisampi, jos kohta isoja tilaisuuksia taidetaan Englannissakin jo siirtää. Nyt kun maailman kaupankäynti seisahtuu, osakkeet syöksyvät ja kaikki pienyrittäjätkin alkavat olla vaikeuksissa, emme enää tiedä mikä meitä pahimmin lyö. Rajojen sulkemisesta ja normaalielämän tyrehtymisestä seuraa talouskatastrofien takia enemmän kuolemia kuin koronasta, luulen. Sitä ei vain osata ennustaa tai laskea. Täällä kyhjötämme kaikki kohta kodeissamme ja luemme uutisia siitä, vaikka kerrankin kaupungeissa olisi avaruutta, puhdasta ilmaa ja tilaa vaeltaa.

Kun katselin kuvia tämänhetkisestä Venetsiasta, se näytti viimein paikalta, jossa juuri nyt olisi ollut mukava kulkea kun sadat tuhannet turistit eivät sitä kansoita. Olen voinut sen tunnelman kokea aamulla kello 6, kun laivat eivät vielä ole saapuneet ja yöllä kello 12, kun lähes kaikki turistit ovat taas poistuneet ja tiedän, että myös tuo kaupunki on hieno ja viehättävä hetken, todellinen polis, se entinen ihmisten kaupunki. Mutta kaupunki voi normaalisti olla myös pahin tartuntojen pesä.

Tänään on siis perjantai ja 13. päivä. Onnettomuuden päivä, vanhojen uskomusten mukaan. Kiintoisaa on nähdä mitä päivä tuo tullessaan. On aikainen aamu ja A. lukee koronauutisia vieressäni kun minä sängyssä naputan tätä konetta. Hänellä on edessään etäpäivä, kuten jo monilla; minulla kuitenkin matka kaupunkiin pelaamaan tennistä ja katsomaan miten siskoni voi: hänellä on lääkäri kello 12.40. Ja kun palaan jatkan tätä.  Uskon siis, että elämää on vielä edessäkin, kunhan varovaisuutta noudattaa. Kyllä minäkin pesen jo käteni useamman kerran päivässä.

Iltapäivä

Lähdin tosiaan pelaamaan tennistä ja Talin hallissa oli nyt paljon tilaa ja jopa pari kenttää vapaana. Pukuhuoneessakaan ei ollut tungosta. Hyvä niin. Kättelyä ei harrastettu ja kun kaukaa lyö palloa toiselle, ei ole kyse lähikontaktista. Jokaperjantainen liikunta Anteron kanssa piristi ihmeesti ja juoksin pallon perässä todella mielelläni. Hyviä lyöntejäkin treenituntiin sattui. Ja niin lähdin virkistyneenä pois huudeltuani vielä pari sanaa tennishallin johtajalle Pekka ”Paremmalle Mäkelälle”. Ainakaan siellä ei ollut sen suuremman paniikin näköistä. Lippu liehui Talvisodan päättymisen kunniaksi tangossa uljaasti (80 v.). Mutta tennispyhätön meiliviesteistä ymmärrän kyllä että tilannetta ja THL:n tiedotuksia seurataan tarkasti ja muutoksia valmennusohjelmiin tehdään heti, kun THL niin sanoo. Ainakaan vielä hallia itseään ei uhata sulkea.

Tenniksen jälkeen vuorossa oli siskoni ja hänen käyttämisensä lääkärissä. Kauppaan emme ajatelleet eksyä ja Munkkivuoren K-kauppaan vilkaistessamme näimmekin lähinnä tungosta. En todellakaan halunnut sinne, siellä jos missä olisi ollut lähikontaktissa ahtaitten hyllyjen väleissä. S-marketissa oli tilaa ja ihmisiä vähemmän, vain muutamia koululaisia ja jokunen eläkeläinen. Ostin Anjalle kurkun muutamalla kymmenelle sentillä ja itselleni kolme mozzarellaa, ihan vain pastanteko mielessä. Kastiketta kun kotoa jo löytyisi. Näin hurjasti me hamstrasimme.

Sitten lääkäriin.

Ihmisiä ei nyt ollut tungokseksi, kuten edellisellä kerralla pari päivää sitten. Istuimme rauhassa ja siskoni muisteli sota-ajan neljää vuotta. Hän oli muistellut sitä jo kaupassa ja kertonut silloin myyjälle, että sota-aikana sanomalehti kävi hyvin toilettipaperista. Kokenut tietää. Talvisodan alkaessa hän oli 9-vuotias ja kyllä sen ikäinen muistaa. WC-paperien hamstraus ei siksi ole käynytkään hänen mielessään. Ja tuntuu, että hamstraaminen näyttää iskeneen vain suurimpiin kaupunkeihin. Kun aamulla kävin Lohjalla, kaikkea oli runsain mitoin paitsi nyhtökauraa; sen hylly oli typötyhjä Prisman vegeosastolla. Onko seudullamme siis kasvissyöjiä enemmänkin?

Korona on median ykkösuutinen, ja on sitä syystä varmaan pitkään. Matkoja perutaan todella. Tuskin maailmalla olisi hauskaa, jos joutuisi viettämään pari viikkoa karanteenissa hotellihuoneessa vaikka kuinka viehättävässä paikassa tai istumaan epätietoisena jossain maassa, jonka rajat äkkiä laitetaan kiinni. Puhumattakaan siitä että taudin saisi. Ei auta naureskella. Olen itsekin kuulemma riskiryhmää, vaikken tietenkään sitä tunnista. Mutta uskoa kai täytyy.

Oma matkamme Italian Calabriaan oli pakko perua ja häämatka siirtyy ehkä syksyyn, tai sitten alkukesään. Mutta olimmehan me jo Turussa yhden yön! Hyvä tuli muorin jalasta vaikka se vain tervattiin, sanon taas – tuo äitini hokema lause alkaa näköjään olla minunkin mielilauseitani. Aika aikaa kutakin ja edessäpäin on joka tapauksessa tulevaisuus. Uskon, että sillä on myös paljon hyvää sanottavaa, niin meille kuin myös ihmiskunnalle, kunhan tästä lähes sotatilasta taas toivutaan. Se voi muuten viedä vuosia.

Olemme nyt olleet naimisissa yhden kuukauden. Tai oikeastaan neljä viikkoa. Ilo on ollut elää avioliitossa A:n kanssa, isompi ilo kuin luulinkaan ja paljonhan minä jo luulin. Antaa mennä siis. Kyllä ihminen voi joskus saada sen mistä uneksii. Ja loppu onkin sitten kohtalon käsissä (ja koronan kanssa vähän omissa käsissämmekin – se hygienia taas).

Joka tapauksessa Suomessa on kevät. Juuri nyt tuolla ulkona A. ja hänen siskonsa Anu keräävät roskia jätesäkkeihin ja haravoivat ja Anun hoidossa olevat koirat (2 villikkoa plus 1 Valo, se oma) juoksevat sinne tänne mitä ilmeisimmin ruokaa ja herkkupaloja odotellen. Mutta minä onnellinen olen täällä kodin lämmössä ja kirjoitan näitä lauseita.

Haluan kirjoittaa vielä jostain todellisesta, jostain hyvästä, jota mikään paha ei pilaa; ei saa eikä edes voi. Rinteessä kukkii edelleen muutama aikainen sinivuokko ja lisää on koko ajan avautumassa. Parhaat kuvat niistä ottaa edelleen A. En ole katkera siitä enkä edes kilpailuhenkinen. Kultakin kykyjensä mukaan ja kullekin ansionsa mukaan. Vai miten mahtoi Marx tuon Pääomassa aikanaan sanoa.

Tulkoon siis kevät. Ihana kevät! Kylläpä sitä todella odotan.

Tänään näin ison kurkiauran matkalla pohjoiseen. Yhtenä iltana kuulin jo satakielen laulua lehdosta jossa se kesän alun aina viettää. No, laulu loppui ja lintu palasi rannikolle hyönteisjahtiin, luulen. Mutta mustarastaamme on nyt äänessä aamuin illoin ja miten kauniisti sekin laulaa. Mustarastaan äänestä pidän todella. Se jos mikä antaa uskoa siihen, että elämässä on aina murheen rinnalla myös toivoa ja tulevaisuus.

Ehkä näen toiveunta, mutta uskon, että Covid-19:n epidemian huippu tulee nopeasti ja virus häipyy yhtä kavalasti ja ovelasti kuin saapuikin. Ja niin arkinen elämä alkaa uudestaan. Arki on ihmisen normaali. Kauppaa käydään taas, koulut avautuvat, tehtaat toimivat ja ihmiset palailevat työpaikoilleen. Juuri nyt emme elä helppoa aikaa, mutta toisen maailmansodan kokeneet voivat ja saavat kaikesta tästäkin olla siskoni tavoin toista mieltä. Edes sen he ovat kovilla kokemuksillaan ansainneet.

(14.3.2020)