1.

Tästä torstaipäivästä oli jo etukäteen ennustettu hurjaa myräkkää ja liikennekaaosta eivätkä ennustajat taida aivan väärässä ollakaan. Kun herään aivan liian aikaisin (puoli kolme) ja menen hakemaan puita liiteristä, sataa jo lunta niin että sitä on kymmenen senttiä enemmän kuin illalla. Auto torkkuu lumen alla kuin vanha hevonen. Tie jonka toissapäivänä olin kolannut siistiksi, on taas katoamassa näkyvistä. Se tietää lisää lumitöitä, joista kuitenkin on paljon hyötyä ruumiin kunnolle. Miksi valittaa, kun todellista syytä siihen ei ole.

2.

Katselen mitä olen Jeanne d´Arcista kirjoittanut ja korjailen vielä tekstiä. Koskahan pääsen senkin kanssa maaliin. Monista asioista tulee vähitellen ikuisuusasioita joihin ei kuitenkaan enää voi haudan takaa palata. Mutta teksti jää.

Kirjailijaa voi aina lohduttaa sillä, että narrina ja pelkkänä naistenmiehenä pidetyn Giacomo Casanovan muistelmat löydettiin vasta paljon hänen kuolemansa (1798) jälkeen ja silloinkin niitä julkaistiin vääristellen ja vain eroottisia kohtia esitellen. Vasta 1960-luvulla muistelmat vihdoin pääsivät julkisuuteen juuri sellaisina kuin Casanova oli ne kirjoittanut, mikä viimein teki oikeutta kirjailijalle. Itse asiassa ne kertovat 1700-luvun elämästä enemmän ja kiinnostavammin kuin kenenkään muun aikalaisen tekstit. Prostatavaivainen vanha mies, jolle Böömissä Duxin (Duchcovin) hovissa lähinnä enää naureskeltiin, olikin kirjailija vailla vertaa.

3.

Kun en jaksa enää tekstini kanssa, ja kun uunin lämmitys on hoidettu, laitan television päälle. Sieltä tulee koko yö ja seuraava aamukin tennistä eli Australian avoimia, jotka satelliitti vielä näyttää hyvin, vaikka tiedän että lumi kinostuu myös antenniin. Niin kauan kuin lumi on kuivaa, antennin päät ottavat signaalit vastaan, mutta märkä lumi saa kuvan katoamaan. Nyt lumesta ei vielä ole haittaa.

Ottelu on jo etukäteen ajatellen hyvätasoinen. Kentällä odottaa Milos Raonic vastassaan Stan (The Man) Wawrinka. Jälkimmäisen yhden käden rysty on nopein ja paras minkä minä olen nähnyt.

Vastakkain on siis kaksi tasavahvaa miestä, joiden syötöt ovat jo uskomattoman nopeita ja vaikeita vastata. Ei ihme että ensimmäisessä erässä edetään aina tilanteeseen 6 – 6 josta seuraa tie break. Siinä Wawrinka kaivaa jostain entisen mestarin taitonsa ja ottaa voiton.

Mutta peli ei suinkaan ole pelattu. Sama tasainen kulku jatkuu toisessa erässä, rinnakkain mennään. Veikkaan silti että lopuksi Wawrinka vie voiton, ihan vain hermojensa kunnon kautta. Raonicilla on tapana tympääntyä itseensä ja sitten hän sortunee liialliseen yrittämiseen ja riskinottoon. Ja se siitä sitten. Mutta kun toinenkin erä menee tie breakiin, sen voittaa yllättäen Raonic. Onko mies alkanut harrastaa joogaa? Kyseessä on siis pitkä ottelu. Ja myös kolmas erä menee tie breakiin, jonka Raonic taas pitkän yrityksen jälkeen voittaa. En kuitenkaan usko että Warinka antaa periksi. Ainakin erä vielä ja luultavasti kaksi on edessä.

(Kello 8.25 ottelu kuitenkin päättyy – jälleen tie break ja jälleen Raonic. Mentaalivalmennus on tehnyt terää.)

4.

Yöllä olen saanut viestejä Venäjältä. Siellä on nyt esitetty televisio-ohjelma, jonka Vladimir Posner teki Suomesta täällä käydessään.

Tässä talossa hän myös pistäytyi ja päivä kuvaamiseen meni. Puhuin vuoroin suomea ja vuoroin venäjää ja siksi kai minulle nyt venäjäksi kirjoitetaan. Osuus jossa esiinnyn käsitteli sitä millainen on suomalainen ihminen. Yritin siinä uskoa yhä rehellisyyteemme. Itse ohjelmaa en ole nähnyt enkä varmaan näekään, mutta Posner jäi mieleen. Monikielinen mies syntyi Pariisissa 1934 ja elää ja työskentelee nyt Venäjällä sen tunnetuimpana ja edelleen vapaamielisenä toimittajana.

Meitä yhdisti yksi asia: pöllöt. Olen kerännyt niitä koko pienen elämäni, koska pöllö on kiinnostava eläin: sekä viisauden että tyhmyydenkin symboli. Lähellä ihmistä siis. Sitä ei kylläkään kuvattu kun me pöllöistä keskustelimme. Erityisen mieltynyt hän oli pöllöön jonka olin löytänyt Kuubasta muutamaa vuotta aiemmin. Se oli tehty kookospähkinästä jossa ostohetkellä oli vielä kookosmaitoa sisällä niin että se hölskyi. Nyt pöllön sisus on kyllä jo täysin kuivunut.

5.

Tänään olen siis kotona, turha tuonne on lähteä lumen sekaan sotkemaan ennen kuin lumentulo lakkaa ja naapuri lanaa tiet, mikä aina tapahtuu hetkessä. Monella työtätekevällä on nyt etäpäivänsä, minullakin, vaikka kaipa sellainen on jokainen päiväni täällä.

Naapurin traktori tuleekin jo kello 6,07 – missä kaupungissa on tällainen palvelu? Pikkutie isommalle on siis höylätty. Mutta pitää katsoa mitä isommille tapahtuu.

Osan aikaa olen käyttänyt talon siivoamiseen, kun viimein olen taas päässyt jaloilleni. Mikä uskomaton määrä turhaa täällä on, mutta paljon toki myös sellaista, josta en muistoarvojen takia voi luopua. Jokaisella esineellä on tarinansa. Olen vienyt säkkejä kaatopaikalle, toisia kierrätykseen ja vaatteita kierrätyskeskukseen saakka. Vieläkään ei näytä tyhjemmältä, mutta sentään tiedän että eteenpäin mennään.

 Ruokaakin on keittiön päätykomerossa vaikka kuukaudeksi, sekin pitäisi siivota, sillä luultavasti vanhimmat myslit ovat olleet siellä jo parikymmentä vuotta. Mutta sota-ajan ja pula-ajan lapsi on sellainen, ettei niitä hevin heitä pois: köyhän äidin ääni kuuluu yhä päässä. Ruokaa ei 40-luvun Kalliossa kerta kaikkiaan ollut tuhlattavaksi asti. Kaikkeen vaikuttaa lapsuus. Vasta vanhempana sen tajuaa.

6.

Aamu alkaa. Mietin, uneksin ja ajattelen elämää ennen ja nyt. Puolitoista vuotta on kulunut horteessa ja zombina ja sitten jotain ihmeellistä tapahtui. Siksi alan taas innostua siihen, mitä elämä on ja mitä se vielä voi sittenkin tuoda tullessaan. Koko aikuisen elämäni olen miettinyt kumpi on vaikuttavampi: sattuma vai kohtalo. Ystäväni Anatoli Jurjevitsh eli Tolja, joka myös on jo tuolla toisissa maailmoissa monen ystäväni tavoin, tapasi siteerata minulle Gegeliä, joksi Hegeliä Venäjällä kutsutaan: ”Ei ole sattumaa, vain tuntematon välttämättömyys.” – Saattaa lause kyllä olla Toljaa itseään, mutta sama se: juuri nyt tuntuu, että oikeassa hän tai hänen Hegelinsä oli.

7.

Lunta sataa ja sataa niin kuin Joycen mestarillisen Kuolleet-novellin lopussa. Dublinilaisia, kyllä vain. Juuri se tuntuu minusta edelleen hänen ehdottomasti parhaalta teokseltaan. Yksinkertainen suoruus ja vilpittömyys voittaa lopulta aina kaiken koketerian.

Lumi, uni ja unelmat. Mitä sanoikaan Shakespeare:”We are such stuff/As dreams are made on; and our little life/Is rounded with a sleep.” Vanha suomennos tulkitsee sen näin: ”Sama kude on meissä kuin mik´unelmissa on ja unta vain on lyhyt elämämme.”

Minä kääntäisin sen alun ehkä vielä yksinkertaisemmin näin: ”Samaa meissä on kuin unelmissa ja unta vain on lyhyt elämämme.”

Juuri nyt tämän elämän uni tuntuu niin hyvältä ettei siitä millään tahtoisi enää herätä. Unta voi onneksi nähdä myös valveilla silmin, jota Haavikko usein siteeraamassani runosäkeessä painotti. Arki alkaa aina, mutta kyllä ihmisestä itsestään riippuu, miten hän senkin kokee.

(17.1.2019)