Jo menneenä maanantaina piti keskuskirjasto eli Helsingin uusin ylpeys katsastaa, mutta sää sotki  ajatuksen: vanha siskoni pelkäsi liukkautta liikaa. Kun sitten lähdin tänään ajamaan kylästämme pääkaupunkiin, oli ympärillä aluksi uskomaton satumetsä. Se reunusti myös 110-tietä; nuoska lumi oli tarttunut pienimpiinkin korsiin ja teki tienvarren maisemista puhdasta filigraanitaidetta.

Mutta kun pääsin pikatietä lähemmäs kaupunkia, alkoi kauneus kadota eikä Helsingin keli tänäänkään ollut parhaimmillaan. Avoin lämmin meri ja lämpötilan keikkuminen nollan vaiheilla saavat usein muutoksia aikaan. Autotiet olivat vetisiä, loskaa lensi paikoin, mutta sohjoa saati jäätä ei asema-aukion jalkakäytävillä enää näkynyt. 

Postitalon edestä löytyi onneksi parkkipaikka, mikä oli tärkeää huonojalkaiselle siskolleni (88 v.). Näkymä Oodiin avautui heti kun pääsimme Sanomatalon kulmalta. Hm, ei paha. Sisäänkäynnin jälkeen löytyivät myös liukuportaat. Nekin sopivat siskolleni.

Liukuportaita nousimme kolmanteen kerrokseen, tuohon kirjataivaaksi nimitettyyn; toinen kerros pysyi vielä suljettuna. ”Sielläkö niitä ompelukoneita sitten on?”, siskoni kyseli ilmeisen ironisesti. En osannut vastata.

Olin jo ehtinyt lukea Oodista paljon kaikenlaista ja kuullut myös siellä käyneiden kommentteja. Hyllyjen korkeus ja kirjojen vähyys olivat jääneet monen mieleen, samoin se, että Oodissa ihminen pääasiassa kohtaisi toisen ihmisen, ei kirjaa sinänsä. Kolmannessa kerroksessa kirjahyllyjä kyllä riitti, ja matalia ne kaikki olivat, joskin ylin hylly kohtuullisesti katseltavissa. Alimmalle minun olisi tosin pitänyt polvistua, mikä näillä lonkilla ei enää kunnolla luonnistu.

Osuimme sattumalta kotimaisen proosan hyllyille. Sirpa Kähköseltä oli kahta eri kirjaa; suurin osa niistä Tankkien kesää. Löysin omiakin teoksiani, joista Kiveä oli runsas ja jo muualla luettu katras. Kirjoja oli kuulemma siirretty Oodiin kaupungin eri kirjastoista, varsinaisesti niitä ei ollut vielä ehditty ostaa sisään. Mutta kaipa sekin aika koittaisi.

Olin ollut epä- ja ennakkoluuloinen kirjaston toimivuuden suhteen, mutta tila kyllä viehätti. Avaruus tuntuu aina hyvältä, lainehtiva katto myös. Oodille antaisin paikan nähneenä toisen nimen. Tämä rakennus on Aalto tai Maininki, jos mikä. Mutta mitäpä nimestä. Hauska siellä oli joka tapauksessa vaeltaa. Näköalat aukenivat kuin Kiasmasta ja ympäristö näkyi pyryssäkin selvemmin kuin tuosta taidemuseosta.

Hengen ravinnon lisäksi tarjolla oli toki myös muuta. Löytyi täpötäysi kahvila sekä ravintola. Ruuan tuoksua leijui ilmassa ja ihmiset etsivät vapaata paikkaa täydet lautaset käsissään.

Suurin osa kävijöistä oli ihmettelemässä ja töllistelemässä kuten mekin, mahtoiko kukaan lainata mitään? Kysyin sitä virkailijalta ja sain vastaukseksi että kyllä vain. Monet tyhjät hyllyt kertoivat hänen mukaansa innokkaasta lainaamisesta. Vastaus oli hyvä, mutta olikohan aivan totuudenmukainen; miksi en sitten tiskeillä nähnyt yhtään lainaajaa? Toisaalta löytyi parikin nurkkausta joissa ihmisiä istui lukemassa, vieläpä nuoria. Se jos mikä miellytti silmää ja sydäntä.

Aivan alakerran päässä oli vielä kaikkein pienimpien taaperoiden leikkipaikka. Hyvä hyvä. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Ehkä.

Syksyllä olin Oljan kanssa osunut Amsterdamin uuteen kirjastoon. Kerroksia oli siellä puolet enemmän, rakennus perinteisempi, mutta kirjoja sitten joka soppi täynnä. Ravintola löytyi myös, ja kahvila aivan ylhäältä; sen näköala vasta näköala olikin. Myös lukijana valitsisin toistaiseksi sen, mutta linjakkaan arkkitehtuurin ihailijana taas Oodin.

Helsinkiläiset ovat joka tapauksessa saaneet kaivatun olohuoneen ja se kelpaa myös turisteille; niin montaa eri kieltä kuulin. Jo ihmisten rauhanomaiset kohtaamiset ovat sinänsä hyviä ja paljon me siskon kanssa varsinkin ihmisiä näimme.

Liian aikaista on vielä arvioida paikkaa ja sen merkitystä. Vasta vähän yli vuoden päästä näemme onko tämä uusin keskustan monumentaalirakennus todella kirjasto vai sittenkin vain jonkinlainen oleskelu- ja deittikeskus. Käyttötarkoituksen todellisuuden tulevat osoittamaan vasta Oodin lainaustilastot vuodelta 2019. Odotan näitä tietoja rauhassa ja aion käydä paikalla uudestaan, koska rakennus itsessään on mitä viehättävin. Kreikan ode tarkoittaa laulua tai runoa. Elias Lönnrotin keksimiä suomen kielen sanoja olivat muunmuassa kirjallisuus ja sivistys. Toivotaan, että nämä sanat liittyvät tulevaisuudessa Oodiinkin. Jos, lupaan silloin puhjeta ihan ylistyslauluun.

(19.12.2018)