Koko yön kirjoitin runoa.
Heräsin ja havahduin, torkahdin,
havahduin, kirjoitin taas ja nukuin
ja koko yön muistin silti yhä runon,
sen jokaisen säkeen ja pituuden.
Jopa sen, että jostain syystä runon keskelle
kirjoitin punaisella värillä lauseen
jonka Antille 70-luvun alussa lähetin:
”Kirjailijalla on vain kaksi tehtävää,
kirjoittaa kirjoja ja pysyä hengissä.”
Nyt kun viimein todella olen hereillä,
kun olen ajanut parran ja pessyt tukan
ja voisin kirjoittaa runon puhtaaksi,
muistan enää vain nuo lauseet.
Kaikki muu: jokainen hyvä, oikea,
rehellinen, itseäni miellyttänyt oivallus
on poissa. Säkeet ovat kadonneet,
eivät ehkä palaa enää koskaan.
Proosa kirjoitetaan, runo annetaan,
olen myös sanonut. Siihen lisään nyt:
annetaan silloinkin vain sille,
joka sattuu todella olemaan valveilla.
(16.10.2018)