Pieni tauko hotellissa saa aikaan sen, että äkkiä lähes nukahdan. Muistan vasta siitä että yöllä kääntyilin tavan takaa ja näin levottomia unia. Ehkä täällä sittenkin on vielä ilmassa niitä jännitteitä joita riitti vuosi sitten. Vaimoni ei kuitenkaan ole syypää niihin.

Lähden ulos ja löydän telttojen muodostaman kirjakujan Pienen tallikadun alusta, se päättyy Gogolin patsaaseen. On aikaista, kujalla tyhjää. Mutta kirjoja myydään yhä vain. Jo se tuntuu hyvältä.

Käväisen Suomen istituutissa joka toimii edelleen Suomi-talossa. Siitä on tehty surullisen kuuluisa talo, vaikka kaiken tarkoituksena on vain ollut toimia Suomen näyteikkunana ja toisaalta edesauttaa suomalaisten kommunikointia venäläisten kanssa. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä on mahdoton sanoa. Mutta dialogin on jatkuva. Sauli Niinistö näkyy sen todella hyvin sisäistäneen.

Vaihdan muutamia sanoja vanhan tutun eli Sani Kontula-Webbin kanssa, joka on instituutin uusi johtaja. Sveta tunsi hänet hyvin. Näinkin elämä jatkuu, ohuina kerroksina ja lankoina ihmisistä toisiin.

Mietin mitä tehdä, kun taas kuljen kadulla. Pilvet repeilevät, aurinko pilkistää, saattaa sittenkin tulla hyvä päivä. Lähden katsomaan pääsisikö kantosiipialuksella vaikka Pietarhoviin.

Rantakadun liikenne on kuitenkin niin tyrmäävä, etten siellä viihdy. Päätän sen sijaan suunnistaa Letnyij sadiin, Pietari Suuren Kesäpuistoon ja siellä tuttuun kahvilaan. Suihkulähteet ovat voimissaan ja valot ja varjot suoraan sanoen ihastuttavia. Ei niitä mikään valokuva voi vangita.

Kahvilassa on väkeä, muttei tungokseksi asti. Kaksi pikkuriikkistä ja todella maukasta bliniä sienitäytteellä ja vettä ja kahvikupillinen saavat käydä lounaasta. Ja ne käyvät myös. Hyvää ei tarvitse olla liikaa.

Koska kahvilassa on wi-fi, saan luetuksi viestejä. Minua pyydetään soittamaan. Tavoittelen Olesjaa, mutta saankin Ruslanin puhelimeen. Saattaa olla että tapaan vielä heidätkin tänään ja ajamme jonnekin vähän kaupungin ulkopuolelle. Vaikka tässä kaupungissa mikään ei ole vähän. Kun Pietariin mahtuu on koko Suomen asukasmäärä, ovat sen rajat hieman Helsinkiä isommat, jos asian erityisen diskreetisti ilmaisisi.

Ei siis muuta kuin takaisin hotelliin jossa yhteydet parhaiten toimivat. Kuvaan vielä Eritrean sibyllan jonka ilme kertoo hurmiosta, loveen lankeamisesta. Seksuaalisuudestakin, ehkä?

Matkallani näen vielä talojen rykelmässä kohdan joka muistuttaa klassista maalausta. Kenen työ, sitä en saa millään mieleen; mutta jonkun vaikkapa Hammershöin tapaisen maalarin tekemä se yhtä kaikki voisi olla. Taidetta on kaikkialla, jos vain haluamme sitä löytää.

(27.8.2018)