1.

Kiiras on kiintoisa sana. Kiirastuli kertoo sen sisällöstä paremmin. Odotettavaa on ja odotettava on, että puhdistuisimme muutenkin kuin vain pesemällä. Vaimoni tapasi aina sanoa, että aika ennen pääsiäistä on kaikkein pahin, silloin pirut käyvät kiinni ihmiseen.

Sitä en ole huomannut, ellen katso maailmanpolitiikan taistelutantereita, kotimaisista sotesekoiluista nyt puhumatta. Sotkua riittää joka puolella. Sokeat soppaa keittävät, tekee mieleni sanoa. Mitä sanoikaan vanha kiinalainen viisaus, jotenkin kai näin: vähällä järjellä tätä maailmaa johdetaan.

2.

Yö oli sekava ja nukuin pätkissä mikä ei ole kovin tavallista. Ehkä kontrollikäynti Meilahdessa ei ole kaikkein hauskinta odotettavaa. Mutta kun avasin kello kuuden maissa oven ja kytkin auton sähköön, kuulin jotain, joka nosti mielen heti toisiin sfääreihin: mustarastas lauloi.

Kaupungissa se saattaa laulaa jo tammi- helmikuun vaihteessa, mutta täällä maalla ei koskaan niin varhain. Olen koko talven taas pitänyt ravintolaa auki linnuille ja mustarastas on ollut lintulautojen vakiovieras, vähän niin kuin Pellonpää ennen Elitessä. Naaraskin on vilahtanut kuvioissa, sen tuntee siitä ettei väri ole täysin musta eikä nokka keltainen. Reviirilaulu! Perhettä aletaan perustaa, tulevaisuuteen uskotaan. Lintumaailma on niin paljon ihmisten maailmaa mutkattomampi. Se keskittyy pariin perusasiaan: hengisssä pysymiseen ja suvun jatkamiseen.

3.

Luen että Suomessa syntyvyys vain laskee, naiset synnyttävät myös yhä myöhemmin. Toisaalta Suomessa on suurlapsisia perheitä eniten Euroopassa. Mutta se ei väkilukua nosta, siirtolaisuus vain. Koko Eurooppa vanhenee. Kyllä kai tänne lopulta osa Afrikkaa pakon edessä todella siirtyy ja tilaa ja kysyntääkin siis on. Nuoria ihmisiä tarvitaan, jos ei muuta niin robotteja ja vanhuksia hoivaamaan.

4.

Luen myös uutisen jonka mukaan on nyt tehty se yksinkertainen keksintö jolla dieselautot pääsevät pannasta ja palaavat entiseen työhönsä. Eipä ole pitkää aikaa kun sitä peräänkuulutin. Taas kerran Euroopassa sählätään ja juostaan yhden tuulen mukana, ensin sinne ja sitten tänne. Koko maanosamme lähes kaikista nykyisistä puuhista tulee mieleen vanha Taljan slogaani: ”Ristiin rastiin kanan lailla ryntää ken on mieltä vailla.” Mitä dieselautoon tulee se on monin verroin ekologisempi, tehokkaampi, kestävämpi kuin bensiinirakkine, ja nyt siitä tulisi taas kunniallinen työjuhta, jos tämä keksintö vain sallitaan ja sen tuotanto pannaan alulle. Kas tässä uutinen MTV:n sivustoilta:

”Brittiläisen Loughborough’n yliopiston tutkijat ovat kertoneet löytäneensä yksinkertaisen keinon rajoittaa dieselautojen typenoksidipäästöjä. Professori Graham Hargraven sekä tutkija Jonathan Wilsonin johdolla laaditun raportin mukaan heidän menetelmänsä vähentää myrkyllisiä ja kymmeniin tuhansiin ennenaikaisiin kuolemiin liitettyjä päästöjä jopa 98 prosentilla.”

Puhdistusprosessi ei ole edes kallis. Tutkijat arvelevat että se olisi jo parin vuoden kuluttua kaupallisessa käytössä. Kannattaisiko sittenkin odottaa vielä tovi?

5.

Tulin uusimmassa kirjassani kysyneeksi mikä sana määrittäisi parhaiten suomalaisuuden. Tämä johtui siitä että mestari Nabokov käytti venäläisiä kuvatessaan sanaa poshlost. Sillä on useita merkityksiä, mikä varsinkin tekee siitä käyttökelpoisen. Latteus on yksi, vulgaarisuus toinen, joutilaisuus kolmas. Antaa mennä -periaate voisi myös kuvata ihmistä naapurissa. Negatiivinen termi siis. Antti Tuuri tarttui ajatukseen ja vastasi, että suomalaista kuvaisi parhaiten naivius. Ehkä tuossa piilee jotain. Myös tyhmyys tulee minun mieleeni, eikä syyttä. Nämä termit ovat kuitenkin aika yksiselitteisiä. Löytyisikö vielä jotain muuta, monimuotoisempaa ja silti vain tälle vanhanaikaisesti sanottuna ugrien heimolle ominaista?

6.

Unohdetaan ikävät. Mustarastas laulaa, Turdus merula. Laula! Kevät tulee. Tulee se aina vaikka keikkuen. Opettajakorkeakoulussa opin vuonna 1963 laulun ”Hip hap huu, nyt on huhtikuu”. Silloin oli vielä aivan luontevaa yhtyä laulun jatkoon: ”Pakkasherra kaiken yötä, ahkeraan on tehnyt työtä.”

Monet menneet vuodet ovat lauhuudellaan tätä muuttaneet ja siirtäneet laulun muistojen roskakoriin. Vaan aina joskus palataan menneeseen; muistikin on arkisto. Juuri nyt ulkona on toden totta -12 astetta. Pakkasherra on puhunut. Mutta aurinko on jo kohoamassa naapurin kuusikkomäen takaa. Eikä pihalle tehdystä lumiukosta saati iglusta ole kohta enää kuin lumikasat jäljellä.

 

(29.3.2018)