1.

Talvi tuli viimein samanlaisena kuin joskus ennenkin: lunta, pakkasta ja aurinkoa riittää. Mutta mitä me saamme talven tulosta kuulla. Iltalehtien lööpit kilpailevat siitä millä kauhutarinoilla ihmiset ostaisivat uuninsytykkeensä. Siperiasta saapuu arktista hyytävää ilmaa, ne mainostavat mustin kissankokoisin kirjaimin jo viikkoa etukäteen. Sama laulu kaikuu television sääennusteissa. Opimme termin polaaripyörre ja saamme kuulla että pian siitä irtoaa harvinainen jäätävä kieli joka nuolee maatamme tuhoisin seurauksin. Näin tapahtuu vain kerran 30 000 vuodessa, sanotaan jotain meteorologia siteeraten. Lohduttavaa kuulla siis. Seuraavan kerran jääkielen tullessa ei meistä täälläolevista ole enää yksikään elossa, jollei jälleensyntymiseen usko.

Näin mediassa, entä todellisuudessa. Pohjoisesta ja etenkin koillisesta on jo saapunut kylmää ilmaa, se on totta. Mutta mitään poikkeuksellista en ole huomannut. Vielä kertaakaan ei mittari ole painunut lähelle 30 pakkasastetta saati yli sen. Ja päivisin on toistaiseksi ollut kauniita aurinkoisia hiihtokelejä. Sillä aurinko lämmittää jo. Kun eilen ajoin Helsinkiin tennistä pelaamaan, oli laaksossa pakkasta 24 astetta ja kun tulin alta tunnissa Helsinkiin, asteita oli 8. Ja kun sieltä lähdin mittari näytti vaivaiset viisi miinusta. Niin kuin kevät olisi saapunut.

2.

Kun vuonna 1987 jäin vapaaksi kirjailijaksi, laski tammikuun lämpötila Helsingissäkin viikon ajaksi 30 pakkasasteen pahemmalle puolelle. Silloin kaupasta ei enää löytänyt edes lisälämmittimiä. Muistan ettei kenkiin mahtanut sukkia, jotka olisivat todella pitäneet varpaat lämpiminä. Työhuoneen lämpötila laski kymmenen plusasteen paikkeille. Istuin karvat korvilla ja hakkasin kirjoituskonetta. Niin syntyi lastenkirja Ole kiltti, lue minut. Se pyyntö oli kylmyydenkin aiheuttama. Harva kuitenkin kirjan luki saati että olisi ostanut.

Kun pakkanen viimein lauhtui ja mittarissa oli enää parikymmentä astetta, se tuntui suvituulen hyväilyltä.

Kuutisen vuotta sitten oli myös todella kylmää monena päivänä, täällä maalla aamulla jatkuvasti yli 30 astetta. Muistan sen siitä että olimme lähdössä Kaari Utrion kanssa matineoimaan Kotkaan ja olin luvannut viedä hänet. Autoni oli tallissa ja piuhalla kiinni sähkössä, mutta ulkomittari näytti tylyt lukemat: -33. Koska auto oli vanha diesel-auto, muistelin että tuo pakkasmäärä hyydytti tavanomaisen dieselin. Arktista dieseliä myydään vain Lapissa. Olin kuitenkin laittanut auton sähköön tunteja ennen ja sain kuin sainkin hurjasti ärisevän rakkineen liikkeelle.

Vaikeampaa oli työntää vaihteita päälle, mutta sekin onnistui kun niitä aikansa maanitteli. Ajoin Hiidenvedelle odottamaan Kaaria joka sinne Somerolta taksilla tuli enkä uskaltanut sammuttaa moottoria. Taksi tuli Kaari mukanaan ja saman tien lähdimme eteenpäin. Pitkään auto ärjyi ennen kuin moottori suostui lämpenemään ja alkoi tutusti hyristä. Kun saavuimme lopulta Kotkaan, auton ulkomittari näytti enää vähän yli kahtakymmentä. Peanuts! Ja takaisin auto meidät myös toi, vieläpä kevyesti.

Koska molemmat muistot ovat aitoja, en siis osaa olla aivan kauhuissani tämän uusimman maailmanlopun pakkasista. Mutta enhän minä ole myöskään kauppaamassa niitä kenellekään, muistelen vain.

3.

Pakkasella on kuitenkin omat vaikutuksensa mitä vanhaan talooni tulee. Hirsitalo on rakennettu yli sata vuotta sitten, välipohjassa on sahanpurua lämmikkeenä, seinillä pinkopahvit, kellari kallion päällä, kylmää tunkee sisään joka raosta. Sisäilmaongelmia ei täällä ole eikä tule. Lämmittää kyllä  pitää, myös kellaria jossa vesipumppu pitää aina välillä ääntä. Sen ääni saa minut hyvälle tuulelle, kaikki toimii siis kuten pitää. Vesi tulee porakaivosta ja olen kaivon ja johdon päälle kolannut talon seinustalle paljonkin lunta. Kellarin lämmöstä taas huolehtii sähköpatteri. Lämpö siellä oli jo painumassa nollaan, mutta sain sittenkin lämmön kohoamaan taas muutamalla asteella kun patterin laittoi täysille. Vielä eivät putket siis ole jäätyneet.

Talvella ne pari asuinhuonetta joita kylmään vuodenaikaan käytän taas pysyvät lämpiminä lähinnä ison varaavan uunin avulla. Nurkassa on myös hienostunut ranskalainen valopetrolilämmitin, jonka ensimmäisen version hankin Kaasuvalosta jo 30 vuotta sitten ja nyt sitten täsmälleen samanlaisen, kun edellisen mekanismi viimein petti. Muita ei edes ollut myynnissä.

Itselläni ei siten ole hätää, mutta vesipumpusta on pidettävä huolta. Olin jo ostanut liput Pietariin, mutta peruutin ne, vaikka edessä olisi ollut kolmekin merkkipäivää: ensin vaimoni nimipäivä ja meidän hääpäivämme ja sitten hänen kuolinpäivänsä. Kaikkia niitä muistan nyt täällä. Sain liput siirretyksi vailla vaikeuksia parin viikon päähän. Uskon että vaimoni ei tästä pahastu, vaikken olekaan haudan äärellä aivan oikeaan aikaan. Hän rakasti tätä vanhaa taloa ja hieman kyllä minuakin. Kun täällä lämmitän, lämmitän yhä myös hänelle. Tuolilla makuuhuoneessa on vieläkin violetti fleece sekä hänen farkkunsa. Nimenomaan ne joihin hän aina sittenkin huomasi mahtuvansa. Voi sitä iloista hymyä, se kohosi suoraan silmistä.

4.

Hiihtämisen lisäksi olen tehnyt muutakin jota vuosiin ei ole voinut harrastaa, kävellyt meren jäällä. Tieni vei Lauttasaareen, jossa asuin aikanaan kolmisenkymmentä vuotta kahdessakin osoitteessa. Nyt olin syömässä vanhan ystäväni kanssa Limonessa, jossa tehdään mainiota italialaista ruokaa, trattorian pitäjät kun ovat oikeita italialaisia. Kevyttäkin ruokaa kannattaa sulattaa ja niinpä lähdimme kulkemaan kohti Vattuniemeä. Uuden kahvila Paseon kohdalta poikkesimme uimarannalle ja siitä jäälle.

Kaukana jään reunan lähellä kulki ihmisiä. Aurinko paistoi ja tuntui että valo ja lämpö sulattivat ihmisten sydämetkin, ventovieraat puhuivat toisilleen vieläpä hymyillen. Siperia opettaa? Jokaisella termillä näkyy olevan myös toinen ja usein vastakkainen merkitys, kun asiaa alkaa tarkemmin tutkia.

Otin kuvia ja lähetin ne Oljalle Pietariin. Tytär oli ollut edellisenä viikonloppuna Suomenlahden rannalla ja ottanut sieltä kuvan, nyt oli minun vuoroni. Sama meri kaikissa meissä, kuten Anja Salokanteleen kääntämän Jaan Kaplinskin runokokoelman nimi kertoo.

(Kuva: Olja Aksjonova)

 

Sama meri on myös lahden toisella puolella. Nyt Virokin täyttää hulppeat 100 vuotta. Vanhat ajat muistuvat siitä mieleen, ystävät siellä ennen. Myös se miten purjehdimme Tallinnaan vuonna 1987 Antti Tuurin Haukalla. Perille pääsimme vaikka raja oli silloin Neuvostoliiton ulkoraja ja tykkivene saapui siksi meitä ihmettelemään. Tykkiveneen kannella olivat jo matruusit valmiina valtaaman Antin kipparoiman ja ohjaaman Haukan. Larvan Masi kiikaroi tykkivenettä ja mutisi ykskantaan sikaria poltellen ja olutta hörpäten: ”Vastaamme tuleen tulella.” Mutta sen verran venäjän sanoja löysin suustani, että valtausyritys lopetettiin ja saatoimme purjehtia Olympiasataman vieraslaituriin. Lopulta rajamiehet ja tullikin päästivät meidät maihin koska asianmukaiset luvat oli hankittu ja passit ja viisumit kunnossa. Nyt lahden yli kulkee ilman vaikeuksia kymmenisen miljoonaa ihmistä vuodessa. Sitäkin on vapaus. Toinen asia sitten on, mihin tätä vapautta käytetään.

5.

Vanhoissa lauluissa pakkanen ei ollut vihollinen, lastenlauluissakaan: ”Rati riti ralla, tuli talvihalla. Kuuraparta tuiskutukka, lumiviitta, harmaasukka.” Ja mitäpä tuo halla silloin teki, itse asiassa pelkkää hyvää: ”Puhui metsät puhtahiksi, jäät ja järvet kantaviksi. Rati riti ralla, sitä teki halla.” Kunnon pakkanen saattaa myös estää vieraslajien leviämistä luontoon ja ainakin tehdä vanhojen ja uusien tuholaisten olot vaikeiksi kantoja rajoittamalla. Ei paha. Pakkasukko on myös naapurimaamme joulupukki. Ja joulupukki taas on itse asiassa Pyhä Nikolaus. Yhä naapurimaamme suosikkipyhimys.

Elämä itse on myös pyhä. Kun tätä  lausetta kirjoitan ja tuli puhelee salin uunissa, muistan äkkiä miten eilen Vattuniemessä kulkiessamme näin sivusilmin kuinka läheisen lastentarhan lapset laskivat pulkalla mäkeä. Mäki oli vanhaa tykkivallia, mutta suostunut aikaa sitten jo auliisti täydelliseen muodonmuutokseen. Aurinko hohti huurrepuitten runkojen lomitse, avaruus meren jäällä oli iso. Lasten iloiset huudot ja nauru kaikuivat, ne kulkivat mielessä mukana vielä kauan. Niitä kuunnellessa minusta tuntui ja tuntuu hyvältä. Niin kuin ihmisten maailma olisi yhä olemassa; totta.

P.S.

Kun työrupeaman jälkeen lähdin Lohjalle asioille ja kahville, ajoin palatessa torin ohi. Tiedän toki että se on talvella kituva, yksi tai kaksi kojua, mutta nyt aurinkoisena lauantaina ja parhaana toripäivänä siellä ei kerta kaikkiaan ollut myyjän myyjää. Koskaan ennen en ole nähnyt toria näin autiona. Ehkäpä pohjoisnavan suihkuvirtauksen uhka pelästytti uskollisimmatkin. Median luoman pelottavan pakkasherran hanskojenpaukutus näytti karkoittaneen paikalta jopa naakat.

 

(24.2.2018)